01 helmikuuta 2006

Honeycomb cable


Ostin syksyllä cittarista pipon, josta olen tykännyt erittäin paljon (kuvassa valkea, ei tosin näytä yhtä kivalta kuin luonnossa). Ostoksesta lähtien olen ajatellut tekeväni itse samantyyppisen, kun kerta niin kiva hattu on kyseessä. Noh, nytpä sitten löysin tällaisen kuvion (honeycomb cable), joka etäisesti muistuttaa tuota cittarin ihQpipoa. Niinpä päätin testata kuviota uudella alpakkalangallani, ja hyvältähän se näyttää. Ei tosin alkuperäiseltä, mutta hyvältä. Kokeilin mallitilkulle kuviota myös siten, että neuloin "alempana" (pohjalla..) olevat silmukat nurin: Ero ei ole merkittävä ja luulen pysyväni originaalissa. Mutta hattu siitä olisi siis tarkoitus tehdä. Saa nähdä tuleeko ongelmia päälaen kavennusten kanssa, mutta pitää murehtia niitä sitten myöhemmin. Olisi kiva oppia tekemään silmukoiden siirtelyä ilman apupuikkoa: Menee nimittäin ihan huolella aikaa, kun kuviokerroksella joka toisen silmukkaparin siirtää kolmannelle puikolle. En kuitenkaan tiedä miten käytännössä voisin tehdä tämän nopeammin, ideoita? Ja niin, alpakka on ihanaa, niinkuin sanoitte. Ja jos hyvä tuuri käy, sitä riittää sekä pipoon, että huiviin!
Kauniita unia, palmikoiden kuvia.. heh.

2 kommenttia:

  1. Tuo on kivan näköinen kokeilu. En ole ennen nähnytkään hunajakennoa käytettävän pipossa.

    VastaaPoista
  2. Hunajakenno! Mietinkin että millähän nimellä sitä suomeksi voisi kutsua..

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!