14 helmikuuta 2010

Tilaussukat

Ihana päivä. Ihana aurinko. Ihanaa laskiaista ja ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Miehellä on kahdet pitkävartiset sukat. Toiset on neulottu ensimmäisenä seurustelusyksynä toivevärien mukaan. Toiset neuloutuivat vuosi sitten joululahjaksi. Maalle muutto ja kulunut talvi on vaikuttanut pukeutumistottumuksiin sen verran, että pitkävartisille sukille on ollut enemmänkin käyttöä. Sainkin joulun jälkeen tilauksen kolmansia pitkiä sukkia varten. Etsittyäni turhaan marketeista sopivan väristä seiskaveikkaa, oli mies oma-alotteisesti käynyt ostamassa langat läheisestä lankakaupasta ihan itse. (Pikkasen tuli tästä murahdettua: osa neulomisen ilostahan on siinä, kun saa itse hypistellä ja valkata niitä lankoja siellä lankakaupassa.. miten se ei voinut sitä tajuta! Mutta hyvät värit oli valinnut, kun ovat minunkin mieleen.. Ja onpahan langan paksuuskin sitten käyttäjän itsensä valitsema.. joten annoin anteeksi.. tämän kerran :D) Määrän olivat lankakauppiaan kanssa kuitenkin arvioineet vähän metsään, ja sain käydä uusintareissulla ostamassa kerälliset lisää.


Lanka Gjestal Janne
Menekki 150g ruskeaa ja 150g ruosteenpunaista
Puikot 3½
Ohje takaraivosta



Kavennukset tein pohkeeseen jokaisen raidan alussa eli joka kuudes kerros -2 silmukkaa. Silmukoita aloituksessa oli 68s ja ennen kantapäätä 48s. Erityistoiveena miehen saapassukkiin kuuluvat nuo kenkien päälle vedettävät lärpäkkeet. Ilmeisesti edellisten sukkien käyttökokemukset ovat olleet positiivisia. Näistä sukista tuli ainakin paksut ja lämpimät, erityisesti huopikkaiden sisään kääräistyinä!

10 kommenttia:

  1. teillä on siellä näköjään samanlainen kenkämuoti kuin täällä meillä :) huopikkaat on ihan ykköset kun muksujen kanssa rymyää pihalla.

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat ja huopikkaat!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat:)
    Hyvää ystävänpäivää

    VastaaPoista
  4. Kauniit värit on miehesi sukkiinsa valinnut!

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat! Ja vielä huopikkaat.. Upea yhdistelmä.

    VastaaPoista
  6. Aikamoinen veto J:ltä kipaista omin päin lankakauppaan :).

    I haluaisi kuulemma samanlaiset - tai ainakin yhtä pitkät...

    VastaaPoista
  7. Mahtavaa väriterapiaa täällä. Ihania ja inspiroivia käsitöitä blogi pullollaan.

    VastaaPoista
  8. Kivan näköset noi sukat kun tulee tolleen nätisti saappaiden varresta esiin.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!