Äidin aarrearkku.
Pienenä aina silloin tällöin haimme apukeittiön ompelukaapista äidin nappipurkin. Se oli täynnä aarteita. Niitä sitten sormissa pyöriteltiin ja ihasteltiin ja laitettiin takaisin kaappiin.
Tällä kertaa haalin aarteet omakseni. Ja voi mitä sieltä löytyikään! Ihanuuksia! Suurin osa etäisesti tutun näköisiä, mutta nyt jollain tapaa niin inspiroivia ja kiehtovia. Ja kaikilla napeilla on tarinansa, osan tarinoista äitikin muistaa, ei kaikkia. Vanhimmat napit ovat äidin arvion mukaan sota-ajalta, mummon ja ukin vanhoja aarteita.
Onko ylläolevista kaksi ensimmäistä tehty jonkinlaisesta metallista? Kenties itse taivuteltu? Alimmat napit olivat myös hurjan mielenkiintoisia: näyttävät pahvilta, ovat kevyitä, mutta mitä mitä materiaalia?
Muovisia nappeja oli hurjasti, joukossa melkoisia yksilöitä. Esimerkkinä ylimmän kuvan valkoiset "kukkanapit", hitsinpiukulat miten mageet!
Viimeisen kuvan aarteet äiti tahtoi säilyttää vielä itsellään.. herättävät kuulema paljon muistoja.. ja tarinoita.. "tämän takin mummo teki silloin, kun.. ja nämä napit sisko toi Helsingistä.."
Ihania! Ja onneksi on monta samanlaista :)
VastaaPoistaMinulla on vähän samanlainen nappiaarre, mummilta peritty. Niitä on edelleen ihana kaivella, samoin kuin lapsena.
VastaaPoistaOlen harrastanut ihan samaa nappipurkin kaivamista lapsena :) Ja onhan se vieläkin kivaa!
VastaaPoistaElli
Meidän äiti ei vielä luopunut napeistaan, sain vain muutaman samanlaisen mustan napin, kun oikein pyytämällä pyysin.
VastaaPoistaIhania aarteita!
Ja vähänkö hienot ompeleet toisen kuvan napissa!
Kyllä ne vaaleat taitavat jotain paperimassaa olla. Muistaakseni oli samanmoisia nähnyt oman äitini ja mummunikin kätköissä! Eihän ennen ole muovisia nappeja ollut.. Kauniita jokainen yksilö!
VastaaPoistaOi miten sieviä nappeja. Minä vielä odottelen 'nappiperintöä' saatavaksi :)
VastaaPoistaHyvää vuotta 2009 sinulle!
Nappeja on tehty myös galaliitista eli maitokuidusta valmistetusta muovista http://fi.wikipedia.org/wiki/Galaliitti
VastaaPoista-hanka
Oletpa saanut aarteen. Ihanaa että tällaiset muistot ohjautuvat ihmiselle, joka niitä arvostaa. Minuun ihan koskee kun ajattelen miten paljon muistoja kantautuu roskiin kun ihmiset eivät näe ja kuule tavaroiden kertomia tarinoita. Ja miten muistot yhdistävätkään ihisiä, sillä ne Helsingistä tulleet napit ovat minun äitini tuomat. Onneksi äitisi on säästänyt nuo muistot. Vie sinä perinnettä eteenpäin, se on tärkeää.
VastaaPoistaJa hyvää uutta vuotta teille molemmille!