Parempi puikko pussissa kuin kymmenen hukassa

Vanha puikkopussini on aika onneton. Se on tehty vasta pari-kolme vuotta sitten, mutta tuolloin en vielä omannut ihan niin paljon puikkoja kuin nykyään. Koska vanha raasu ei meinannut mahtua edes kiinni, täytyi suunnitella uusi.

Nettimaailmassa olen törmännyt toinen toistaan hienompiin puikkopusseihin, ja niiden ratkaisuja selailemalla ja ideoita röyhkeästi ryöstämällä suunnittelin omiin tarpeisiini sopivan säilytysratkaisun puikoille.



Kyllä on mahtavaa, kun puikot on vihdoin järkevässä järjestyksessä, ja vihdoinkin näkee mitä todella omistaa ja mitä ei. Ommellessani tajusin, että lokerikot pitkiä puikkoja varten (mitänenytonnimeltään?) on oikeestaan ihan turhat, kun kerta vihaan niillä neulomista ja käytän lähes aina kun mahdollista pyöröpuikkoja. Pyöröt onkin nyt ihanasti omissa lokeroissaan, eivätkä sotkeennu keskenään tahi mene liikoja mutkille. JES! Tästä tykkään!! Vähänkö oli ihanaa päästä laittamaan kaikki puikot valmiiseen pussiin.. :)!
Kaikki kankaat taitaa olla Eurokankaan palalaareista. Yhtäkään ei oo tätä tarkoitusta varten ostettu, mutta aika kivasti ne sointuu yhteen... Lampaat sopii toki aiheeseen paremmin kuin.. (keksi tähän jokin sopiva vertaus :D!). Ja paloja kaivellessa löysin myös ihanaa pitsinauhaa, jonka heti tökkäsin valkean kankaan reunaan sykähdyttämään.

Taiteita

Taiteiden yö ois voinu olla paljon nautittavampikin, jos eduskuntatalon pihalle ei olis yhtä aikaa kanssani ängennyt kolmeekymmentätuhatta toista ihimistä. Onneks kamera näki tilanteet paremmin kuin mie itte. Ihmisten olkapäiden yli katselu muuttuu siinä vaiheessa tosi epämiellyttäväksi, kun takanaolijat painavat minun pään vasten edessä seisovan hikistä selkää. Eipä siinä, outohedelmän esitys olis varmaan ollu ihan hieno nähdä loppuun asti, mutta massat ajoivat minut poispoikkeen. Q-teatterin avoimissa harjoituksissa olikin huomattavasti viileämpi ja ennenkaikkea raikkaampi tunnelma.

Taideillan parasta antia oli kuitenkin tarjolla Tavastialla. Suomen ehkä-paras-livebändi pisti parastaan, ja mun tanssijalka hytkyi niin innokkaasti, että lauantaiaamuna sain löytää pepusta uusia lihaksia.. Ja sori pojat, että mulla on kuvia vaan samulista, ja nekin aikas mitäsattuu. Hikipisaroita tippui jokatapauksessa ihan jokaikisen lipasta näillä kinkereillä.

Väripohdintoja...

Kävin tänään, pitkästä aikaa voisi sanoa, vaateostoksilla kaupungilla. Löysinkin jotain kivaa. Ja ensimmäistä kertaa huomasin muuten kiinnittäväni huomiota kankaiden materiaaleihin: Luin tuoteselosteita ja pystyin hylkäämään kivannäköisen vaatteen hyllyyn ihan suosiolla pelkän näppituntuman perusteella. Akryyli, hyi!

Mutta se minkä kauppoja kierrellessä huomasin, oli keskittymiseni väreihin. Tajusin kuinka värikeskeistä vaatekaupoissa ajelehtimiseni oli, ja on yleensäkin. Kuljin hyllyjen väleissä, rekkien ohi, ja tajusin jättäväni täysin huomiota vaille kaikki sellaiset vaatteet, jotka eivät kuulu perusvärimaailmaani. Mallista ja muodoista viis. Noh, ajattelin, tämä lienee varsin normaalia. Kai ihmisillä lienee ne omimmat värit, joita sitten ensisijaisesti myös suosii. Eihän lempiväriä turhaan kysellä. Mutta entäs sitten, kun jokin väri on jollakin hetkellä jollain tavalla muodikas? "Keltainen on uusi valkoinen. Sininen on uusi keltainen.. punainen matto täyttyi sinisistä mekoista.. pukeuduthan kesällä vihreään..." Onko ihmisiä, joiden lempiväri todella vaihtelee muodin mukaan, sen mukaan mitä vaateteollisuus kulloinkin tuottaa? Pystytkö sinä siihen? Itse ahdistun tällaisesta. Niin kauan kuin muistan, olen valkannut vaatekaappiini maanläheisiä värejä, riippumatta siitä mikä väri milläkin hetkellä in. Enhän minä edes tiedä mikä väri milläkin hetkellä on in! Tai yleensä, jos tiedän, olen jo puoli vuotta myöhässä.. Värifakkiintumisessani on siis täytynyt olla aikoja, jolloin olen ollut epämuodikas. Väärän värinen. Oikeastihan se ei minua haittaa, sillä olen sen värinen kuin tahdon olla. Tai itseasiassa en edes sen värinen kuin tahdon, vaan tämän värinen koska en mitään muuta voisi edes olla. Ja kukapa ei olisikaan juuri sitä mitä tahtoisi, tai sitä mitä sisimmässään olisi?! Mutta kuinka niinkin syväänjuurtunut asia voisi muuttua vaateteollisuuden tuottamien värikausien mukaan, kuin lempiväri? Mihin sillä sitten ylipäänsä pyritään, että värikaudet vaihtelevat, ja jokaiselle kaudelle on oma värinsä? Ostavatko ihmiset todella enemmän vaatteita, kun värikoodaus on aina saatava päivitettyä ajan tasalle? Onko asia todella näin yksinkertainen?

