18 helmikuuta 2011

Lämmintä






Aamulla -35*C. Laitamme leivinuuniin tulet ja pysyttelemme taas yhden päivän sen lähellä.

Leivinuunin lämmittämisessä on jotakin ihanaa. Ehkä parasta siinä on se, ettei sitä voi tehdä nopeasti. On pakko varata aikaa, olla läsnä. Lämmitys saa pysähtymään, hidastumaan. Se rytmittää päivää. Ja lopputulos on joka kerta aina yhtä palkitseva. Pehmeästi levittyvä lämpö.

Meidän leivinuuni on iso. Talvella poltamme siinä pesällisen tai kaksi joka toinen päivä. Metriset halot haetaan ladosta ja kannetaan sisälle joko sylissä (yksi pesällinen) tai kottikärryssä (kaksi pesällistä). Haaveilin, että remontin yhteydessä puille olisi saanut väliaikaisen säilytyspaikan sisälle vaikka edes viikon puille kerrallaan. Mutta se jäi. Toisaalta ei puiden hakeminen ulkoa tunnu kovin työläältä. Välillä se on juuri parasta koko hommassa. Jostain syystä niin leivinuunin kuin muidenkin tulisijojen lämmittämiseen minulla liittyy yksi pakkomielle: pesä täytyy saada syttymään yhdellä tulitikulla. Ehkä tämä on jokin partiolaisuuden jäänne tai muu höpsö päähänpisto, mutta siihen silti aina pyrin (ja useammin onnistun kuin epäonnistun!). Eilen en onnistunut. Ei sekään haittaa.


..ja niin, innokkaimmat apurit on aina välillä pakko laittaa laatikkoon :) ! Muutoin saattaa suusta löytyä kaarnaa tai hiilen pala.. tai sormesta tikku!

17 helmikuuta 2011

Sukellusveneet

Vuodenvaihteen jälkeen olen intoutunut tilaamaan netistä paljon (p a l j o n) kankaita. En tiedä mikä lie viiraus. Yleensä enemmän harkitsen, suunnittelen jo valmiiksi mitä aion tehdä. No mutta onhan jotain niistä valmistunutkin.



Sukellusvenetrikoo on Sampsukasta

Bodyn kaavaa varten leikkelin yhden huonon bodyn palasiksi ja otin kaavat siitä. Kyseisessä kappaleessa sattui olemaan raglansaumat, joista tykkään kyllä kovasti. Kun sijoitin avattavat nepparit toiseen saumaan, sai perusbodyyn vielä kivan pikkujujun, tykkään. Muutoin piti hiukkasen vielä totutella trikoon ompeluun ja (uuteen!) kaksoisneulaan. Pääntie jäi ensimmäisellä yrittämällä aivan liian löperöksi, joten hätäpäissäni ompelin siihen sitten tuollaiset "muotolaskokset".

Joku geometrisemmin orientoitunut (lue: yleensä hyvinkin tarkasti juuri minä) o l i s i saattanut tarkemmin pitää huolta, että kuvio asettuu symmetrisesti keskelle etukappaletta.. mutta mitäpäs tuosta.. Kiva ommella pitkästä aikaa!

ps. Vihdoinkin Suuren Käsityölehden kaavoja voi hakea hakusanan perusteella, mikä helpotus! Lehti tuli minulle anopin tilaamana noin kuuden vuoden ajan ja kaavan etsiminen on tähän mennessä tarkoittanut aina kaikkien lehtien läpikäymistä. Tätä on odotettu!

