10 helmikuuta 2006

Namipipopiponen valmistui eilen illalla jättiraitajämistä. Mielestäni raitaisuus tulee paremmin oikeuksiinsa tuossa pipossa, kuin villasukissa. Mielestäni pipo on ihan namu :). Keräykseen yhdessä namupiposen kanssa ajattelin lähettää nämä kummitytön seiskavuotislahjaksi alunperin tekemäni asusteet. Tuli nimittäin sellainen pelko pipoa venytellessäni, että se saattaa olla hivenen liian tiukka. Päätin etten ota sitä riskiä, vaan lähetän valmiit asusteet hyvään tarkoitukseen ja teen kummitytölle uudet ja isommat (viikko vielä aikaa). Sitäpaitsi, tajusin myös sen, että värinhän täytyy olla tietenkin pinkkiä (Lauran kuva) Sellaista siis huomenna ostamaan!
Tällä hetkellä mieltä askarruttavat hunajakennopipon kavennukset. Jostain syystä olen huomannut olevani ihan surkea ennalta itse suunnittelemaan tuotoksiani. Tarvitsisin valmiin ohjeen, jotta uskaltaisin ja osaisin kaventaa kerralla kauniisti ja nätisti. Mistä kohti poistaa silmukoita ja ylivetäen vai yhteen ommellen..?
Valittelin aiemmin osaamattomuuttani, kun sain palautetta ja itsekin huomasin, ettei plogini sivupalkki näkynyt Explorerilla selatessa oikeassa paikassa. Noh, hassun jutun huomasin tänään. Ongelma on nimittäin hävinnyt, ja IE näyttää sivuosaston juuri siinä missä pitääkin. Vika ei siis ilmeisesti olisi edes ollut minun korjattavissani..? En tiedä. Mutta hyvä parempi näin! Ainakin toistaiseksi.

3 kommenttia:

  1. Joo. Mullakin se näkyy ihan oikein. Kummallista. Mutta hyvä näin. Joimme eilen viinaa, enkä mennyt tänään tenttiin. Onnellista.

    VastaaPoista
  2. Minun sivustonipa vasta näyttääkin hullulta kun sitä katselee IE:llä. Huhhuh. Enkä muuten aio tehdä asialle mitään. Jos jotakuta asia haittaa, käyttäköön Mozillaa tai Operaa. Nih.

    VastaaPoista
  3. Minäkin tein raitalangasta pitkät sukat ja olin raidoitukseen tyytyväinen. Raitojen stemmaamisen vuoksi aloitin hyvin samanlaisen karkkipipon, joka valmistunee huomenna tai ylihuomenna ja saa uuden omistajan ystävänpäivänä. Ajattelin koristella omani virkatulla kukalla. Joka tapauksessa, loistavia valintoja :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!