Minulle ihmiset ovat aina jonkin värisiä. Joillekin sopii kauniisti juuri ne värit, joita itse pukeutumisessani karsastan. Joku on aivan selkeä oranssi, toinen taas sininen... Eiväthän kaikki voi mukautua muodin luojien koodien mukaan? Silloinhan saadaan iso kasa vääränvärisiä ihmisiä, ja vielä isompi kasa keskenään samanvärisiä ihmisiä. Ja kun ei ne perusväritkään ole itsessään niin yksiselitteisiä.. Väreistä löytyy laajuutta ja skaalaa: Murrettuja ja puhtaita ja häivähteleviä ja selkeitä... Itse rakastan keltaiseen taittuvia murrettuja oliivinvihreitä, mutta karsastan sinisempiä myrkynvihreitä. Miksi siis väriasioista pitäisi tehdä niin yksiselitteisiä?

Itselläni menee kaupoissa ainoastaan hermo, kun tarjolla ei ole kuin haaleaa keltaista tai hailakoita turkooseja. Tai nyt sit näitä violetteja joka paikassa? Entäs viime kesänä, kun meinasin joutua matkustamaan interreilillä kokonaan ilman sadetakkia, kun urheiluvaateketjut myivät naisten malleissa ainoastaan vaaleita sinisiä ja -punaisia?

Olen rajoittunut. En pysty uusiutumaan. Myönnetään. Kenellekään ei liene epäselvää, mitkä ovat todellisia lempivärejäni? On joitain värejä, joita en vain osaa kuvitella ylleni. Ja tällä hetkellä tuntuu, että kaupat ovat kuitenkin pullollaan juuri niitä. Mitä silloin voi tehdä? Tänään kävi hyvä tuuri, ja kaupoissa näytti olevan tarjolla hieman oranssia ja ruosteenpunaistakin. Enkä minä ole mikään himoshoppaaja, en tarvitse uutta joka kuukausi. Mutta tosiasiassa pitäisi varmaan perehtyä syvemmälle maanläheiseen maailmaan, sillä sieltähän ne minun värit oikeasti löytyisivät...

Kalenterin uudet vaatteet osa II

Viime vuonna kalenteri sai uudet vaatteet hevoskastanjakankaan jämistä. Tänä vuonna tarttesin jotain pirteempää, Marimekon palasista tämäkin. Tällä kertaa pistin kannen ja kankaan väliin pehmikettä. Näyttää vähän kivemmalta ja tuntuu kivalta kädessäkin. Nyt on taas hiukkasen mukavampaa kaivaa kalenteri laukusta esille!

Häämekko

Pari kerrosta oliivinvihreää sifonkia, luonnonvaaleaa satiinia, vuorikangas. Siinä neljän kerroksen kakku! Valo taittaa mekon värin joka kuvassa hiukan erilaiseksi, ja sellainen se on ihan livenäkin: Väri vaihtelee valaistuksesta, kuvakulmasta, katsojasta ja kantajasta riippuen koko ajan. Kuten aiemmin kerroin, mekko on kaasoni tekemä. Enkä tiedä kuinka voin koskaan tarpeeksi Mariaa tästä kiittää.. sain juuri sellaisen kuin halusin, ja lisäksi mekossa oli ihanan helppoa olla, se istui täydellisesti! Meillä oli tosi ihanat häät, ja kaupanpäällisiksi mulla on nyt myös tosi ihana mies :).

Vilaus...

Huomasin juuri, ettei hääpäivän puvustani oikein meinaa löytyä yhtä hyvää kuvaa. Harmi sinänsä, sillä mekko oli ihan kiva... Eipähän tuossa hirveästi pitäisi täällä mitään esiteltävää olla, sillä kyseinen asuste ei ole minun vaan kaason käsialaa. (Ja täällä on ikäänkuin ollut tarkoitus esitellä lähinnä niitä omia töitä...) Mutta kyllä mekossa sen verta oli ytyä, että kunhan tässä ehdin niin yritän jonkinmoisen kollaasin vielä kuvien rippeistä vääntää :).