08 helmikuuta 2006

Keskiviikkoillan huumaa

Tunnen oloni energiseksi! (Eikä se ole kovinkaan yleistä..) Saavuin äsken kotiin, ja laitoin pannukakkutaikinan turpoamaan -pitkästä aikaa. Mikään ei voita äidin juustomaidosta tekemää pannukakkua, mutta sellaisen puuttuessa tuollainen tavallinenkin käy. On meillä ainakin äidin tekemää vattuhilloa pannareiden kaveriksi! Hyvä äiti. Helsingin päässä kävin tekemässä erityispedagogiikan tentin, josta meinasin myöhästyä -kiitos VR:n pakkasenkestojunien. Paluumatkalla aloitin jättiraidan jämäkerästä ribbipipoa. Jos ennätän saada sen ajoissa valmiiksi, ajattelin lähettää sen tänne (Lauralta ymmärsin, että keräysaikaa päättyy ensi viikolla?!) Eilen illalla innostuin käymään vaatekaappini lävitse: tarkoitus olisi myydä kirpputorilla tuhruuksia pois ennen muuttoa. Turhuuksiahan sieltä kaapista löytyikin: Vihdoin ja viimein alan hyväksyä sen, ettei lukioaikaisiin mittoihin ole enää paluuta ja voin luopua nihkeän pienistä vaatteista. Eilen meillä kävi myös kiinteistövälittäjä arvioimassa asuntomme arvoa: Yksiömme arvo on kahdessa vuodessa noussut 25%! Olimme suut melkoisen muikeana moisen yllätyksen jälkeen, kyllä asunnon omistaminen kannattaa! Mutta että sellaisia uutisia tähän iltaan. Kohta olisi vuorossa vielä sauna, ja sitten hunajakennopipon kimppuun..


Tähän vielä postituksen piristykseksi kuva joulukuiselta
Españan matkaltamme: Näkymä hotellihuoneemme parvekkeelta oli.. hmm.. välttävä :)

4 kommenttia:

  1. Juu, Ystävänpäiväviikon perjantaihin mennessä saapuneet neuleet kiikutan Treen Ensi- ja Turvakotiin, kun meen sinne työn puolesta käymään.

    Pannukakku on njamia, mut meil on tänään iltapalavuorossa karjalanpiirakoita (saarioisten) ja munavoita :)

    VastaaPoista
  2. Yrittäkää nyt vain saada se asunto myytyä, niin voitte köllötellä muikeina keskustassa. Tietysti asunnon myymistä tulee juhlia ankarasti. Vedetään yhdet lärvit? Jihuu! Työpäivä on jälleen kerran ankea ja harmaa, mutta onneksi se ei kestä kuin viiteen.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi9/2/06 10:19

    Teidän asunnon hinta on noussut 25%, mutta oletteko ostamassa uuden asunnon? Kyllähän senkin hinta on noussut... Vai muutatteko sillan alle, jolloin rahat jää kivasti lämmittämään taskuun ;-)

    VastaaPoista
  4. Me muutamme sillan alle :)!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!