11 marraskuuta 2011

Taas keltaista


Keltainen oli joskus inhokkivärini. Sellainen tipunkeltainen ei kyllä miellytä edelleenkään, mutta nyt tätä (mikätämänyton) okran? keltaista on hiipinyt taas kerran lankojen joukkoon. Mikähän siinä on.. kai sitä täytyy jonkinlainen huomiomerkki olla sitten päässäkin. Tämä hattu syntyi samalla idealla kuin pari vuotta aikaisempi. Hattu kaipaisi kaverikseen kovasti huivia, mutten oikein ole löytänyt sellaista iskevää mallia vielä. Puikot ovat tällä hetkellä jokatapauksessa täynnä joten ehkä se huivi joutuu odottamaan..


Lanka Novita rose mohair
Puikot 3
Ohje oma (Ravelryssa lisätietoa)

29 lokakuuta 2011

Vanamo



Vanamo by Lilia Mankki
Puikot 2 1/2
Lanka Vuorelman Veto
Menekki ~100g

Jostain takavasemmalta yllätti tarve toteuttaa jotain kirjoneuleista. Mistä lie tuli, kirjoneuleita on tullut tehtyä kaiken kaikkiaan erittäin vähän. Intopuuskassani kohdensin tarpeeni näihin ranteenlämmittimiin. Tai rannekkeisiin. Tai sormettomiin. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Ainakin näissä on erittäin pitkät ranteet, joten kai tässä tapauksessa voi puhua tosiaan ranteenlämmittimistä. Malli on kaunis ja olenkin iloinen, että Ravelry auttoi taas kerran mallin etsinnässä.

11 lokakuuta 2011

Lapasia







Puuvillalapasten tarve. Ensin neuloin vihreät. Sitten alkoi kyllästyttää ja toisiin oli keksittävä jotain jujua. Kirjoneulekuvion nappasin neulomistani Vanamo-käsineistä (esittelen ne vielä myöhemmin kunhan saan kuvattua...) Puuvillalanka on jotain varastonpohjaa. Puikkokoko 2. Näiden tarve meni kyllä nopsaan ohi.. käytettävyys ulkohommissa tällä hetkellä on täysi nolla. Mutta tulipahan tehtyä.. :) Ja meneehän ne kurarukkasten alla.

09 lokakuuta 2011

Kärpässienipaita



Kokeilin aplikointia. Pitkään onkin jo ollut halu päästä testailemaan, kun olen ihastellut mm. RuttuNutun sekä Tiinan u p e i t a aplikointeja. Mukavaa ja minulle mieluisaa näpertelyä tämä onkin. Paikallisessa kangaskaupassa katsoivat hiukan kieroon, kun kyselin kaksipuoleista sekä irtirevittävää tukikangasta. Kaksipuoleista liimakangasta lopulta sainkin, irtirevittävä tukikangas on vielä minullekin hiukan mysteeri. Saisikohan sitä jostain verkkokaupasta? Myöskään kauluksen resori ei onnistunut vieläkään ihan täydellisesti. Mitähän salaisuuksia sen ompelemiseen olisi? Kolmas vielä ratkaisematon mysteeri on yksivuotiaan kuvaaminen.. paristakymmenestä kuvasta paras ei sekään ole ihan nappiotos..


Hyviä vinkkejä aplikaatioiden tekoon löytyi mm. näiden linkkien takaa.

09 syyskuuta 2011

Tonttutakki


Baby Surprise Jacket
Puikot 4
Lanka 7 veljestä sekä jämälankaraitoja

Muutoksina hiukan pidempi helma, resorit hihansuissa sekä huppu.

 

Tässä kirjoituksessa vilahtaa Potun päällä tämä yllätystakki. Huomasin siis, että vauvakokoiseksi neulottu takki on vartalo-osaltaan ihan sopivan kokoinen tuollaiselle vuoden ikäisellekin, kun lanka vain on sopivan paksua. Malli tässä takissa on niin hauska, että päätin toteuttaa sellaisen Potullekin. Toteutusintoa lisäsi 7 veljestä langan uutuusväri, joka on kertakaikkisen herkku.



Lisäsin helmaan pituutta, hihoihin resorit sekä hupun. Hupusta tuli vähän tuollainen tonttulakki vaikka hain vain lievää hiippamaisuutta. Mutta menköön. Maatuskapipon ompelin täältä löytyvällä ohjeella.

