30 lokakuuta 2010

Kirjallinen huomautus


Puoli vuotta sitten näihin aikoihin starttasimme kotoa. Noin tunti myöhemmin matkustimme kohti KYS:aa Siilinjärven kohdalla, kun peltipoliisi tallensi ylinopeutemme kameralle. Ei ylimääräistä nopeutta ollut paljoakaan, jälkikäteen tulleessa huomautuksessa lukee, että nopeus oli 83 km/h kahdeksankympin alueella. Ei meitä siis voi hurjastelusta syyttää, vaikka jälkikäteen monet sanoivatkin, että ehkä olisimme saaneet sakot anteeksi, kun syy oli niin hyvä. Oikeastaan olen vain iloinen, että Itä-Suomen liikenneturvallisuuskeskus antoi muiston tuolta jännittävältä matkalta.


Ennen synnytystä ajattelin, että puolentoista tunnin ajomatka (joka itseasiassa muuttuikin pysähtelyineen kahden tunnin matkaksi) synnytyssairaalaan saattaisi olla jotain aivan kamalaa. Mutta ei se ollutkaan. Matka meni yllättävän nopeasti, supistuksia tuli viiden minuutin välein, mutta ne olivat vielä siedettäviä. Sairaalaan saavuimme juuri oikeaan aikaan supistusten muuttuessa tiheämmiksi ja kivuliaammiksi. Puoli vuotta sitten... Vasta viimeisen viikon aikana olen tajunnut, että tuona päivänä muu Suomi juhli vappuaattoa. Itseasiassa juhlat ovat olleet varmaan oikein hyvässä vauhdissa juuri niihin aikoihin, kun pieni tyttäreni syntyi tähän maailmaan puoli seitsemän jälkeen illalla. Voi uskomatonta.. puoli vuotta, kuin puoli vuosisataa, kuin puoli tuntia. Aika voi olla uskomattoman suhteellista. Aivan kuin se olisi tapahtunut eilen ja toisaalta olisi ollut aina olemassa.



Nyt tuo puolivuosikkaani on iloinen ja nauravainen, useimmiten hyväntuulinen, äärimmäisen kiinnostunut ympäristöstään. Nousee suorien käsien varaan ja kääntyy melkein korkkiruuvina navan ympäri. Saattaa liikkua vahingossa metrin tai parinkin, yrittää nousta konttausasentoon. Kikattelee ja höpöttelee. Syö pääasiassa vielä äidinmaitoa, mutta on maistellut jo banaania ja omenaa ja mangoa, puuroa ja perunaa, parsakaaliakin. Ihana kultani.

21 kommenttia:

  1. Voe, mulla iskee vauvakuume, ei saa tommosia posteja pistää! Ihana kaljupäinen nappisilmä :) Tuttavapariskunta taisi kolmannen mukulan kohdalla ajaa aika paljon kovempaa Iisalmesta Kuopioon, kun olivat perillä puolessa tunnissa... ehtivät olla sairaalalla muistaakseni 20 minuuttia kun mukula jo syntyi. Hätäkeskus oli ollu varattu eikä ambulanssia saanu soitettua. Huhhei...

    VastaaPoista
  2. Onnea puolivuotiaalle! Ei voi muuta sanoa kun että kyllä se aika on tälläkin mennyt nopeasti :) Ja hui, en olisi itse kestänyt noin pitkää matkaa sairaalaan, 15 min ajomatka oli jo yhtä tuskaa!! Tosin oltaisiin ehkä lähdetty hieman aikaisemmin jos matka olisi noin pitkä... ;)
    Elli

    VastaaPoista
  3. Olipa ihana aloittaa lauantai lukemalla tämä postaus. Saa heti hymyillä. :) Onnea puolivuosikkaalle!

    VastaaPoista
  4. Ihana kertomus ja ihana tyttö. Onnittelut puolivuotiaalle!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kuvat ja tarina! Onnea =)

    VastaaPoista
  6. Onnea puolivuotiaalle! Niin suloinen tyttö!
    Aika on tosiaan aika suhteellista ja kuluu nopeaa... Meillä tulee noista hetkistä reilun viikon päästä kuluneeksi vuosi. Ja meilläkin juhlittiin erityisenä päivänä, tyttö kun syntyi omia aikojaan isäinpäivälahjaksi. =)

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia puolivuosikkaasta!

