08 maaliskuuta 2014

K e t t u m e k k o


Tuli sen verran valiteltua tätä marraskuuta talvea, että piti ihan lykätä Pottu kumppareissaan pihalle, jotta saan otettua nämä vertailukuvat. Siis katsokaa nyt! Ja verratkaa näihin kaksi vuotta sitten otettuihin kuviin. Tuolta pitäisi maaliskuun näyttää! Kylläpähän te tämän tiiätte.. mutta jos jotain, niin säätä ja lasten kasvua voi aina päivitellä, eikös?



Kettukangas anopin ostamaa, ehkä Eurokankaasta?
Mekkokaava sama kuin vuosi sitten. Pidensin vain helmasta ja hihoista. 
(Vastoin viimeisimmän Ottobren ohjeita..)
Resori PaaPii

Jotain tämä kevät saa silti selkeästi aikaan, koska täällä ommellaan taas. Myös blogi sai ulkoasuunsa hiukan virkistystä, jota se on saanut odotella jo vuosia. Olen jo meinannut huikata heipat tälle blogille muutaman kerran, mutta ehkä tämä vielä hetken jaksaa innostaa näin uudessa ulkoasussaan. Kahdeksan vuotta bloggausta tuli tammikuussa täyteen ja se on paljon se. Olisi mukavaa, jos vanhemmat jutut saisi jotenkin arkistoitua omaksi sivukseen, mutta se ei taida Bloggerissa olla mahdollista, tietääkö joku?

2 kommenttia:

  1. Kiva mekko! Mutta kylläpä teillä on talvista! Meillä täällä etelässä ei ole pihassa, kuin pari hassua lumiläiskää. Tänään haravoin pihaa ja tutkin nousevia kukkien alkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakastan kevättä (keväällä haravoiminen on parasta) mutta jotenkin tämä talvi on jättänyt sellaisen tyhjän kolon, etten osaa ollenkaan (vielä) iloita keväisistä fiiliksistä. Sisäinen kello ei nyt jotenkin kohtaa tämän luonnon kanssa.. Mutta joo, onhan meillä vähäsen tuota lunta, mutta oikeastaan vain niissä paikoissa joihin sitä on jossain vaiheessa kolattu (taustalla näkyy lumilinnan jämä, joka joskus oli parimetrinen). Tänään just lenkilläkin ihmettelin, kun metsän pohja oli aivan lumeton. Mitenköhän siellä etelämmässä, tuleneeko lehtikin puuhun jo huhtikuussa.

      Poista

Kiitos kun jätät sanasen!