14 joulukuuta 2008

mon amour


En osaa kyllä yhtään ranskaa, mutta jotain rakkauteen liittyvää on hyvä laittaa otsakkeeksi. Sen verran pitkään olen oman takin tekoa suunnitellut, ja kun vihdoinkin sain sen aikaiseksi, on syytä ylisanoihin.


* Kaavat Suuri Käsityölehti 03/07
omina muokkauksina vetoketju sekä huppu, jonka kaavoitin vanhasta takistani
* Kangas BLOSSOM puuvillakangas (jonkinlaista sisustuskangasta) Eurokankaasta
* Vuorena ohuesti pehmustettu vuoritikki
* Napit ostin viime toukokuussa Tallinnasta.
* Hintaa takille tuli ~35€


Poikkeuksellista ompeluprosessissa oli ratkomisen määrä, siis sen vähyys! Yleensä ratkoja joutuu natisemaan vähänkään isomman sauman jälkeen, tällä kertaa taisin ratkoa ainoastaan harsimislangat poikkeen. Syykin on selvä: tällä pohdinnan, sommittelun, sovittelun ja mietinnän määrällä itse ompeluvaihe tapahtui jo varsin varmalta pohjalta. Asian voisi ilmaista toisinkin: ihan tsiguna tunteja, ähräämistä, pään raapimista sekä kiukuttelua ja voilá, onnistuuhan se!



Luulin pystyväni sietämään takin telttamaisuuden, takakappale kun oli mallissa tehty yhdestä ainoasta kappaleesta. No.. en sitten pystynytkään ja ompelin pitkän muotolaskoksen jälkikäteen. Katsotaan nyt miten tuo laskoksen alapuolella oleva takaosan helma käytössä asettuu, toistaiseksi vähän pömpöttää.



Ja fiilishän on aivan loistava!

24 kommenttia:

  1. Tosi upea takki!

    VastaaPoista
  2. Todella upea ja persoonallinen takki!

    VastaaPoista
  3. Onpas upea! Koskahan minä uskaltaisin...

    VastaaPoista
  4. Ihana, ihana, ihana!!

    VastaaPoista
  5. IHANA, IHANA takki!!!!!!!! :o)

    VastaaPoista
  6. Sehän on tosi ihana :)

    VastaaPoista
  7. Oi, vau! Kyllä kannatti ährätä, on meinaan niin hieno!

    VastaaPoista
  8. Ihana!! Olen ihan kade, kun oot saanu valmiiksi ja noin hienon :)

    VastaaPoista
  9. Voi, tooosi hieno!!! Olen muuten mietiskellyt samaa kuvauspaikkaa joskus, mutta hieman eri kulmasta ;)
    Elli

    VastaaPoista
  10. Vau! Onnittelut, tuo on kyllä todella upea. Minä haaveilen että uskaltautuisin tekemään lapselle kevättakin, mutta itselleni en uskalla tehdä mitään noin suuri töistä.

    VastaaPoista
  11. Iso yhteinen kiitos kaikille :)

    VastaaPoista
  12. On se hieno! Ihana kangas. Ei saa kauasta nuin hienoja ei, kyllä kannatti suunnitella ja tehdä. :)

    VastaaPoista
  13. ...siis kaupasta... maanantai; ei edes osaa kirjoittaa näin alkuviikosta. :P

    VastaaPoista
  14. Ei voi kun kadehtia. Hieno on ja hattua nostan kärsivällisyydellesi.

    VastaaPoista
  15. Älynätti! Kyllä häntä kelpaa hehkuttaa. :)

    VastaaPoista
  16. aivan upea, kyllä kelpaa kulkea tuo päällä! voi kun jaksaisi innostua ompelusta...

    VastaaPoista
  17. On tuo kangas hieno takkinaki, meillä ne on olkkarin verhoina :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!