25 lokakuuta 2008

Shooting Stockings

Gentleman's Shooting Stockings with fluted pattern by Nancy Bush
Lanka Araucania Ranco Solid
pikkasen alle 100g
Puikot 2½

Muutin silmukkamääriä siten, että aloitussilmukoita oli 72 ja ennen kantapään aloitusta 60, kantalapussa silmukoita on 30. Mallikuvio toistuu varressa 11 ja jalkaterässä myös 11 kertaa. Koko matkan pelkäsin langan loppumista, sitä kun oli vain yksi vyyhti (100g). Mutta lanka yllätti riittoisuudellaan, sitä jäi jäljellekin vielä ihan hyvän kokoinen nyssäkkä. Varsi olisi siis voinut olla hitusen pidempikin.


Nämä sukat valmistuivat kahdessa erässä. Ensimmäinen työstö oli touko-kesäkuussa, kun ostin tuon Vintage Socks kirjan ja innostuksen puuskassa valmistui eka sukka. Jokin sukkablokki (heh) siinä sitten kuiteski iski, ja toinen valmistui vasta nyt, lokakuussa.


Lanka on ihanaa. Ihana väri, hyvä tuntu, helppo neuloa, no problemo. Aivan vakuuttunut en ole sen kestävyydestä, mutta sen näkee sitten, ajan kanssa. Mallineule pikkasen katoaa tuonne sukan värikkyyden sekaan. Tälle langalle jokin simppelimpikin malli olisi voinut sopia.


Ensimmäistä kertaa jaksoin opetella päättelemään sukat kitchener stitch:llä. Jokin tuossa tavassa on aikaisemmin tuntunut niin kovin monimutkaiselta, enkä ole jaksanut sitä käyttää. Nancyn kirjasta löytyi kuitenkin oikein selkeä ohje kyseistä päättelyä varten, ja jaksoin nähdä opettelemisen vaivan. En ole kuitenkaan muodostanut vielä oikein mielipidettä siitä, oliko se sen arvoista...

Talomme viereen kohoava kerrostalo on noussut kuudenteen kerrokseensa, ja asuntoomme tulevan auringonvalon määrä on vähentynyt 95 prosenttisesti. Pimeää siis on jopa keskellä päivää (vuodenajasta riippumatta) ja vain tarkasti ajoitettuna valokuvien ottaminen onnistuu siinä pienessä kaistaleessa auringonvaloa, joka tuolta parvekkeen ikkunan ja rakennustyömaan välisestä rakosesta paistaa noin 45 minuutin ajan päivässä (siis sikälimikäli kun aurinko nyt ylipäänsä sattuu paistamaan).

9 kommenttia:

  1. Kauniit sukat ja pirtsakan syksyinen väri! Mä opin ton silmukoinnin Stitch´n´Bitch kirjasta, siellä oli erittäin selkeät ohjeet.

    VastaaPoista
  2. Täydellisen syksyisen värinen lanka. Tahtoo myös! Pitäisi yrittää etsiskellä sattuisiko jostakin löytymään kyseistä lankaa helpolla. Nykyisin lankakauppaankaan ei pääse enää yhtä vaivattomasti kuin ennen. Jyväskylän molemmat kunnon lankaliikkeet ovat nimittäin sellaisia, että niihin ei pääse vaunujen kanssa sisälle.

    VastaaPoista
  3. Kiitos!

    Värin takia kerä lähtikin kaupasta mukaani. Ja auringon valossa värit tietysti hehkuvat entisestään..

    Kaisa, vaivattomalla järjestelyllä voin kyllä postittaa lankaa täältäkin käsin, vyyhdillä varsinkin kerä tai kaksikin tulee varmaan ihan normipostin mukana. Ja mielelläni tietysti autan muutenkin, jos täältä pääkaupungin tarjonnasta löytyisi jotain mieleistä.

    VastaaPoista
  4. Ensimmäistä kertaa olen vierailulla plogissasi (ekasta postauksesta tarkistin oikean kirjoitusasun! :D ) ja kivoja juttuja löysin useampiakin. Olen mm. haeskellut jo jonkin aikaa kivaa liivimekon kaavaa pikkutytöille, nyt hoksasin, että SK 03/05 olisi oiva lähde sellaiselle (ja se lehti jopa on minulla kotona). Samoin parin vuoden takainen joulukortti-ideasi ommelluista lumihiutaleista jäi mieleen muhimaan (tämän vuoden korttimateriaalit tosin on jo ostettu). Kaiken kaikkiaan kiva plogi sinulla!

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat! Väri on kyllä täydellinen syksyn väri.

    VastaaPoista
  6. Priimalla on näköjään nettikauppa, josta tuota lankaa saa tilattua. Mutta kiito avuntarjouksesta, täytyy pitää mielessä jos tulee vastaan sellainen lanka mitä ei täältä löydy.

    VastaaPoista
  7. -maria- kiitos oikein kovasti ja tervetuloa plogiini (nykyään kyllä jo periksiannettuna ihan blogikin..) jatkossakin!

    kaisa, myös paljon kiitoksia.

    toinen kaisa, sitähän mun ois pitänytkin sanoa, että ostin kyseisen langan juuri Priimasta Helsingistä, ja kyseisellä putiikillahan on myös nettimyyntitoimintaa. Joten toivottavasti sieltä siis nappaa! Ainakin näytti olevan taas herkkuvärejä siellä tarjolla.

    VastaaPoista
  8. Ihanan väriset sukat!
    Laitoin muuten blogiini linkin sinun tekemään lahjahuppariin, ilmoita jos haluat linkin poistettavan :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!