16 helmikuuta 2011

Naulakko



Tästä tuli hieno! Mummon vanhan Husqvarnan (esitelty täällä) laatikosta löytyi vanhoja puisia lankarullia. Ihastelin niitä ja pyörittelin kädessäni, sanoin miehelle, että voi kun keksisi mitä näistä voisi tehdä. Ja mieshän keksi ihan heti! Siitä tuli naulakko saunan eteiseen. Rullat kiinnitimme vanhan ladon seinästä irrotetulle laudan pätkälle. Lautoja olemme käyttäneet takkahuoneessa muutenkin kirjahyllyjen hyllylevyinä, joten naulakolle löytyy nyt pari samasta huoneesta. Tämä onkin ensimmäinen naulakko tässä talossa. Muuten puuttuvat vielä naulakot, vessapaperirullatelineet, pyyhekoukut sun muut.. Jostain syystä niiden asentaminen ei käy enää edes mielessä. Väliaikaisiin ratkaisuihin tottuu niin helposti, vessapaperirulla ammeen reunalla, käsipyyhe käsisuihkun kahvassa, keittiöpyyhe laatikon vetimessä... (Ja näyttääpähän muutamat laatikotkin lojuvan vielä tuossa, missä ovat jo kuukauden päivät viettäneet.)

14 helmikuuta 2011

Auringon säteitä



Auringon valo siivilöityy sisälle. Ulkona kimmeltää tuhannet timantit. Keijut lentelevät pakkasilmassa. Leivinuuni lämmittää.

Potulle neulomani puuvillatakki on nappeja vaille valmis. Näyttää silti kelpaavan Potulle ilmankin. Jostain syystä meidän pikku nahunenä rakastaa kuljettaa neuleita suussaan. Paremman puutteessa muutkin kankaat kelpaavat. Yleensä sukka on paras. Sukka suussa sitten kontataan pitkin lattioita. Niin ja nykyään jo noustaan seisomaankin.

12 helmikuuta 2011

Huonoja kuvia



Blogin otsikko lupailee, että käsitöitä ja muuta mukavaa, niin laitetaas taas välillä sitä muuta mukavaa. Ajattelin nimittäin esitellä, mikä on kaikkein mukavinta, suorastaan ihaninta, tässä meidän kodissamme. Näistä keittiössä otetuista huonoista kuvista se tulee oikein hyvin ilmi. Nimittäin kaikki se, mikä tuolla ikkunoiden takana näkyy. Alati muuttuva taulu. Ylempi kuva on keittiön ikkunamaisema pohjoiseen päin. Siitä ikkunasta ei siis aurinko juuri paista sisään tähän aikaan vuodesta. Kesällä puolestaan tuosta ikkunasta loistaa se paras aurinko, myöhäisen illan keltainen valo. Tai voiko valo olla vihreää? Nyt kun muistelee, kesällä ilta-auringon valo on jopa vihreää, kun valo siivilöityy matalalta puiden lehtien lävitse.. (oii.. kesää.. mm..) Alemman kuvan näkymää hallitsee massiivinen leivinuuni-takka-yhdistelmä. Takana kuitenkin häämöttävät ruokailu- ja olohuoneen ikkunat, jotka nykyään tarjoilevat maisemansa aina keittiöön saakka, remontin yhteydessä kun poistimme turhaa seinää tuosta leivinuunin ympäriltä. Olohuoneen ikkunat, nuo kolme rinnakkaista, antavat etelään ja näin aurinkoisena kevätpäivänä, kun lehdetkään puissa eivät vielä varjosta ikkunoita, aurinko lämmittää olohuonetta jo aika mukavasti vaikka pakkasta ulkona on kaksikymmentä astetta.

Huomasin, että blogini vietti tammikuussa jo viisivuotissynttäreitään. Päivä meni unohduksissa ohitse, mutta mainitsemisen arvoinen se on silti. Viiteen vuoteen mahtuu jo paljon kaikenlaista, käsitöitä ja sitä muuta mukavaa. Alkuaikojen jutut tekisi välillä mieli unohtaa, teksti ja kuvat ovat nykyiseen silmääni köykäisiä ja jotenkin vieraita. Mutta kuten sanottu, viiteen vuoteen mahtuu jo kaikenlaista, alkuajan haparointi mukaan lukien. Ihanaa kevätpäivää kaikille!

29 tammikuuta 2011

Elefanttimarssi


Tämä viime keväänä ennen Potun syntymää neulottu pipo on ollut tänä talvena kovassa käytössä. Varsinkin syksymmällä pipo oli ihan ehdoton ykkönen, malli on vertaansa vailla. Niinpä toteutin samaisen pipon muutaman kokonumeron verran isompana. Hiukkasen siitä tuli vielä liiankin iso, mutta toivotaan, että se olisi passeli juuri parahiksi keväämmällä, kun ei tarvitse pitää enää turkislakkeja.