    Mun pieni kummityttö syntyi vajaa kuukausi aikaisemmin samassa sairaalassa. Ja nyt hän jo konttaa ja touhuaa tosissaan.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia ja muistoja! Onnittelut pienelle tytölle!

    VastaaPoista
  9. RiikkaS: No onpas ollut hurja vauhti heillä ja pienokaisellakin! Onneksi ehtivät :)

    Elli: Täällä päin onkin varmaan hiukkasen erilaiset ohjeet tuohon sairaalaan lähtemiseen, kun on nuo välimatkat tosiaan hiukan erilaiset. Ihmettelin kyllä, miten se matka tuntui silti niin lyhyeltä.. ehkä olin varustautunut niin paljon pahempaan.

    Tiina: Minullakin on hymyt herkässä :)

    Kate ja Riikka: Vilja kiittää :)

    Heidi: Melkomoinen isänpäivälahja! Taitaa joku vuosi vielä osua taas synttärijuhlat ja isänpäivä samalle päivälle :)

    kaisa: Meilläkin kohta kontataan.. ihan hirvittää..

    Jaana: Kiitos :)

    VastaaPoista
  10. Onnea puolivuotiaalle! Ihania kuvia.

    Meillä on laskettuun aikaan enää kaksi viikkoa, eli nyt saa jo ruveta ihan tosissaan odottelemaan synnytystä ja sen jälkeistä vauvaelämää. :)

    VastaaPoista
  11. Minusta elämä lasten kanssa vain paranee heidän kasvaessaan. Tulee niin paljon kaikkea uutta. Silti nuo kuvat vastasyntyneestä <3 Onnea puolivuotiaille, lapselle ja vanhemmille!

    VastaaPoista
  12. Ihana postaus. Hauska oli lukea teidän matkastanne synnärille, kun itselläkin on samainen matka koettuna kahteen otteeseen :). Tuo ajan suhteellisuus on kyllä tosi ihmeellistä. Ja Pottu - kylläpä hän on kasvanut! Onnea puolivuotiaalle!

    VastaaPoista
  13. Hei, onnea teille! Vauvan kanssa on ihanaa!

    VastaaPoista
  14. Onnittelut! Mutta huh, puolentoista tunnin sairaalamatka. Oma puolituntia tuntui piiiitkältä.

    VastaaPoista
  15. Onnea puolivuotiaalle! Aika menee todella ihan älyttömän nopeaan.

    VastaaPoista
  16. Kiva tarina. Ihana hymy pikkuneidillä! Onnea puolivuosikkaalle. :)

    VastaaPoista
  17. Ihana vauveli! Niin iloisen ja reippaan näköinen mussukka <3 Pystyn täysin samastumaan tuohon mitä kirjoitit, että tuntuu kuin olisi tapahtunut eilen ja toisaalta kuin olisi ollut aina olemassa. Itselläni on melko lailla saman ikäinen Mimosa tyttönen, täyttää ensi viikolla tuon maagisen puoli vuotta :)

    VastaaPoista
  18. Voi ihanaa hymyilevää vauvaa!

    VastaaPoista
  19. Voi! Olen ollut taas blogeista niin pitkään poissa, että nyt vasta luin vauvastasi! ONNEA, ONNEA :) Ihana pikkuinen, kerrassaan suloinen.

    Ja kauniilta näyttää remontinkin jäljet.

    VastaaPoista
  20. Hienosti kuvailtu kuinka aika kuluu. itsekin olen pohtinut jälleen nuorimmaisen, 9kk pojan kohdalla kuinka se aika onkaan kuluvaista. Kohta hän täyttää vuoden....siis vuoden... onko siitä oikeasti niin kauan aikaa kun lähdettiin synnyttämään.Tukea vasten seisotaan ja konttaamaan harjoitellaan.
    Vanhimmainen täyttää muutaman viikon päästä kymmenen :O uskomatonta! keskimmäinen on 8!
    Kun osaisi elää hetkessä ja imeä itseensä kaiken yhdessä olemisesta. Heittäytyä arkeen ja olla onnellinen!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät sanasen!