K e t t u m e k k o

Tuli sen verran valiteltua tätä marraskuuta talvea, että piti ihan lykätä Pottu kumppareissaan pihalle, jotta saan otettua nämä vertailukuvat. Siis katsokaa nyt! Ja verratkaa näihin kaksi vuotta sitten otettuihin kuviin. Tuolta pitäisi maaliskuun näyttää! Kylläpähän te tämän tiiätte.. mutta jos jotain, niin säätä ja lasten kasvua voi aina päivitellä, eikös?

Kettukangas anopin ostamaa, ehkä Eurokankaasta?
Mekkokaava sama kuin vuosi sitten. Pidensin vain helmasta ja hihoista. 
(Vastoin viimeisimmän Ottobren ohjeita..)
Resori PaaPii

Jotain tämä kevät saa silti selkeästi aikaan, koska täällä ommellaan taas. Myös blogi sai ulkoasuunsa hiukan virkistystä, jota se on saanut odotella jo vuosia. Olen jo meinannut huikata heipat tälle blogille muutaman kerran, mutta ehkä tämä vielä hetken jaksaa innostaa näin uudessa ulkoasussaan. Kahdeksan vuotta bloggausta tuli tammikuussa täyteen ja se on paljon se. Olisi mukavaa, jos vanhemmat jutut saisi jotenkin arkistoitua omaksi sivukseen, mutta se ei taida Bloggerissa olla mahdollista, tietääkö joku?

S a m m a l p o l k u 2

Ei olis uskonut, että maaliskuussa haikailisi lumen perään. Mutta niin vaan. Viime vuonna tähän aikaan jo varmasti kuumeisesti odoteltiin kevättä ja lumien kaikkoamista. Nyt tuntuu, että tää viiden kuukauden marraskuu sais loppua ja voitais vähän aikaa pikku pakkasiakin pidellä. On meillä lunta, ihan vähäsen, mutta ei tässä oikein talvesta ole voinut puhua.. Tahtoo hiihtämään! HullU!

Avaruuden kappaleiden liikkeelle ei sääherratkaan mitään mahda ja niin vaan lisääntyy valo päivä päivältä, vaikka ulkona näyttäisikin märältä rönttöseltä. Ehkä siitä valosta sitten purskahti illaksikin asti intoa ja sain tämän kaapissa talven yli marinoidun mekkosen Mantelille valmiiksi. Pikkuisen lyhyeksi kävi jo tämän helma, sen verran on tyttö itseään kasvattanut talven aikana, mutta menee onneksi vielä.

Syy marinointiin on tuo "tere" tai miksikä tuota sanoisi tuossa keskellä. Kun minun mielestä tämä kangas ja malli ihan suoraa huutoa huusivat minulle, että tuohon keskelle on saatava tuollainen keltainen katkos. Niin se oli sitten saatava. Mutta kun se ei onnistunut ekalla eikä tokalla eikä kolmannellakaan kerralla niin se sitten vähän aikaa marinoitui tuolla kaapissa. Mutta ny se on hyvä. Eikös vaan ehottomasti kuulukin tuohon keskelle tuo!?

Sammalpolku jersey PaaPii
Keltainen resori PaaPii
Kaava Ottobre 6/13 Arctic Sun -tunika (80 senttiseksi pienennettynä, helmaa kavennettu)

Muistiin. Resoriterestä tulee hyvä sitten, kun leveämpi helma on ensin rypytetty yläosan mittaiseksi joustonauhalla. Resorin on hyvä olla ehkä noin 0,9 x tuo sauman mitta ja se sitten sinne väliin venytellään kivasti siinä saumaa ommellessa.

Valkeaa

On niin valkoista. Ihanan valkoista. Joka puolella kauniita tauluja. Ja se muuttuu koko ajan, valkoisessakin on niin lukematon määrä eri sävyjä jotka vaihtelevat auringon sijainnin mukaan. Yritän koko ajan imeä sisuksiini tuota ikkunoista avautuvaa näkymää. Huokaus. 

Lumihiutalemalli kehittyi vielä hiukan viimeisten kohdalla. Lähtökohtana oli siis tämä malli, jota matkan varrella hiukan sovelsin. Tärkkäsin uudet hiutaleet hiukan tujakammiksi, noin 2 osaa sokeria ja 3 osaa vettä. Meni ehkä jo hiukan överiksi, mutta toimivat noinkin. Ensi kerralla pikkusen vähemmän sokeria, muista ;)!

