09 joulukuuta 2009

Joulua



Taitaa maalla asuminen ja uusi koti saada minutkin aivan pois raiteiltani.. Koskaan aikaisemmin en ole omaa kotia somistanut millään tavoin joulua varten. En ole omistanut ainoatakaan joulukoristetta edes. Ehkä silläkin on nyt vaikutusta, että tietää viettävänsä joulun aikana enemmän aikaa kotona. Aikaisemminhan joulu on tarkoittanut ainoastaan kotoa (Helsingistä) poistumista. Joulun laittaminen ei senkään takia ole tuntunut järkevältä. Enkä muutenkaan ole koskaan ollut mikään superjouluihminen... Mutta nyt. Sen lisäksi, että sain anopilta ihanan kasallisen käyttämättömäksi jääneitä joulutekstiilejä, tekaisin pari koristetta.



Lankana jokin puuvillalangan jämä
(tekaisin toisen parin myös kalalangasta)
Virkattu lumihiutale ja virkattu sydän Suuren Käsityölehden joululiitteestä 11-12/2006
Viimeistelyssä sokeritärkki

Kankainen sydän on tehty punaruudillisesta jämäkankaasta ja sen ohje ihan vain omasta päästä.

8 kommenttia:

  1. Meillä on ollut tähän asti sama juttu, että joulua ei ole tullut laitettua, koska ei olla jouluna kotona kuitenkaan. Tänäkin jouluna lähdemme mummolaan mutta ensimmäistä kertaa minulla oli selainen olo, että joulua pitää saada myös kotiin.

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita virkattuja koristeita! Pakko varmaan vihdoin opetella virkkaamaan.. Teillä on upeat, seesteiset maisemat ympärillänne. Mahtaa olla ihana oma rauha. Ei mikään ihme, että olet ruvennut joulusisustamaan.

    VastaaPoista
  3. Ihanat koristeet, mutta onpas muuten huikeat maisemat ikkunoistanne! Mikä rauha!

    VastaaPoista
  4. Kauniit koristeet ja yhdyn edelliseen: huikaisevat maisemat ikkunasta näkyy =)

    VastaaPoista
  5. Me lähdetään jouluksi reissuun (jee!), eli kotona ei ole paljon tullut joulupuuhia tehtyä.

    Todella kauniita kuvia! Teillä aukeaa ihanat maisemat heti ikkunan takana.

    VastaaPoista
  6. Taidat olla todellakin muuttanut ihan OIKEASTI maalle...
    (Me muutimme keskustasta omakotitalo alueelle Helsingin sisällä ja se oli meidän "maalle" muutto ;) )
    Varmasti tervetullut elämänmuutos.
    Hienot korsiteet ja muutenkin todella taitavia neulomuksia sulla tällä!

    VastaaPoista
  7. Nättejä! Tämän tyyppisiä minäkin haaveilin virkkaavani kuusen täyteen, mutta toisin kävi... No ehkä ensi jouluksi sitten!

    VastaaPoista
  8. Tosi kauniita ja tunnelmallisia koristeita. Minä en myöskään ollut mikään jouluihminen, mutta jotenkin oma koti on saanut aikaan senkin... Vaikka emme juuri joulupyhinä vietäkään aikaa kotona.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!