03 kesäkuuta 2009

Muir

Pikkuveljen lakkiaisia juhlittiin viikonloppuna. Samaisilla kinkereillä oli juhlan aihetta myös meikäläisen gradun palautuksen, ja sitä kautta opintojen päättymisen vuoksi. (Välihuomio: JEE-ee-ee-E-e-ee!)

Juhlia varten valmistui jo aiemmin mainittu Muir sekä mekkonen.

Mekon kaavat Suuri Käsityölehti 05/08
(tarkistan tuon lehden numeron kunhan se jostahii muuttolaatikoiden uumenista löytyy..)
Kangas on peräisin UFFilta.

"Miksi sä pukeudut aina verhoihin?"
"No jotta mää voisin paremmin naamioitua sisätiloissa."

Muir by Rosemary Hill
Lanka Wetterhoff Sivilla 904
Menekki ~130g
Puikot 4



Vilman esimerkin mukaisesti neuloin huiviin kolmen mallikerran sijasta vain kaksi. Leveyttä tuli juuri sopivasti, joten olen ratkaisuun äääärimmäisen tyytyväinen. Kuvio toistuu kaiken kaikkiaan kolmetoista kertaa. Pari vähemmänkin olisi riittänyt hyvin.

Lanka on edelleen ihanaa. Oli mukava neuloa itselle huivi pitkästä aikaa. Ja tarpeellinenkin oli, viikonlopun helteistä huolimatta.


Olemme siivonneet uutta kotia viikon verran. Lääh. Ja puuh. Muutos Helsingin gradumietteisestä syk-sykkeestä maalaiselämän konkreettiseen käsillä tekemiseen on havaittavissa...

7 kommenttia:

  1. Lämpöiset onnittelut ja onnea uuteen kotiin.

    Kaunis huivi ja mekko.

    VastaaPoista
  2. Onnea ihan kamalasti! Kateudella täällä seurataan :) Ja hei - verhovaatteet on parhaita! Nih.

    VastaaPoista
  3. Onnea ponnea tuoreelle opelle!
    Voih, kun tuo huivi on kaunis! Tuo ruskean sävy viehättää kovasti.

    VastaaPoista
  4. Upeita molemmat! Mä oon kanssa verhokangasfani, ja ne mitkä ei ikkunoihin sovi, laitetaan mekoiksi. Onnittelut ja leppoisaa maalaiselämän alkua!

    VastaaPoista
  5. "no jotta mää voisin paremmin.."
    ..ilahduttaa kanssaihmisiä.
    ..murtaa jään ventovieraitten kanssa (verhovaate herättää kiinnostusta ;).
    ..hyödyntää valtavia määriä kangasta mitä kukaan ei enää halua ikkunoihinsa roikkumaan.

    Mekko on nätti, samoin huivi ;)

    VastaaPoista
  6. Vai että verhoihin :) Mainio mekko, ja huivikin on tosi kaunis!

    VastaaPoista
  7. Nimetön8/6/09 22:26

    ...samaistua Sophiaan Loreniin, joka myös kulki verhosta tehdyssä mekossa ja päätyi elokuvatähdeksi.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!