03 syyskuuta 2011

Pöydältä tyynyiksi




Mummon vanha pöytäliina sai uuden elämän sohvatyynyinä. Jotain piristyspilkahdusta olen tälle sohvalle jo kaipaillutkin. Näiden oranssien ja vaaleanpunaisten (!) kukkien muodossa saimmekin sitten olkkariin ihan uusia värejä. Neliskanttisesta liinasta tuli juuri sopivasti kaksi tyynynpäällistä.

26 elokuuta 2011

Pöllöhattu





Tähän trikoopipoon kopioin kaavan eräästä valmishatusta. (Tuo pöllöhattu vilahtaa tässä lomapostauksessa.) Hattu on ollut sen verran toimivan oloinen, että päätin toistaa mokoman. Tuli vähän löysä, mutta näitä voisi tehtailla lisääkin. Trikoopaloja löytyy. Liinan piposta tuli mieleen, että yhdenhän voisi toteuttaa trikoisella vuorellakin. Tämän hatun kankaat on ostettu Tiritomista ja Lasten Metsolasta.

ps. Kuvan puuvillaneule käväisi 40 asteen pesussa ja tuli takaisin entistä ehompana. Juuri tällaisia neulottujen lastenvaatteiden pitääkin olla! Helppoja pestä ja hoitaa. Lankana tuossa siis Garnstudio Safran, voin suositella.

25 elokuuta 2011

Uusi rytmi





Meillä on alkanut tällä viikolla uudenlainen elämänrytmi. Minä aloin käymään töissä. Tällä viikolla työpäiviä oli neljä, jatkossa niitä tulee olemaan kolme viikossa. Muutos on sujunut yllättävän kivuttomasti. Käytännössä muuttunut tilanne koskee vain minua. Pottu on edelleen kotona hoidossa. Mies tekee enimmäkseen iltavuoroja, joten kun minä piipahdan työmaalla, on tyttönen isänsä kanssa kotona.

Mutta olisin minä vielä voinut olla kotonakin. Syy, joka sai minut lähtemään töihin, on masentavan käytännöllinen: raha. Mutta en minä valita. Viikon kokemuksen perusteella systeemi näyttää toimivan. Enkä minä olisi harkinnutkaan tällaista vielä, jos Pottu olisi pitänyt viedä hoitoon. Ei ei ei. Tärkeintä minulle tässä vaiheessa on, että Pottu saa olla kotona, oli hänen kanssaan sitten minä tai isi.

Kuvat eivät liity tapaukseen (vaikka aika vaativaan äänensävyyn ne oppilaatkin välillä siellä töissä tuppaavat puhumaan).

23 elokuuta 2011

Liivimekkoinen



Lasten Metsolasta tilattu blossom-joustofrotee muuntautui yksi ilta liivimekoksi. Vuorina on keltaista puuvillakangasta. Tällainen on helppo ompelus tehdä ja pitää, tykkään näistä.

Me ollaan nimetty lähimetsiä muun muassa nimillä Satumetsä ja Sammalmetsä. Nämä kuvat ovat siitä jälkimmäisestä. Vaikka voisivat olla ensimmäisestäkin. Tällä kertaa olimme sieniä katselemassa. Vihreää on niin, että pitää yrittää imeä siitä itselleenkin osa. Talven varalle.


14 elokuuta 2011

Meidän kesä








Olen ollut tänä kesänä huono päivittämään. Kynnys on kasvanut korkeaksi.
Nyt kun koulutkin alkavat ensi viikolla ja kesä on omalla tavallaan paketissa, pistän kerta linttuulla muutamia kuvia. Meidän kesä on ollut muun muassa kaikkea tätä. Vaikka vielähän sitä on jäljelläkin!





Niin ja kaiken muun lisäksi meitä on hemmoteltu uudella nettiyhteydellä, v a l o k u i t u k a a p e l i l l a. Meitä! Täällä korvessa! Enää ei tarvitse odottaa (tai ei voi keitellä kahvikupposia odotellessa...) että kuvat latautuvat blogeissa tai että saan kuvia lisättyä tänne omaani. Olen jopa uudestaan päässyt selaamaan Ravelrya ja montaa muuta ihanaa.. Kyllä se vain on tärkeä asia tämä netti, ei sillä mitään voi.