Lanka Lanett
Puikot 2 1/2 ja 3 ?
Ohje Lanett-klassikot lehtinen

28 tammikuuta 2011

Autopaita



Kummipojalle 2-vuotislahjaksi valmistui autopaita.
Autot-kangas Iikku-Kiikusta (kiitos nopeasta toimituksesta!)
Pääntiellä punainen resori. Aplikointi käsin.
Peruspaidan kaava SK 03/05

27 tammikuuta 2011

Minä kierrän ympyrää ja se saa mut rauhoittumaan

..laulettiin silloin, kun olin itse yläasteella. Eli Mato. Tämä matonen valmistui jo syksyllä, mutta nyt ehdin sen vasta kuvailemaan esittelyä varten. Kiemuroita neuloessa meinasi kyllä usko loppua, että tästä voisi millään tavoin tulla inhimillisissä mitoissa oleva myssy. Mutta tulihan siitä.


Wurm
Lanka Novita Cloud
Menekki noin 100g

23 tammikuuta 2011

Lomalla





Heipä hei pitkästä aikaa!




Mies piti viimeisen isyyslomaviikkonsa tammikuun toisella viikolla. Otimme arjesta totaalisen irtioton ja lähdimme äkkilähdöllä Etelä-Espanjaan. Voi miten hieno reissu meillä oli! Matkailun puutosta olikin ollut jo pidemmän aikaa havaittavissa. Reissu sujui hirmuisen hyvin Potunkin osalta ja oli meillä kivaa.. :) Hyvin äkkiä elimistö tottui lämpöön, sulaan maahan, valoon.. Eikä tarvinnut koko ajan pukea haalaria ja töppösiä ja toppakerroksia! Matkan aikana mietin myös usein, miten kiva oli päästä tässä kehityksenvaiheessa kesään. Siis nähdä kesäoleminen tuollaisen kahdeksankuisen kanssa. Seuraavan kerran kun meillä on kesä, Pottu jo todennäköisesti kävelee ja on jo ihan erilaiset jutut mielessä.. Reissussa hienoa on tietysti aina kotiinpaluu ja ihana onkin ollut palata, kun päivä on jo pidentynyt hiukkasen ja onhan meillä niin ihana kotikin mihin palata :)








Oikein ihanaa tätä vuotta kaikille!

25 joulukuuta 2010

Pöllö huu



Ensin pää oli aivan tyhjä, viikko aikaa jouluun ja lahjoja nolla. Joku joulun henki tai muu tonttu toi mieleeni Tiinan tekemät ihanat pöllöt ja keksin, että sellaisenhan minä tekaisen pienelle kummitytölle joululahjaksi. Siis ihan yhden vain. No kankaita leikellessä ajatus harhaili ja tajusin, ettei kummallekaan kummipojalle ole myöskään lahjaa. Pöllöhän sopii kenelle vain, samallahan nekin syntyy. Mutta jos kerta teen kolme pöllöä, täytyyhän Potullekin saada oma pöllö. No sarjatyönä neljä tulee samassa kuin yksi tai kolme. Ai niin, muistin, eihän meillä ollut mitään Potun serkkupojallekaan. No laitetaas viides pöllö tuotantolinjalle, eihän näissä mene kuin yksi ilta, tai jotain.


Noh, niin tai näin, ihania niistä tuli! Kaikki kiitos, kunnia ja glooria kuuluu Tiinalle ja Tiinan ihanalle idealle. Melkein tuntuu varastamiselta tällainen plagiointi, mutta moisen syyllisyyden viskaan nurkkaan ja totean vain, ettei idea ole omani. Kaikki kankaat ja langat ja nauhat ovat varastoista löytyneitä tilkkuja ja paloja, hyvin ekologista ja hyödyllistä siis. Huhuu! Tällaisesta näpertelystä tykkään :)!

24 joulukuuta 2010



I h a n a a j o u l u a !

Levätään, nautitaan ja rauhoitutaan.

