28 marraskuuta 2006

Varpun mekko

Tässä mekko, jonka koko-ongelmiin kyselin ratkaisuja edellisessä viestissä.
Mekko on siis 1-vuotislahja siskontytölle. Kokoasiassa päädyin tekemään välikoon 80cm ja 92cm välistä, koko on siis n. 86cm (tosiasiassa ehkä hieman enemmän). Malli löytyi lehdestä SK 10/05.

Oli ihanaa ommella pitkästä aikaa! Tietenkin ompeluprosessi meni kohdallani taas nyhjäämiseksi: saan kulumaan uskomattoman paljon aikaa uskomattoman turhiin asioihin. Kokonaisaika tälle mekolle lienee kuusi tuntia, vaikka luulin selviäväni puolet vähemmällä. Jo kankaan valinta tuotti vihertäviä hiuksia, ja lopulta päädyin alelaarin ohueen ja huonolaatuiseen puuvillaan (ku se oli niin nätti). Niinpä päätin ommella mekon yläosan kaksinkertaisena, että kestää. Tuli kyllä tosi siisti.


Pidän paljon mekon mallista. Yllä näkyvät laskokset ovat ehdoton suosikki, tällaiset omaan hameeseen ja pian (kangas tarttuikin jo kaupasta mukaan..)! Ohjeen mallissa oli käytetty yksiväristä kangasta, ja yksinkertaisen malliseen mekkoon se olisikin käynyt tosi kauniisti. Päädyin kuitenkin tähän romanttiseen ruudulliseen.

Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Oli virkistävä oivallus välillä ommella jotain lahjaksi neulomisen sijasta.

26 marraskuuta 2006

Koko-ongelma

Löytyisiköhän lukijoista joku pienen lapsen äiti (tai iskä..)?

Suunnitelmissa on 1-vuotissynttärilahjan ompeleminen pienelle tytölle. Mulla ei kuitenkaan oo mitään käsitystä minkä kokoinen vaate tuon ikäiselle (noin keskimääräisesti..) pitäisi ommella.. 62 68 74 80 cm?

Lasten vaateohjeissa, varsinkin vauvojen kohdalla, vois mun mielestä olla koot iän (kuukausittain) mukaan. On tietty selvää, että saman ikäiset vauvat voivat olla eri kokoisia, mutta en minä noista senteistäkään mitään tajua..

24 marraskuuta 2006

..tuhat sanaa..

Laitoin plogiini tämän kuvameemin noin viikko sitten. Valkkasin ehdotusten joukosta muutaman hauskan, ja kuvat tulevat tässä. Kiitos kommentoineille hauskoista ideoista :).

Tällaisia kuvaideoita tuli (tummennetut toteutin).
eteinen
lankavarastosi
jokin keittiön kaappi
jääkaapin sisältö

mieluisin neulontapaikkasi
asia, jonka näet ensimmäisenä aamulla silmät avattuasi
lempimukisi
kahvipurkki
(käsi)laukun sisältö
tää ilahduttaa
tää hävettää

täällä olen onnellinen
mitä on selkäsi takana kun istut koneella
mitä näkyy ensimmäiseksi kun astut sisään kotiisi
mitä on vaatekaapissasi


Jääkaapin sisältö, yksityiskohta. Tää on todella hauskaa:
Meillä on jääkaappi täynnä olutta vaikka kumpikaan perheemme jäsenistä
ei juo olutta olleskaan. Meillä on ollut ystävällisiä vieraita :).


Lempimukini. Tää on vaan niiiin ihana. En tiedä keneltä
olen saanut, mutta olen ollut silloin vielä pikkuinen.



Tää ilahduttaa. Kummityttöni (7v) piirros: kerrostalon väkeä.
Yläkerrassa ankkaperhe, alakerrassa Röllipeikko, jonka ympärillä
pyörii ampiaisia, ja se Rölli yrittää purra niitä ampiaisia päähän.


Tää hävettää. Tää pino on odottanut setvimistä viime toukokuusta asti.
Aktiivisuusaste kertoo minusta paljon. Ärsyttävintä on se, että tuo pino
kummittelee tuossa yläoikealla aina kun olen koneella..


