Puoli vuotta sitten näihin aikoihin starttasimme kotoa. Noin tunti myöhemmin matkustimme kohti KYS:aa Siilinjärven kohdalla, kun peltipoliisi tallensi ylinopeutemme kameralle. Ei ylimääräistä nopeutta ollut paljoakaan, jälkikäteen tulleessa huomautuksessa lukee, että nopeus oli 83 km/h kahdeksankympin alueella. Ei meitä siis voi hurjastelusta syyttää, vaikka jälkikäteen monet sanoivatkin, että ehkä olisimme saaneet sakot anteeksi, kun syy oli niin hyvä. Oikeastaan olen vain iloinen, että Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskus antoi muiston tuolta jännittävältä matkalta.
Ennen synnytystä ajattelin, että puolentoista tunnin ajomatka (joka itseasiassa muuttuikin pysähtelyineen kahden tunnin matkaksi) synnytyssairaalaan saattaisi olla jotain aivan kamalaa. Mutta ei se ollutkaan. Matka meni yllättävän nopeasti, supistuksia tuli viiden minuutin välein, mutta ne olivat vielä siedettäviä. Sairaalaan saavuimme juuri oikeaan aikaan supistusten muuttuessa tiheämmiksi ja kivuliaammiksi. Puoli vuotta sitten... Vasta viimeisen viikon aikana olen tajunnut, että tuona päivänä muu Suomi juhli vappuaattoa. Itseasiassa juhlat ovat olleet varmaan oikein hyvässä vauhdissa juuri niihin aikoihin, kun pieni tyttäreni syntyi tähän maailmaan puoli seitsemän jälkeen illalla. Voi uskomatonta.. puoli vuotta, kuin puoli vuosisataa, kuin puoli tuntia. Aika voi olla uskomattoman suhteellista. Aivan kuin se olisi tapahtunut eilen ja toisaalta olisi ollut aina olemassa.
Nyt tuo puolivuosikkaani on iloinen ja nauravainen, useimmiten hyväntuulinen, äärimmäisen kiinnostunut ympäristöstään. Nousee suorien käsien varaan ja kääntyy melkein korkkiruuvina navan ympäri. Saattaa liikkua vahingossa metrin tai parinkin, yrittää nousta konttausasentoon. Kikattelee ja höpöttelee. Syö pääasiassa vielä äidinmaitoa, mutta on maistellut jo banaania ja omenaa ja mangoa, puuroa ja perunaa, parsakaaliakin. Ihana kultani.