Syödään hyvin, neulotaan hiukan, nautitaan läheisimmistä.

23 joulukuuta 2010


Tällaista eilen ja tänään.
Eihän tällaista talvea olekaan!
On onni asua täällä.

22 joulukuuta 2010

Värikkäitä päiviä


Päivät ovat sinisiä. Välillä harmaita tai ihan valkoisia. Eilen päivä oli ensin keltainen ja myöhemmin vaaleanpunainen. Ja joulu on kohta täällä. Pukinpajalla ährätään pikkutunneille, sillä vaikkei pitänytkään, niin siinä nyt kuitenkin kävi niin, että jotain pientä pitää tehdä ja sitten pitää tehdä vielä toisellekin ja.. Mutta kivaa on näpertää. Ja meillä on niin ihana koti. Se pitää muistaa. Ei haittaa vaikkei kaikkea ehtisikään. Tärkeintä on tehdä sitä, mikä tuntuu kivoimmalta. Tai kivimmältä!

14 joulukuuta 2010

Jumissa


Pakkaspäiviä. Jäimme Potun kanssa saarroksiin, kun toinen auto ei käynnistynytkään. Ei se haittaa. Ei meillä olisi mitään asiaa minnekään ollutkaan.

Mutta pihalle sain sen joulukuusen, josta haaveilinkin!


09 joulukuuta 2010

Enkelit ja tähdet


Meillä ei taaskaan ole juurikaan joulukoristeita. Tällä kertaa syynä on se, että kaikki vähäisetkin koristeet ovat paikassa B, eli siellä minne veimme suurimman osan omaisuudestamme ennen evakkoon muuttamista. Siellä ne ovat vieläkin. Mutta on meillä tämä enkeli.


Ja sen kaverienkelit. Nämä saimme saritätin perheeltä viime jouluna. Aivan ihanat.



Enkelien kaveriksi tein tähtiä tapettien jämistä. Tähtien tekoon minut innosti Jonna, ohje löytyy täältä. Tahtoisin joulukuusen pihalle. Tiina esitteli maailman parhaan joulukuusen. Tai siis pöllöpuun. Tahtoisin minäkin.

05 joulukuuta 2010

Vihdoinkin

pääsimme muuttamaan takaisin kotiin. Ihanaa!



Pari viikkoa olemme nyt saaneet asua jälleen kotona. Siivoilua, pakkausten purkamista riittää eikä remonttikaan ole vielä ihan pilkulleen valmis, mutta tärkeintä on, että täällä ollaan! Yhtäkkiä loppui se ainainen eestaas matkustaminen, milloin ollaan raksalla ja milloin kotona, kuka hoitaa lasta ja missä välissä ehdin mitäkin tekemään. Nyt olemme täällä ja asiat kulkevat eteenpäin omalla painollaan. Hitaasti, mutta kulkevat kuitenkin. Samanaikaisesti on lumi ja pakkanen verhonnut maiseman ja olemme Potun kanssa sulkeutuneet talvipesäämme. (En muista koska viimeksi tällainen talvi olisi alkanut jo marraskuussa!)



Vipinää tosin riittää talvipesässäkin. Pitkin syksyä vitsailin aina niitä iänikuisia remonttijuttuja kertoessani, että toivottavasti pääsemme muuttamaan ennen kuin Pottu alkaa liikkumaan. No niinhän siinä sitten kävi, että olimme ehtineet asua parisen viikkoa, kun seitsemänkuukautispäivän kunniaksi Pottu lähti määrätietoisesti ryömimään eteenpäin (kohti kaukosäätimiä, tietenkin). Vauhti ei tosin onneksi vielä päätä huimaa, joten kiikkerimmät muuttolaatikot ehtii vielä edeltä siivoamaan pois alta. Mutta nopeasti näyttävät taidot kehittyvän.. muutenkin tuntuu, että tytöstä on ihan viikossa tullut paljon isompi, jollain tapaa.. ei enää niin vauva (vai miten sen sanoisi). Kuvina tänään satunnaisia otoksia ulkoa ja sisältä viimeisten parin viikon ajalta.