Tämä näkyy selkäni takana kun istun koneella.
Pöytä on tosin huomattavasti siistimpi kuin yleensä...

23 marraskuuta 2006

Valepipo

Ohje tähän omasta päästä.
Lankana Novitan Julia, akryyli/villa, jota kului n. 70g.
Puikkoina 4.

Keksasin idean pipoon, kun mietin käyttöä halvalla löytämilleni Julialangoille. Hauskana pitämäni idea valepalmikoista (Ullan saunasukissa) pääsi testiin, ja lopputulos on muhkea ja mukava. Pipo sai nimensä palmikoiden mukaan :).

Valepipo on aikas reilu. Pipo menis silmien päälle, jos vetäisin sen suorilta alas. Mutta pitää jokaisella yksi lötköpipo ollakin. Sen alle mahtuu kökköpäivän hiukset, ja siellä voi vaikka salakuljettaa jotain.. tenttikirjan tenttiin?



19 marraskuuta 2006

Kusti

Tämä piti esitellä vasta sitten, kun olen löytänyt sopivat napit, mutta eipä semmoisia nappikauppoja ihan helposti Helsingin keskustasta löytynytkään..



Ohje on Ullan Kusti Palmikkopusero. Takakappaletta muokkasin siten, että myös palmikoiden välissä on helmineuletta ja pituutta lisäsin muutaman sentin.
Lankana idéna JUVEL.
Puikot 4.
Menekki 200g.

Ihastuin Kustiin jo aikoja sitten, ja nyt oli sopiva hetki neuloa se kummipojalle joululahjaksi. Valitsin langan erityisesti sillä perusteella, että tiheydet täsmäisivät ohjeen kanssa. Tarkasta valinnasta huolimatta onnistuin tässä suhteessa menemään pää edellä metsään: ohjeen silmukkamäärillä neulottuani paita on noin 7cm leveämpi (ympärysmitalta 14cm), kuin ohjeessa. Ei siinä mitään, paidan pitikin olla hieman isompi, koska pojukin on jouluna jo yli 7kk vanha, mutta silmämäärällä mitattuna paita on nyt yli yksi vuotiaan kokoa.. Sinänsä hieman harmittaa, mutta toisaalta: mahtuupahan ainakin jossain vaiheessa päälle (lapsilla kun on tapana kasvaa).



Kuvassa näkyy langanmenekin tarkkuus: langanpään verran jäi tähteeksi 200g:sta. Hieman piti toisen hihan resoria lyhentää, jotta sain langan riittämään toiseenkin hihaan. Neuloin paidan pyöröpuikoilla kainaloihin asti. Toinen olkapää on yhdessä kolmen puikon päättelyllä (ihana, ei paksua saumaa!) Kokeilin myös hihoissa ainakin itselleni uutta tapaa: Koska paidan mallissa ei ollut mitään erikoisia hihan muotoiluja (pelkkä suora reuna), loin hihan silmukat kädentien saumasta ja neuloin pyörönä "ylhäältä alaspäin". Näin vältyin toisilta paksuilta jälkikäteen ommelluilta saumoilta, joita vihaan.

Vasen olkapää on auki päällepukemisen helpottamiseksi, ja siihen pitäisi löytää vielä neljä pientä nappia. Nyt nappien paikkoja merkkaavat nuppineulat.


BTW. Tämä kuvaidea oli mielestäni vallan hauska, ja olin siitä ihan tohkeissani: Mitä kaikkea hauskaa voisikaan keksiä. Yllätyin hitusen, kun ehdotuksia tuli kokonaiset yksi kappaletta. Huolestuin, ettei plogistuksellani taida ollakaan kovin montaa kiinnostunutta seuraajaa.. Toisaalta, olen ennenkin innostunut pöhköilystä, ja saanut huomata pöhköileväni ihan itsekseni.. :)


16 marraskuuta 2006

Kuvameemi

Tämä kuulosti sen vertas hauskalta, että nappasin tännekin!
Ehdotuksia saa antaa ihan sen määrän kun haluaa (kummallinen rajoitus tossa alkuperäisessä) ja valitsen niistä sitten muutaman jotka toteutan :). Tästä saattaa tulla hauskaa...