Hankien keskeltä

Olemme aivan erinomaisissa järjen ja sielun voimissa, vaikkei meistä ole mitään oikein kuulunutkaan. Talvi on parhaimmillaan. Hanget kantavat ja lumikengät odottavat ensiaskeleitaan. Ja seuraavia paria kuukautta odotan innokkaammin kuin koskaan ennen. Viime kevät osoitti sen, kuinka paljon nautin huhti-toukokuusta, kun kaikki muuttuu taas, valoa on joka päivä lisää, lintuja odotellaan, kohta haravoidaan jo pihaa ja ihmetellään mihin ne lumet taas katosivat. Mutta nautitaan nyt tästäkin hetkestä.

Lämmintä

Aamulla -35*C. Laitamme leivinuuniin tulet ja pysyttelemme taas yhden päivän sen lähellä.

Leivinuunin lämmittämisessä on jotakin ihanaa. Ehkä parasta siinä on se, ettei sitä voi tehdä nopeasti. On pakko varata aikaa, olla läsnä. Lämmitys saa pysähtymään, hidastumaan. Se rytmittää päivää. Ja lopputulos on joka kerta aina yhtä palkitseva. Pehmeästi levittyvä lämpö.

Meidän leivinuuni on iso. Talvella poltamme siinä pesällisen tai kaksi joka toinen päivä. Metriset halot haetaan ladosta ja kannetaan sisälle joko sylissä (yksi pesällinen) tai kottikärryssä (kaksi pesällistä). Haaveilin, että remontin yhteydessä puille olisi saanut väliaikaisen säilytyspaikan sisälle vaikka edes viikon puille kerrallaan. Mutta se jäi. Toisaalta ei puiden hakeminen ulkoa tunnu kovin työläältä. Välillä se on juuri parasta koko hommassa. Jostain syystä niin leivinuunin kuin muidenkin tulisijojen lämmittämiseen minulla liittyy yksi pakkomielle: pesä täytyy saada syttymään yhdellä tulitikulla. Ehkä tämä on jokin partiolaisuuden jäänne tai muu höpsö päähänpisto, mutta siihen silti aina pyrin (ja useammin onnistun kuin epäonnistun!). Eilen en onnistunut. Ei sekään haittaa.

..ja niin, innokkaimmat apurit on aina välillä pakko laittaa laatikkoon :) ! Muutoin saattaa suusta löytyä kaarnaa tai hiilen pala.. tai sormesta tikku!

Tällaista eilen ja tänään.
Eihän tällaista talvea olekaan!
On onni asua täällä.

Värikkäitä päiviä

Päivät ovat sinisiä. Välillä harmaita tai ihan valkoisia. Eilen päivä oli ensin keltainen ja myöhemmin vaaleanpunainen. Ja joulu on kohta täällä. Pukinpajalla ährätään pikkutunneille, sillä vaikkei pitänytkään, niin siinä nyt kuitenkin kävi niin, että jotain pientä pitää tehdä ja sitten pitää tehdä vielä toisellekin ja.. Mutta kivaa on näpertää. Ja meillä on niin ihana koti. Se pitää muistaa. Ei haittaa vaikkei kaikkea ehtisikään. Tärkeintä on tehdä sitä, mikä tuntuu kivoimmalta. Tai kivimmältä!

Jumissa

Pakkaspäiviä. Jäimme Potun kanssa saarroksiin, kun toinen auto ei käynnistynytkään. Ei se haittaa. Ei meillä olisi mitään asiaa minnekään ollutkaan.

Mutta pihalle sain sen joulukuusen, josta haaveilinkin!

Muuttuen

Maisema muuttuu. Voi katsokaa vaikka esimerkiksi näitä kesän ja syksyn kuvia..! Maisema on oikeastaan joka viikko erilainen, uudenlainen. Ei kesälläkään ole kahta samanlaista viikkoa peräkkäin.. eri kukat kukkii eri aikoina.. ja sitten ilmestyy hiukan keltaista puihin. Kohta keltaista onkin kaikkialla ja sitten.. humps.. huomaakin kaiken sen olevan jo poissa. Ehkä talvi on muutosten suhteen hiukan rauhallisempi, kun lumi peittää kaiken alleen. Mutta voi miten se onkaan ihanaa, kun jokaisen huoneen ikkunasta näkyy valkeutta silmän kantamattomiin.



Tirpana totesi tänään voivansa "polkaista saappaat jalkaan ja avata oven, ja kas olenkin jo pihalla." Tajusin tuosta, kuinka nopeasti sitä voikaan tottua vallitsevaan olotilaan... Muistan nimittäin vielä keväällä Helsingissä haaveksuneeni juuri siitä, että ulko-oven avattuaan pääsisi heti ulos. Ilman käytäviä, portaita, asfaltoituja kävelyteitä, autojen piiritystä.. heti ulos. Ja humps vaan, siihenkin tottuu niin, ettei tule moista enää edes ajatelleeksi. Se vain on. Välillä tekee kuitenkin hyvää tajuta jotain näinkin yksinkertaista.