02 syyskuuta 2008

Yllätysten takki


Baby Surprise Jacket by Elizabeth Zimmermann
Lankoina
Madil Yarns Full, värit 396 & 004
Schoeller & Stahl Limbo Superwash, väri 4510
Puikot 3,75
Kulutus kutakin kerä, eli ~150g


Hyvä fiilis! Tällä kertaa lanka oli melkein tuplasti edellistä paksumpi, joten kokoakin tuli reippaasti lisää. Vastasyntyneelle silti tämäkin lähdössä.. vaikea kyllä arvioida milloin nämä lastenvaatteet on sopivan kokoista puettavaa.
Tällä kertaa noudatin myös tarkemmin KnitWikistä löytyviä pienoisia ohjeen muutoksia, ja helmasta tulikin siten kauniimpi. Nappien sijoittelun mittasin tarkasti, mutta jostain minulle tuntemattomasta syystä nappilista silti vääntyilee eikä oikein asetu kohdalleensa. En silti jaksanut siitä niin välittää, että olisin laittanut uusiksi.
En ole aiemmin ollut erityisemmin ainaoikea-pinnan ystävä, mutta näihin neuleisiin se on kyllä sopinut mainiosti. Eikä niiden nurjien silmukoiden tekeminen olisi juuri nyt kiinnostanutkaan.

Kesätyöt takana, opiskelut taas edessä. Toivon mukaan viimeinen lukuvuosi sitä sarjaa.

7 kommenttia:

  1. kiitos knitwiki-linkistä. mullakin toi on jossakin vaiheessa hyppäämässä puikoille. nätti takki tuli!

    VastaaPoista
  2. Hirmusen nätti takki, ja tosi ihanat värit.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi3/9/08 10:31

    Hei, löytyykö tota ohjetta suomen kielellä jostakin? Oon ihastellu tota monessa blogissa, mutta aloittelevana neulojana en uskalla ees harkita enkuksi. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos!

    anonyymi, mun tietojen mukaan ohjetta ei löydy suomen kielellä, mutta englannin kielinen ohje on kyllä niiiiin helppo seurata, että suosittelen kyllä kovasti että yrität sitä. Englanniksi neulominen olisi varmaan haaste jossain monimutkaisemmassa neuleessa, mutta tässä ei todellakaan,
    k = neulo oikein ja
    m1 = tee yksi uusi silmukka,
    eipä juuri muuta :)!! Tartu rohkeasti haasteeseen. Hyvä vinkkisivu ohjeen rinnalle on täällä tulostettavissa pdf:nä http://www.3gcs.com/adcock/free%20patterns/BSS%20Notes.htm

    VastaaPoista
  5. Anonyymi3/9/08 17:49

    Ihana yllätys odotti postilaatikossa! Suuren suuret kiitokset Laurin puolesta ihanaisesta takista. Laittelen kuvan takista Laurin päällä blogiin kunhan saan kuvan otettua. Takki on juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni ainakaan. Nyt ei niin haittaa vaikka vaatteet ovatkin vielä vähän isoja, onpahan enemmän käyttöikää.

    VastaaPoista
  6. Heippa kummityttö. Minäki olen tarttunut puikkoihin, on siis syksy. Lopettelen viime keväänä kesken jääneitä sukkia nuorimmaiselle. Nuo takit ovat ihania, ei vain ole ketään pientä kenelle tekisi...

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!