"Mieti 3 kuvaa jotka tahtoisit nähdä. Asioita kodissani tai mitä vain mistä pystyn ottamaan kuvan melko vaivatta. Ja kunhan olen katsonut kaikki ehdotukset, teen entryn johon laitan kaikki kuvat jotka onnistuin ottamaan."

07 marraskuuta 2006

Aivotonta

Tässä tällainen yhden illan juttu.



Lanka Novitan Teddy, ohje vyötteestä mukaillen.
Puikot oli 5, virkkuukoukku 6 ja lankaa meni n. 70g.

Anteeksi niille jo etukäteen, jotka rakastavat näitä verrrrkkoponchoja. Mun mielestä ne on mauttomia ja ällöjä. Varsinkin toi verkkomaisuus, jotenkin halpaa.. ja sit tollanen pörrölanka.. emmie oikein tiijä.. Ei millään pahalla. Tämä on lahja kummitytölle hänen omasta pyynnöstä. Toive oli sen verta aito ja uskottava, ettei ollut vaikea keksiä lahjaa. Vähän nolottaa tosin antaa kummitytölle tollanen one-night-stand.. Mutta on tässä muitakin joululahjoja jo mietinnässä. Tämä oli ensimmäinen toteutettu :).

06 marraskuuta 2006

Helmilapaset

Näiden valmistuminen jotenkin tökki, mutta nyt ne on redi.
Eli tässäpä Helmipipon kaverit, Helmilapaset.


Lankana edelleen Grignasco Flavia Baby merinovilla.
Puikkoina oli 2½.
Malli omasta pääkopasta.
Langanmenekki varsin tarkasti 50g.



Kesken neulomisen sain idean, että jotain pitää keksiä kämmenpuolelle jujuksi. Kokeilin siis tuollaista oikeilla silmukoilla neulottua kukkasta: neuloin siis helmineuleen lomaan pelkillä oikeilla silmukoilla kukan mallisen kuvion. Idea on mielestäni varsin hauska, vaikkei se aivan täydellisesti käytännössä toimikaan. Kuvissa tuo kukka erottuu varmaan selkeimmin. Luonnossa kukka katoaa helmineuleen joukkoon enemmän tai vähemmän, valosta riippuen.

Parasta lapasissa on varsi. Siitä löytyy 3 oikeaa silmukkaa, joiden välissä aina helmineulerantu (idean siirsin heti säärystimiin, jotka valmistuivat ennen itse lapasia..) Tykkään paljon siitä miltä se näyttää: yksinkertaista, mutta hauskaa.

Myös varren kääntöpuoli on mun makuun, eli neulos kolme nurin ja helmineulerantu. On oikein vekkulin näköistä :). Pitää käyttää ideaa joskus uudestaan. Esim. paidan hihassa tai ainakin resoreissa vois toimiakin...

02 marraskuuta 2006

Jämälangoista


Tekaisin kaapista löytyneistä luonnonvalkeista jämistä (luultavasti Nallea ja Seiskaveikkaa) säärystimet. Ne voi sipaista kivasti kenkien päälle talvella, varsinkin hamosella kulkiessa. Mallineule on omasta päästä: reunoilla ainaoikeaa, muuten 4 oikein ja helmineulerivi. Puikot 3½.

Tarkoituksena olis värjätä nämä Dylonilla padassa. En ole moista kuitenkaan koskaan harrastanut. Uskallanko laittaa värjäystoiminnan käyntiin ihan tavan kattilaan, vai pitäiskö värjäystä varten ostaa kirppikseltä joku risa kattila? Meneekö kattila jotenkin pilalle..?

24 lokakuuta 2006

Henkäys

Jokaisessa opettajassa asuu pieni behavioristi :).



Kehityspsykan tentin jälkeen voi hyvillä mielin toteuttaa Skinnerin operantin ehdollistumisen mallia: Lue ahkerasti muutama yö putkeen, ja palkkioksi saat ostaa itsellesi pullon punkkua. Ihanaa! Ulkoinen motivaationi on kohdallaan!

