07 marraskuuta 2008

Ideoiden lentelyä


Olin vähän hämmentynyt, kun uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä löytyi joulukorttikuva, joka ihmeellisen paljon muistutti omaa, kahden vuoden takaista joulukorttisuunnitelmaani. Eihän siinä mitään.. nettihän on nykyään niin pullollaan ideoita, että väistämättä korttien suunnittelijakin on saattanut saada virikkeitä ties mistä. Ja saanhan usein itsekin ideani netistä selailemistani käsitöistä, enkä kovin useinkaan osaa edes nimetä mistä ideani alkuperä on lähtöisin. Kuitenkin tuli sellainen olo, että Hei, mun tekemä joulukortti on mun idea, en mä sitä mistään suurestakäsityölehdestä ole aikoinaan poiminut, se on munomajuttu!

Kuvat Suuri Käsityölehti 11-12/2008


Anu Harkki oli pureutunut plagioinnin ongelmiin omassa jutussaan SK:ssa. Anun huivi oli kuulema saanut useita negatiivisia kommentteja idean varastamisesta sun muusta (en ole Anun blogin lukija, enkä tiedä tarkemmin), ja Anu ihmetteli voiko neuletyön raidat omistaa. Ennen kuin edes luin koko juttua, ajattelin kaulahuivista, että tämän minä olen nähnyt ennenkin. Ja tuo kuvan liittäminen neuletyöhön, tämäkin on vanha idea, enkä sitä suinkaan ole Anun toteuttamana aikaisemmin nähnyt. Ristiriitaista. Kuitenkin lehdessä on nyt huivin ohje, ja Anun nimi mallin luojana.
Eikö olisi reilua, että jos idean on jostain saanut, sen edes mainitsisi työn yhteydessä? Kuten jo aiemmin sanoin, tiedän itsekin kopsanneeni ideoita muilta käsityöntekijöiltä, enkä todellakaan aina edes muista tai tiedä mistä ideat ovat alunperin heränneet. Mutta tässäkin tapauksessa tuli kyllä heti sellainen olo, että voi helkutti, eihän tämä ole Sinun ideasi! En voi ajatukselle mitään. Ristiriitaista on tämä.

9 kommenttia:

  1. Hei, mut sun kortti on tsiljoonasti hienompi! :) Samaa mieltä kyllä olen tuosta idean lähteen merkitsemisestä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos.

    Pitää sen verran kuitenkin itsekin vielä lisätä, että ymmärrän kyllä ettei ideoita voi omistaa. Raitahuivi on raitahuivi teki sen sitten mistä ideasta tai ohjeesta käsin. Mutta se minussa herättää kysymysmerkkejä, kun tällainen ohje sitten julkaistaan "omana mallina.." Jos kyseessä on yleinen jokaisen meikämandoliinon keksittävissä ja toteutettavissa oleva idea, voiko ohjeen ja mallin silloin "omia" omiin nimiinsä..? Niin.. en tiedä.

    Olen aivan vaikutuksille altis tässä suhteessa. Minulla ei ole mielipidettä.

    VastaaPoista
  3. Tuollaisia ommeltuja lumihiutalekortteja on liikkunut jo jonkin aikaa joulun alla postitse. Katsoin äsken, että itse olen saanut sellaisen käsityöystävältäni vuonna 2002. Ihanaa kuitenkin, että jokainen käsillä tekijä saa itse kokea oivaltamisen ja tekemisen iloa joulukortteja miettiessään!

    VastaaPoista
  4. Noista raidoista olen sitä mieltä, että niitä nyt ei voi kukaan omistaa (kuten ei jotain tavallisia palmikoitakaan), mutta totta on, että kovin tutulta näyttää..

    Enemmän mun silmään otti ton kuvan käyttö tossa neuleessa.. Ja ehkä vielä kun se kuva on jotenkin niin samantyylinenkin (mustavalkoinen, vanhanaikainen tms.) kuin Mielityllä jolla ainoastaan olen noita kuva juttuja nähnyt.

