21 tammikuuta 2007

Shetlannin kolmio

Vihdoinkin esittely!
En saanut auringonvaloa, en, mutta koko aamun jatkunut lumisade (ihanaa!) antoi sen verta valoisuutta, että nyt vihdoin: Ihana Shetland Triangle.

Ohje Evelyn Clark, Wrap Style -kirjanen
Lanka Drops Alpaca, väri ruskea (403), menekki 100g
Puikot 4

Ohjeinnostukset näyttävät leviävän metsäpalon lailla täällä netissä. Varsin pian sen jälkeen, kun itse innostuin Shettiksen ohjeesta, huomasin toisia moisia valmistuvan kuin sieniä sateella. Enpä siis liene ainut ja ensimmäinen huivini kanssa, mutta onnellinen ja ylpeä siitä huolimatta :).

Perusmallikertoja huiviin tuli 11, eli kolme enemmän kuin ohjeessa. Silti huivi on kooltaan aika pieni, sopivan pieni, sanoisin, sillä hartiahuivia en osaakaan vielä käyttää. Hieman on ongelmia kaulaan kietaisunkin kanssa, saas nyt nähdä mihin muotoon se lopulta asettuu. Mielessä kävi sellainenkin ajatus, että neuloisi toisen mokoman saman kokoisen huivin, ja yhdistäisi ne sitten neliöksi: saisi ainakin tosi muhkean huivin, muttei kuitenkaan liian isoa.. No, jos tämä idea toteutuu, se toteutunee vasta kun tämän huivin synnytyskivut ovat unohtuneet..



Tämä ohje oli ihanan helppo. Haastettakin on, joo, kiva saada, mutta oli kiva huomata miten simppelillä ohjeella voi saada tositosi kaunista aikaan. Ja voitteko kuvitella, että meinasin luovuttaa huivin tekemisen alussa, kun en tajunnut niskasta aloittamisen ohjetta, ja ajattelin että koko huivi on varmaan tosi vaikee tehdä.. :) Välillä on ihan tervettä huomata, että kärsivällisyys palkitaan. Helppouden lisäksi neulominen oli myös kivan nopeaa. Ei tullut tuskastus eikä hermostus.


Lanka on ihanan tuntuista ja ihanan väristä. Olenkin alkanut suunnitella, ajatustasolla vasta, villatakkia alpakasta, esim. tähän tyyliin.

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis! Tuo kirja, jossa ohje oli, on varmaan eri opus kuin Pam Allenin Wrap Style?

    VastaaPoista
  2. Ihana tuo shettis! Mäkin haluisin tehdä sellaisen, pinta on mielestäni tosiaan kaunis, mutta ohje vielä uupuu....

    VastaaPoista
  3. Ihana Maiju, kiitos! =D Osoitteeni: Raisa.R@luukku.com

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!