23 lokakuuta 2006

Uusittu takki

Edit: Lisäsin kuvan takista luonnonvalossa.
Minä en löydä mieleistä takkia!

Olen joissain asioissa aivan onneton shoppailija, pahimpana tulevat kengät ja takit. Ennen tätä syksyä, olin kulkenut samoilla lenkkareilla parin vuoden ajan kesät talvet. Juhlakengät ovat pahimmat, mutta onneksi tuuriluuri potkaisi ennen syyskuisia häitä (kuten mainitsin tässä yhteydessä.) Takkiongelma ei kuitenkaan näytä ratkeavan.

Syy tähän kaikkeen on se, että olen aivan tajuttoman RONKELI. Toisin sanoen mulle ei kelpaa kuin paras, varsinkin kun kyseessä on jotain "kallista" kuten takki tai kengät. Ei minun maku ole mielestäni mitenkään erikoinen, outo tai tavallisuudesta poikkeava. Mutta kun Sitä Oikeaa ei vain koskaan tunnu löytyvän.. Ja miten surkeaan jamaan olenkaan itseni ajanut tämän takia..

Mulla on kaksi takkia, joilla olen kulkenut viimeiset kolme-neljä vuotta kesät talvet (vaikkei kumpikaan ole edes talvitakki). Nyt en enää kestä. Vihaan molempia takkeja.

Kaupat on kierretty (UFFia myöten), mutta ei edelleen nappaa. Hermothan tässä menee :)!

No, jotta pää ei hajoaisi, ajattelin edes hiukan uudistaa toista takkiani.
Ajattelin ensin lemppariani oliivinvihreää, mutta kaupan hyllyllä päätinkin repäistä ja otinkin värin terracotta. Paketin mukaan värin oli tarkoitus olla lähellä tätä.



Uudistuksen kohde ennen pesua.

Otettuani takin pois koneesta, näytti se märkänä aivan viininpunaiselta. Säikähdin. Punaisella operaatio olisi mennyt pahasti metsään. Nyt kuitenkin kuivuva takki alkaa pikkuhiljaa muuttua paremman sävyiseksi. Huomenna päivänvalo kuitenkin vasta näyttää mikä on lopullinen totuus.


Takki pesu jälkeen (väri salaman hieman vääristämänä..)


Lisätty kuva: kuivunut takki yllä luonnonvalossa.


BTW. Huomenna matikan tentti, kello on puoli yksi yöllä, pannussa odottamassa pari kuppia kahvia, kirja auki, lukemista noin puoli neljään, unta jokunen tunti... Kuulostanee tutulta ;). (..ja mitä minä täällä teen!?)

21 lokakuuta 2006

Hälvennyksiä...


Häivähdys siitä mitä on tulossa edellisen Helmipipon kaveriksi.. :)

Vettä sataa, on kylmä, ja ensi viikolla olisi kaksi tenttiä tehtävänä. Neulominen on siis pannassa, tenttiin luvun ohella kun keksii aina muutenkin niin helposti kaikkea mitä TÄYTYY Juuri Nyt tehdä (siivota, tehdä ostoksia, siivota, syödä, siivota..) Seuraavaksi matikan tai kasvatuspsykologian sijaan lähden käymään UFFilla.. syystakkia ei nimittäin mun makuun taida muualta kaupoista löytyä, olen turhan kriittinen ja maku on omituinen.. (ja sitä takkia on etsitty jo useampi Vuosi..)

11 lokakuuta 2006

Syksy tulee, pipot kehiin!


Valmistin Helmipipon.

Idea moiseen tuli kahtaalta.
Mallin tekaisin päästäni. Kukan ohje lainattu. Pipon reunassa on 5krs ainaoikeaa, jonka jälkeen helmineuletta koko loppu.
Lankana Grignasco Flavia Baby, suht ohkaista merinovillaa. (Väri on herkku!) Puikkokoko 3. Helmineuleen kanssa oma neuletiheys oli 20s=10cm. Aloitussilmukoita 119s. Lankaa meni kukka mukaan lukien aika tarkasti 50g.