    Ja tuntuu jotenkin vielä vähän pahemmalta kun jossain lehdessä julkaistaan tollanen ohje, lehti on kuitenkin niin "julkinen" ja sillä on varmaan tosi paljon sellaisia lukijoita jotka eivät ole nähneet Mielityn lapasia.. (En tiedä onko noita kuvia joku muu käyttänyt?)

    VastaaPoista
  5. laura l: Kävin lukaisemassa Anun blogia, ja siellä Elina itse oli kommentoinut, ettei kuvien käyttö häntä itseään häiritse lainkaan. Jotenkin hassua siis, että mullekin siitä nousi kuitenkin heti karvat pystyyn.. tää on Mielityn juttu.. Vaikka hän itsekin lisäsi, että kaikkihan on jo tehty, eikä voi itseään pitää idean "äitinä".

    Edelleen siis aivan ristiriitaiset ovat ajatukset. Hassua on tämä.

    VastaaPoista
  6. Mulla tuli ihan samat ajatukset mieleen, kun näin tuon huivin ja kuvan. Sinänsä ei häiritse, että niihin julkaistaan lehdessä ohje, mutta se mallin esittäminen omana häiritsee. Minä en ainakaan viittis omina ohjeinani noita esitellä, koska se tuntuis väärältä.
    Mutta tämäkin on vain minun mielipide...joku toinen on varmasti ihan eri mieltä. :)

    VastaaPoista
  7. Noita kuvia on kyllä vuosikausia jo käyttäneet monet muutkin ja vielä mustavalkoisinakin! Olen törmännyt jo aikoja sitten nettikauppaan, joka teki noista kuvista sisustustuotteita, esim tyynyliinoja ja seinävaatteita. Asiakas voi lähettää itse vanhoja valokuvia, joista tuotteet sitten valmistetaan vintage-tyyliin. Yritys on muistaakseni jossain Turun seudulla ja toiminut jo useita vuosia.
    Olisi kiva, jos löytyisi enemmän suvaitsevaisuutta käsityötaitoisten kesken, eihän me kukaan olla täydellisiä ja ideoitahan on muillakin kuin itsellä...
    Iloitsen siitä että Anu tuo raikkaita ideoita esiin, onneksi ei ole hakenut mallisuojaa kaulahuivilleen, minä nimittäin aion ottaa ideasta vaarin..:)
    Sanna

    VastaaPoista
  8. Ajattelin ensin etten kommentoi tähän, mutta jäi niin vaivaamaan tämä aihe. Joka paikka on täynnä ideoita ja asioita, ja on vaikea sanoa, mikä on kenenkin idea ja suunnitelma. Itse en kyllä kehtaisi esittää omana suunnitelmana jotain, joka löytyy täsmälleen samanlaisena toiselta. Mielestäni pelkkä langan tai silmukkamäärän muuttaminen ei ole riittävää erilaistamista. Jos idean käyttää johonkin aivan toisenlaiseen juttuun, niin silloinhan asia on aivan eri.

    VastaaPoista
  9. Ei ole mitenkään vallan tavatonta, että ihmiset päätyvän samantyyppisiin ideoihin, kun tarjolla on saman tyyppisiä ärsykkeitä. osoittaahan jo taidehistoria, että saman suuntaisi luomuksia on samaan aikaan tehty eri mantereilla, aikan ennen nettiä, lehtiä tai kirjeitä.

    Vaikea uskoa, että Anu Harkki tietoisesti olisi jotakin ideaa plagioinut. Minä en ollut nähnyt tuota Anun ideaa aikasemmin missään. En vaan ollut sattunut lukemaan juuri niitä tiettyjä blogeja. Eihän raidallinen, koristeltu kaulaliina sinänsä ole mikään uusi innovaatio, mutta toteutustapojahan on rajattomasti ja käsityö on aina ainutkertainen luomus. Minäkin aion käyttää printtikalvokuvia, enkä silti pidä itseäni plagioijana.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!