10 toukokuuta 2007

Lahjahuppari

Helei! Vihdoinkin jotain valmista ja ennenkaikkea Neulottua! Myyrä pääsi taas mannekiiniksi. Tässä siis lahjaneule lauantaina yksi vuotta täyttävälle kummipojalle. Se on oikein herkullinen, ruskea huppari. Tykkään erityisesti joustinneulekuvion välissä olevasta helmineulerivistä (näkyy se kun tarkasti kattoo..!), ruskeasta väristä ja puisista napeista.

Ohje löytyi Suuri Käsityö -lehdestä 04/06.
Lanka Sirdar Snuggly, 150g.
Puikot 3 ja 3,5.

Ensimmäistä kertaa koskaan käytin juuri sitä samaista lankaa, joka ohjeessakin oli mainittu. Tällä kertaa ohjeen lanka näytti ja tuntui niin toimivalta, etten voinut olla kokeilematta. Ja lanka vaikuttaa edelleen aivan ihanalta.. pehmoinen ja kevyt mutta paksu.. En ollut aiemmin tutustunut tuohon Snugglyyn, mutta jatkossa varmasti käytän. Sitäpaitsi mulla jäi KAKSI kokonaista kerää korkkaamatta, vaikka ostin lankaa ohjeen mukaisesti. Tuntuu aivan älyttömältä, vaikka neulomisen varrella hieman pienensinkin kokoa aiotusta.

Sitä mää en ymmärrä miks noita neuleohjeita ei vois tehdä silleen, että tulis mahdollisimman vähän saumoja.. Nytkin sitten oman pääni mukaan muokkasin ja taiteilin, eli neuloin pyörönä, päättelin olkasilmukat yhteen, poimin hihasilmukat kädensuusta ja huppuakin tuunasin.. Mikään ei ole kökömpää kuin paksut saumat neuleessa. Olis vaan kiva joskus neuloa suoraan ohjeesta joku työ, ettei tartteis itte pähkäillä ja muokata päänsä mukaan. Olen huomannut, että muillakin on tapana tuunata ohjeita saumoja välttääkseen..

Lähikuvassa vielä hupparin napit, jotka oli mielestäni nappi (heh) ostos.


Interrailimme alkuun on aikaa enää KUUSI yötä. Sitten siirrynkin viideksi viikoksi pois näiltä mailta. Tässä alkaa olla jo paljon muutakin ajateltavaa kuin käsityöt, joten saattaa olla etten enää paljoa postaile ennen lähtöä.. Että siis, nähdään taas ;).

9 kommenttia:

  1. Kaunis huppari, oot kyllä taitava!

    Ja ihana mallinukke, Myyrää on luettu lapsena paljon, tuli aivan nostalgiset fiilikset, muistoja mieleen. :)

    VastaaPoista
  2. Kiva huppari!!! Mukavaa ja turvallista interrailia!!!!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis neule! Onnellinen kummipoika tai ehkä hänen äitinsä.

    VastaaPoista
  4. Hieno neule ja upeat napit. Oikein hauskaa matkaa! :)

    VastaaPoista
  5. Upea neule! Olen ihan samaa mieltä noista saumajutuista, aina joutuu ohjeita tuunaamaan.
    Hauskaa matkaa!

    VastaaPoista
  6. relli: Myyrä on meidän perheen maskotti.. ;)

    satu_u, joska ja vilma: Kiitos! Toivottavasti huppari on yhtä hieno vielä käyttäjän päälläkin..

    altocumulus: Pitäiskö ehkä lähettää palautetta ohjeiden tekijöille.. hmh..

    Kiitos kaikille matkatoivotuksista!

    VastaaPoista
  7. Olen suhteellisen uusi blogisi lukija, joten en tiedä oletko aiemmin maininnut, mutta ihan mielenkiinnosta, minne päin reilinne suuntaa?

    VastaaPoista
  8. Hei tiinamaria!

    En ole täällä blogissa juurikaan reissustamme puhunut. Suuntima on aluksi lentäen Berliiniin, josta alkaen kierrämme keski/länsieuroopan kierroksen: Ranska-PohjoisEspanja-EteläRanska-
    Italia-Itävalta-Tsekki-Berliini
    Päiväntarkkoja suunnitelmia meillä ei ole, ja tarkoitus onkin mennä paljolti sinne minne naama näyttää. Reittimuutoksiin pyrimme suhtautumaan rikkautena :).

    Ja tervetuloa blogiani lukemaan!

    VastaaPoista
  9. Oi ihana! Mä haluisin itelleni just tollasen. Eh.
    Ehkä pitää löytää aikuisten versio tuosta ohjeesta.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!