Jossain vaiheessa neuloessani tulin ajatelleeksi, ettei helmineule pääse parhaisiin oikeuksiinsa näin ohkaisella langalla... ...että paremmin ehkä kuvio kohoaisi jos olisi paksumpaa lankaa.. Mutta kukan kera pipo on oikein kiva. Ja langasta tykkään paljon! Alunperin ostin merinovillalankaa tätä varten, mutta se jostain syystä tökki ja pahasti. Pari kerää siis vielä nököttää nurkassa, joten eiköhän niistä lapaset ainakin saa pipasen kaveriksi. Sen leskenlehtihuivin voi tehdä sitten kun ei enää töki niin paljon...

03 lokakuuta 2006

Pinsessa


"Hei! Minä olen Pinsessa. Olen jo melkein kymmenen kuukautta vanha! Pituuteni varpaista korviin on seittämän senttiä. Minä olen virkkautunut luonnonvalkoisesta woolista. Olen keikkunut Maijun laukun läppätaskussa koko ikäni. Selkäni läpi on lävistetty hakaneula, mutta ei se haittaa: enpähän ainakaan tipu kadulle. Maiju tykkää minusta tosi paljon. Olen tosi iloinen ja reipas, vaikka sataisi vettäkin. Vilkutan ohikulkijoille tassua ja välillä isken silmääkin. Nyt toivotan ihana päivänjatkoa Sinulle: vettä sataa mutta niin pitääkin!

28 syyskuuta 2006

Kuuran kosketus

Tässäpä Kuuran kosketus -sukat Ullan ohjeen mukaan.
Lankana on Lanett superwash, hehkuvan punainen merinovilla. Puikot 2½.

Mukava neulottava oli tämä. Olin ajatellut tehdä nämä äidilleni joululahjaksi, mutta jokin niissä hieman kuitenkin häikkää. Jatkoin kuvion jälkeen yhden nurjan levyistä "kujaa" varpaisiin asti, ajattelin että se olisi hauska. Ehkei se sittenkään ole..? Tiimalasikantapää oli elämäni ensimmäinen, ehkä sekin vähän siis tökkii. Jokatapauksessa lahjaksi näitä en ajatellut kelpuuttaa, vaan päätin luovuttaa ensimmäiselle tarvitsevalle (meni Marialle).




Pidän tuosta mallikuviosta, joten ehkä kakkossukat kelpaavat jo lahjaksi..?

22 syyskuuta 2006

Saunasukan raaka kohtalo


Huivin jälkeen teki mieli jotain kivaa välipalaa. Kävin ostamassa oikein uutta lankaakin, merinovillaa. Ullan Saunasukka on kiinnostanut pidempään, lehtikuvio on kovin kaunis. Kolmen mallikerran ja kantapään jälkeen meni kuitenkin heikki: ei toimi, ei näytä kivalta - liian iso, liikaa nurjaa, liikaa ja liian vähän kaikkee. Kuvassa näkyy se mitä vielä eilen oli, muttei enää tänään. Purettu poispoikkeen. Hauduttelen saunasukkien ideaa hetken ja teen välissä toiset sukat. Jonkinlaiset lehtisukat vielä tekaisen, mutta mallissa pitää jotain muuttaa...

20 syyskuuta 2006

Tositeeveetä

Olen itse aika koukahtanut BBiin..

Talossa eletään tällä hetkellä sen verran mielenkiintoisia aikoja, että vilkaisu talon elämään saattaisi kannattaa muitakin. BBlaiset ovat nimittäin eilen kerineet hoitamansa alpakan villaa, ja tänään käsittelevät villan huovutuskuntoon -tarkoituksena saada aikaiseksi huovutettu hattu! Mielenkiintoista katsella kuinka villan karstaaminen sujuu.. :)

Tikru tokaisi aiemmin, että olisi ottanut taloon mennessään kilokaupalla lankaa mukaan. Tätä minäkin olen monesti miettinyt! Miten loistava tilaisuus neuloa ties mitä, ilahduttaa talon asukkaita pipoilla ja myssyillä, tai tehdä joku isompi villistakki tai jotain.. Aikaa riittäisi. Miksi kellään ei talossa ole mitään näin oivaltavaa tekemistä mukanaan..?

