En voi olla ajattelematta, että tämä on kaikista vuodenajoista ihan paras. Useinhan jonkin kivan asian odottaminen on juuri parasta. Matkalle lähdössä puolet huvista on matkan odottelu. Ja aina olen ollut sitä sorttia, että olen esimerkiksi hautonut saamiani lahjoja pitkään ennen niiden avaamista. Oikein herkuttelen sillä kutkuttavalla tunteella. Ehkä siksi tämä aika on niin ihanaa. Kevät, kun odotellaan kesää. Miltähän piha näyttää, kun lumet sulaa? Minkähän värisiä tulppaaneja tulikaan syksyllä istutettua? Mihinkähän kohtaan tuli laitettua ne krookukset? Piha on karmeassa kunnossa remonttikesän jäljiltä, mutta johonkin loveen minä niitä sipuleita tupsin. Laitoinkohan jotain muuta? Tämä on ensimmäinen kevät täällä Huminassa, yksi kesä ja yksi syksy ja kaksi talvea onkin jo nähty. (Kuvat pihalta on otettu viikko sitten sunnuntaina ja tänään.)
Koivun ja haavan oksat tuovat osan tästä odottelusta sisälle asti. Miten ihanaa, että kaikkeen tähän odotteluun liittyy myös ensimmäisten synttäreiden odottelu!
Pottu, mummo ja koivunoksat.
