08 marraskuuta 2008

Messuhurahduksia

Myöhemmin. Lisäsin kangasmerkkien myyjän, kyseisen käsityöläisen kaikki traktoriaiheiset jutskat olivat aivan herkkuja..

Ensimmäistä kertaa Helsingissä asuessani käväisin messuilla, Kädentaito. Olihan se aikas mahtavaa mitä kaikkea käsityöläiset ovat kehitelleet.. ei voi kuin kuolata. Tällaista sitten tarttui mukaan.


Twin-Shop myi ihan liikaa kaikkea ihanaa. Mukaani lähti kukkaro (jonka toinen puoli alemmassa kuvassa), kolme kangaspäällysteistä pinssiä sekä kolme kangaspäällysteistä pullonavaajaa (jotka olivat mielestäni aivan käsittämättömän huippuja, tarkempi kuva niistäkin vielä alla). Lisäksi samaisesta paikasta vielä kaksi tyhjää palapelilevyä, hyvä idea mielestäni sekin.
Priiman kojulta vyyhti Araucania Ranco Solid -lankaa, tällä kertaa vihreänä (tarkempi kuva väristä alempana.)
Huhta Design:lta pari hienoa kangasmerkkiä, traktori sekä ötykkä.
Kaksi huivia (vaikka olivatkin Intiasta.. :S)
Sekä naapurimessuosastolta Aetoo Oekeeta savolaesta riihiruisleepee, jota tiältä piäkaapunnista ee sua, nam!

Näistä tuo kukkaro sekä yksi pullonavaajista lähtevät heti tänä iltana synttärilahjoiksi. Ihanaa lauantai-iltaa kaikille :D!

6 kommenttia:

  1. Ihania messutuliaisia! Vau!

    Tuo lanka on muuten ihanaa neulottavaa, tykkään itse siitä kovasti. Mitähän sie siitä taiot...?

    VastaaPoista
  2. kivat ostokset! mulla on muutama kerä tota rancoa, en ole vielä tehnyt niistä mitään

    VastaaPoista
  3. Katsoin juuri samaa kerää (tai siis saman väristä, tiedä häntä oliko juuri sama) mutta jätin sen kuitenkin hyllylle. Ajattelin että Priima ei ole niin kaukana ettenkö pääsisi sinne käymään sitten kun keksin mitä langasta tekisi. Jään innolla odottamaan mitä siitä loihdit :)
    Elli

    VastaaPoista
  4. Hienoja messulöytöjä. Upeat noi korkinavaajat, tahtoo!

    VastaaPoista
  5. Ihania messu löytöjä olet tehnyt. Nuo korkinavaajat ovat aivan IHANIA!!!!
    ps. Olet minun suosikki listallani eli säännöllisesti vierailen sivuillasi. En muista olenko aikaisemmin kommentoinut sinulle. Mukavaa sunnuntain jatkoa! :o)

    VastaaPoista
  6. tiinaf, ostin rancoa ihan sukkalangaksi. Edellisissä sukissa lanka toimi loistavasti, ja kun hyllyssä nököttää vähän käytetty VintageSocks -kirja, niin sitä varten tarttee lankaakin :)

    kio, no joo, eihän sitä tiedä kuinka pitkän aikaa tämäkin kerä odottaa neuloutumista.. ei varsinaista suunnitelmaa ole vielä!

    elli, onhan tuo Priima lähellä minuakin, mutta tuntui niin helpolta ostaa messuilta, kun sattuikin olemaan justiinsa oikeaa väriä.

    jaana, pullonavaajat on mustakin aivan parhaita, loistoidea!

    rinri, kiitos kun kommentoit nyt, sillä kommentteja on niin kiva saada :)!! Sitäpaitsi löysin taas uuden kivan blogin kun kommenttisi perässä kävin sivuillasi :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!