17 syyskuuta 2006

Oranssi Omppuhuivi


Poseerauskuvat huivista.
(..valitettavasti itse ja käsivaralla.. hovikuvaajani ei elä päivänvalossa)




Malli on siis lähtöisin Tikrulta.
Lanka Idénan Mohair Lux, joka väriään hassusti vaihtelee oranssissa kuitenkin pysyen. Ja kulutus oli pikkusen reilu puoltoista kerää, eli siis n. 80g.
Puikot oli vitosen pyöröt.
Mittaa valmiilla huivilla on pikkasen enemmän kuin mulla, eli n. 173cm.



Tätä oli oikein kiva ja mukava neuloa. Kun silmukat eivät kolmiohuivin tapaan lisineet matkan varrella, vaan silmukoita oli puikoilla koko ajan sama määrä, huivi tuntui valmistuvan suht nopsaan ja vaivattomasti: Tiesi koko ajan kauanko yhden mallikerran tekoon menee aikaa. Langan värierot ovat ihan hauskoja, mutta parissa paikassa siirtymä tummaan on makuuni pikkaisen liian raju (yritin kuvata tämän alla). Huivi on kiva, ja itselleni mieluisa -omaan käyttöön siis sopiva (toisin kuin se Fifi..). En kuitenkaan ymmärrä miksi haalin huiveihini tuota mohairia.. liian lämpöisellä se kutittaa ja ahdistaa, joten kaiketi käyttöä löytyy vain paukkupakkasilla. Ajattelin kuitenkin yrittää totutella huivin pitoon jo heti kun syksyn säät sen sallivat (mitkä säät, tänäänkin varmaan +20C...). Vois kai mohairiinkin tottua.

16 syyskuuta 2006

Tuntuu syksyltä!

Ensimmäistä kertaa Helsingissä asumisen aikana huomaa todellisesti sen kuinka kesä ja syksy kestää täällä niin paljon pidempään.. Lauantain kuva antoi ymmärtää kuinka Kainuun tienoilla talvi kummittelee jo ovella. Itse olen puolestani kulkenut t-paidassa vielä ainakin eiliseen asti. On lämmintä. Mutta kyllä syksyn kuitenkin tuntee (ja se tuntuu ihanalta!). Ulkona on just nyt niin kaunista, kirpsakan kylmää jo, mutta aurinkoista, ihanaa. Parhaiten syksyn kai tunnistaa kuitenkin tuoksusta. En tiedä mikä siinä on, mutta Jotain kuitenkin.



Ehkä syksyn tuntu sai minut viimeistelemään myös syyspiponi. Virkkasin reunaan simpukkareunuksen, ja vaikkei muutos olekaan suurensuuri, reunus toi pipoon juuri sen lisän jota itse kaipasin. Nyt se on hyvä. Voi pistää päähän vaikka heti.



Myös Orppu pääsi vihdoin patjan päälle pinkenemään. Lopullisia kuvia luvassa huomenissa.


13 syyskuuta 2006

Vilikasuja

Ennoo vielä sitä pingottanna tahi ies lankoja piätelly, mutta pakko oil suaha sitä jo pikkusen villauttoo, joten tässäpä yhen kuvan verran, vaikka onnii huono kuva, ku salamavalo suostu vuan kummallisesti välläyttelemmään, ja kuvan kokonaan viäristämmään, enkä sen tähen sitä voinu ollenkaan käyttee. Mutta Orppuhan se siinä!




Ja vaikken minä tuosta mohhairilangasta näytä ies paljo tykkäävän, nii silti reissulta ostin kaks kerree kissanpenikka mohhairia, ku vär oil vuan nii soppee. Suahan nähä pittääkö tuassiisa vuan uus huivi viäntee...

06 syyskuuta 2006

Hevoskastanja


Viikonloppuisen uurastukseni tulos! Jo pitkään haaveilemani mekko Marimekon Hevoskastanja-kankaasta. Tämä tulee ylleni lauantaina, jolloin suuntaamme kotiseuduille ystäväiseni häihin. Huomatkaa myös ihqt uudet kengät, jotka löysin kuin löysinkin maanantaina, vaikka olen maailman huonoin ihminen (ihan todella) ostamaan kenkiä. (Jättäkää samalla huomiotta sukkien sääriin jättämät punaiset renkulapainaumat.. noloa...)



