01 heinäkuuta 2006

.FI


Valmistunut Fifi.
Ylemmässä kuvassa on pingoittamaton tuotos. Alemmissa huivi pingoituksen alaisena.
Aikaa tämän tekemiseen meni hyvinkin tarkasti viisi viikkoa. Siihen nähden, miten harvoina iltoina (ja miten vähän kerrallaan) jaksoin huivia neuloa, yllättävän nopeasti se valmistui. Tuntuu siltä. Jossain vaiheessa olin varma, että kokomittaista huivia en ikinä saa aikaiseksi.. Mutta varsinaisesti en kyllä hermojanikaan menettänyt missään vaiheessa, en jättänyt työtä lojumaan tahi tehnyt mitään muuta työtä samaan aikaan. Kaitpa olin niin vakaasti päättänyt, että valmiiksi edes yksi tällainen on saatava... Puoliskoni keksi tänään huiville myös mahdollisen omistajan: Täti saattaisi kuulema ilahtua itsetehdystä 60-vuotislahjasta. Katsotaan.





Lankana on semmottinen kuin Topp Mohair (vyötelapun olen ehtinyt jo hukata) ja sitä meni kaksi kerää, 100g. Puikkokokona ohjeesta ja suosituksesta hurjasti poiketen 2½. Lopputuloksena voin sanoa, että olen onnellinen, että se on valmis. En kuitenkaan usko enää tekeväni toista Fifiä, on se kuitenkin melkoisen tylsä ja jotenkin.. mitäänsanomaton. Mutta ekaksi huiviksi oikein sopiva. Seuraavaksi uskallankin tarttua muihin kauniimpiin ja haastavampiin malleihin... :).

Tällä hetkellä puikoilla kesäpipo, tarkoituksena tehdä se haalarin kaveriksi :D.

4 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon eka Fifistä! Minä raukka aina vaan väännän omaani....Kotiväestä ja kolmosen puikoilla. Huh vielä puuttuu vajaa 10 ruutukerrosta, mutta kun se on niin hidasta, niin hidasta..... tavoite on saada se elokuun puoliväliin valmiiksi....

    VastaaPoista
  2. Ihanan värinen toi sun fifi:)

    VastaaPoista
  3. Siitä tuli hieno! Väri on ihana, mun lemppari :-) Ja varmasti täti on onnellinen synttärilahjasta :-)

    VastaaPoista
  4. Nimpparinonnea!

    Ihana fifi!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!