26 heinäkuuta 2011

Kesä kesänen



He-hei! Ollaanhan mekin täällä olemassa, vaikka blogi onkin näköjään kesähiljaisuuden vallassa. Nyt vuorossa käsityöaiheinen postaus. Innostuin ompelemaan hattuja ja tässä tämä keltainen siitä eräänä mallikappaleena. Kaava löytyi Ottobren ilmaisista nettikaavoista ja näitä on valmistunut kaverin tytölle, äidilleni ja nyt Potulle. Siskontyttö (kummityttö) sen sijaan ommella surautti meillä vieraillessaan itse itselleen hatun samoilla kaavoilla. Kankaiksi valitsi minun kangaslaareista mieluisimmat ja ai miten kummitäti on ylpeä! Vierestä vain katselin ja annoin ohjeita, muuten tyttö teki kaiken itse.

Pottulapsi senkus kasvaa ja ikääkin mittarissa jo ihan kohta 15 kuukautta. Kesästä nautitaan minkä keritään ja kaikkea ihmetellään, ihan kaikkea. Kärpäsiä, hiekkaa, kiviä, kukkia, vettä, ai kun se vesi on ihanaa, itikoita, lehmiä, lampaita, varpaita, haisuja ja marjoja. Ihana.

22 kesäkuuta 2011





Norjassahan me kävimme ja vielä tarkemmin sanottuna LOFOOTEILLA. Voin suositella sinne päin matkustamista kenelle tahansa. Siedettävän ajomatkan päässä aivan oma maailmansa. Sinne on palattava vielä uudestaan.

20 kesäkuuta 2011

Reissuterkut



Terveiset lomareissulta, kotona ollaan taas! Kuka arvaa missä käytiin? Vinkkinä kerrottakoon, että auton mittariin lasahti pari tuhatta kilsaa ja rapiat päälle :).

15 kesäkuuta 2011

Pöllöpaita


Jo toukokuussa valmistui 5-vuotiaalle kummipojalle tämä esittelemättä jäänyt pöllöpaita.
Kangas on (muistaakseni..) Sampsukasta.
Pääntiellä punainen resori.
Peruspaidan kaava SK 03/05

13 kesäkuuta 2011

Kuistiterveiset




"Haistaa saa, ei koskea!" Tällaiset kuvaterveiset meidän uudelta kuistilta! Kerrottakoon projektista sen verran, että alunperin paikalla oli neljä metallista tolppaa, katto sekä betonilattia. Talon vanhat ikkunat hyötykäytettiin kuistin puolella ja väliin naputeltiin hiukkasen seinäpintaa, lisättiin ovi. Maalia pintaan ja siinä se on! (No eihän se oikeasti ihan noin sutjakasti sujunut, mutta sinne päin..) Kuisti valmistui lähes samaan aikaan, kun helteet ja itikat ilmestyivät. Toisin sanoen täysin passelisti hiukan vilpoisampi ja itikoilta suojattu kesäoleskelutila. Mainiota! Lasitetun kuistin tekeminen innoitti keväällä myös kasvattelemaan yrttejä ja muutamia muita taimia. Nyt uuden kotinsa kuistilta ovat saaneet mm. basilika, kirsikkatomaatti, chili ja paprika sekä timjami ja laventeli. Lisää kuvia mahdollisesti ensi viikon jälkeen. Nyt lähdemme lomareissulle!

10 kesäkuuta 2011

Kukkahattu




Käsityöt ovat meinanneet jäädä kesätauolle kaikenlaisen muun puuhastelun viedessä tuhottomasti aikaa. Eilen kuitenkin päätin ilahduttaa ennenkaikkea itseäni ompelemalla hetken helteeltä suojassa sisätilojen viileydessä. Valmistui Potulle kesähattu kierrätyslakanakankaasta. Kaavan kopsasin hyväksi havaitusta Lindexin hellehatusta. Hyvä tuli noin niinkus ensimmäiseksi hattuompelukseksi. Kuvat on napattu iltatorilta, jossa kävelemään oppinut yksivuotiaamme oli onnellisimmillaan talsiessaan vapaana ympäri ihmismassoja. Valtava huuto alkoi heti, jos vaeltelua yritti jollain tavalla kontrolloida.. huhhuijaa..

On pitänyt sen tuhannen kertaa kirjoitella tänne blogiin tässä kesän aikana, mutta aina se jää. Puuhaa riittää. Mutta ehkäpä ehdin tässä vilauttaa kuvia uudesta kuistista, joka on vienyt ison siivun ajasta viime aikoina.