Mekko on malliltaan aivan täydellinen. Saamani ompeluavun ansioista se myös istuu juuri minun päälläni täydellisesti. Mekko peittää juuri sen, mitä ei tarvitse näyttää (masuliini) mutta on kuitenkin istuva ja kaunis. Kiitos MARIA! Mietin vielä hieman laittaisinko vyötärölle tuon mustan nauhan (kuvassa yllä), se kun erottaisi ylä- ja alaosan hieman paremmin toisistaan. Mitä luulet?



Paras keksintö koko mekossa on kuitenkin sisäänrakennetut rintsikat. Aivan mahtavaa. Mekon olkaimet ovat siis oikeasti kankaalla päällystetyt rintsikoiden olkaimet, ja kuten kuvasta (alla) huomaa, rintsikat kuuluvat mekon sisustaan pysyvästi. En ikinä tunne oloani mukavaksi olkaimettomissa liiveissä, maan vetovoima on oman varustukseni kohdalla liian suuri... Rintsikkaratkaisun myötä olo mekon sisällä on kotoisa ja hyvä, ei ahdista tai kiristä, tuntuu sopivalta. Tässä mekossa voi tanssia pikkutunneille asti, mahtavaa!



Pitää kuitenkin muistaa, ettei juhla-aamuna saa enää laittaa tiukkareunaisia sukkia jalkaan...

05 syyskuuta 2006

Kalenterin uudet vaatteet

Vanha kalenterini kantoi yllään oranssinpunaista. Toisena vuotenaan hän sai rintaansa virkatun kukkasenkin, ihan vain vaatimatonta olemustaan koristaakseen. Mutta kaikella on aikansa, ja kalenterini asukokonaisuus räytyi käyttäjänsä silmille sopimattomaan kuntoon. Oli aika uudistua.



Tänään uusi, mustankiiltävä kalenteri kotiutui. Kalenteri sanoi minulle, ettei vanhat kirppisasusteet hänen tyylikkyyteensä sovi. Uutta sen täytyy olla. Ja minkäs teet, kun vaatimus on ehdoton: Uutta asua kehiin vaikka keskellä yötä. Onneksi viikonloppuinen ompelusessio jätti jälkeensä kauniita ja raikkaita kankaanpalasia, ja muutamassa surauksessa uusi kalenteri sai kuin saikin uudet vaatteet.



Niin, ja siitä viikonlopun ompelusessiosta.. Kalenterin kansi antanee jo pientä vihjettä, arvaatteko? Esittelyä luvassa mahdollisesti jo huomenna :).

30 elokuuta 2006

Orppu esiin

Tulin sitten sairaaksi, jouduin oikeaan sairaalaankin (piipaa -autolla!), enkä kamalan paljoa ole käsitöitä pyöritellyt. Sairaana aikaa tosin olisi, mutta ei oo huvittanu tai jaksanu.

Nyt on kuitenkin uusi työ puikoilla. Ja koska alkuperäinen kantaa nimeä Omppu (ohjekiitokset Tikrulle), ja omani on väriltään oranssi, ristin tekeleen Orpuksi. Orppua on todella mukavaa neuloa, malli on helppo ja työ etenee nopeahkosti (Fifiin ainakin verrattuna..). Seuraavien kolmen kuukauden ajaksi on sitäpaitsi tiedossa takuuvarmat iltaneulomiset isoveikan parissa.. :)


14 elokuuta 2006

Piposia

Tehdessäni vihreää vauvapipoa ihastuin kovasti kyseisen pipon mallikuvioon. Niinpä sitten tekaisin samalla mallilla vaaleanpunaisesta puuvillalangasta kesäpipot myös lauantaina 5-vuotta täyttäneelle siskontytölleni sekä samaisen tytön kasikuiselle pikkusiskolle. Kuvia en tietystikään muistanut lahjapipoista ottaa (:D), mutta komiathan ne oli. Isomman tytön pipoon en neulonut lainkaan sitä rimpsuhimpsureunaa, vaan ihan vain neljä kerrosta ainaoikeaa. Vyötteenkin olen onnellisesti hukannut (tyypillistä), joten tietoja langasta on turha odottaa.
Toisen siskoni tyttö, 7.v, on jo itsekin reipas käsitöiden tekijä, ja nähtyään minut neulomassa serkkujen pipoja, ehdotti että samalla tyylillä voisi tehdä myös pelkän hiuspannan. Suunnittelijan ohjeita noudatellen tekaisinkin jämäkerästä kuvan hiuspannan suunnittelijan omaan päähän. Kuvasta saanee hieman osviittaa myös kuvaamatta jääneiden pipojen ulkomuodosta.




Itselleni tein jo aiemmin ihan samalla tyylillä syyspipasen. Lanka (vyöte hukassa! tiedot myöhemmin...) on ihanantuntuista ja ihananihanan väristä ja sopii pipoon oikein hyvin. En kuitenkaan ole ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen: jotain puuttuu. Se ei oikein istu päähän. Auttaisko joku virkattu reunus alareunaan? Vai pitäiskö vielä hieman isontaa ja väljentää..? Ehdotuksia otan mielelläni vastaan. Kokonaisuutena pipo on kuitenkin oikein mukava, ja suojannee päätä heti ekana tuulisena syyspäivänä :).




Myöhemmin. Sain ronkittua tekeleiden lankatiedot: Vaaleanpunaiset pipot valmistuivat Marks&Kattensin Anemonesta, puuvilla akryyli sekoitteesta. Puikkokoko oli 2½. Ihanainen oman piponi lanka on saksalainen Kokon, silkki-puuvilla-akryylisekoite. Ehkä hieman Samoksen kaltainen, ohkaisempi, ihanan tuntuinen! Puikkoina 3.


08 elokuuta 2006

Työmatkoja, virkattuja kuteita

Helei Blogimaailma! Olen selkä (aim bäck).

Pätsiasteille kuumentunut kaupunkiasuntomme ajoi meidät puoliskoni kanssa lähes kuukauden päiviksi asumaan Keravanjoen varteen. Siellä saimme rauhassa asustella Savossa lomailevan isäntäperheen poissaollessa, ei ollut kuuma. Oli ihanaa. Työmatka tosin triplaantui (ja edestakas laskettuna jopa sekstaantui [oho!]), mutta ei se meitä haitannut. Töiden jälkeen oli aikaa saunoa ja öllöstellä, ja toki tehdä käsitöitä. Blogin päivittäminen kuitenkin jäi, kaikkeen en pysty minäkään ;). Mutta nyt olemme palanneet: On ihanaa olla kotonakin, vaikkei kuumuus olekaan kadonnut. Lempo soikoon.



Päivityksiä tulenee seuraavina päivinä tiheämpään. Ensmäisenä esittelen (tulevalle) sukulaistytölle rippilahjaksi valmistuneen käsveskan, elikäs laukun. Putkiksen tilaamisenihan onnistui taannoin vallan mainiosti, ja trikoosta valmistui Vilman ohjeita noudatellen varsin näpsäkkä laukku. Vuorikankaat on taskuineen ja kaikki :)! Laukku piti sisällään myös pienen pussukan, jossa mukana laukusta toiseen kulkeutuu kaikkein tärkeimmät: huulirasva, sakset, pinnit ja pompulat, särkylääkkeet...




Lankana siis luonnonvalkea putkis trikookude. Puikkokoko oli kuusi. Ja vuorikangas alkaa käsittääkseni olla tuttua jo muillekin.. Minkäs teet ku se on niin nättiä!

Puolisko nuoleskeli sanomalla laukkua vaatimattomasti hienoimmaksi tekemäkseni käsityöksi :). Olen siihen toki tyytyväinen. Lähes valmiina odottaa myös vastaavannäköinen roosalaukku. Ja kunhan syksy taas saa, valmistuu itselleni ihan oma oliivilaukku. Kivaa!