10 lokakuuta 2010

Huminassa




En ole tainnut kertoakaan, että meidän kotimme sai uuden nimen. Humina. Paikka on peltojen keskellä ja siellä tuulee lähes aina. Siitä nimi. Tänään tuuli vaakatasossa räntää. Sisällä tuntui lämpimältä. Ihanan lämpimältä.




Tällä viikolla pääosassa oli lattiat. Emme hioneet itse, mutta öljyvahan levittelimme omatoimisesti. Ihanaa kun on puhtaat lattiat (jopa komerossa asti), niin puhtaat, että päiväunetkin onnistuvat lattialla. Tapeteeraus tapahtuu vihdoin ensi viikolla Suunnitellusta poiketen se viivästyi jo pari viikkoa. Mutta nyt kaikki odottaa valmiina huomista.




07 lokakuuta 2010

Kirsikkapalkinto


Kate ojensi minulle tämän kauniin palkinnon ja kerrankin päätin kaivella sen verran aikaa, että ehdin ottaa tällaiseen osaa.

Tällaisilla ohjeilla palkinto etenee
1. Pass this award to five bloggers who you love and inspire you
2. List 3 things you love
3. Show a picture you love and explain why

1. Rakastettavia ja inspiroivia blogeja on paljon. Ajattelin antaa palkintoa eteenpäin viidelle bloggaavalle äidille, joiden vauvat ovat syntyneet tänä vuonna kuten meidän tyllerömme. Sivuutaanhan tässä rakastettavien asioiden aihepiiriäkin.. Ja toimiihan sekin jonkinlaisena inspiraation ja vertaistuen antajana, kun saa lukea muiden vauvalaisten elämästä.

Mäkitupa
divine idylle
Nurjat
Villapata kiehuu
Koirankarvan kerääjä

2. Kolme asiaa joita rakastan. Jos jätetään itsestäänselvyydet pois ja tarkastellaan jotain yllättävämpää niin... (no ehkä rakastaa on hiukan voimakas ilmaisu varsinkin suomennettuna mutta..) ..tällaiset tuli tänään tällä hetkellä mieleen.

Päiväunet. Ihanaa. Viime aikoina huomattavasti harvinaistunut herkku.

Lomakkeet. Oi mää niin tykkään täyttää kaikenlaisia lomakkeita. Joskus täyttelen lehdentilauslomakkeita ihan vain siitä ilosta että saan täyttää niitä, vaikken eteenpäin lähettäisikään. (Niin ja joskus täyttelen niitä kaikenlaisilla keksityillä nimillä :D)

Tähtitaivas. Nuorempana yritin opetella tähtikuvioitakin tuntemaan, mutta ihan niin pitkälle innostus ei riittänyt. Mutta kirkas taivas, yö ja tähdet, kaukana katulamppujen loisteesta taivaalla avautuu ihan oma maailmansa.. :) Meidän uusi oma koti on aivan loistokas tähtienkatseluun (meinasin kirjoittaa -kasteluun ;D). Vielä joskus kääriydymme makuupusseihimme keskellä talvea ja makaamme naama kohti taivasta. Ehkä silloin voi nähdä jotain mitä muulloin ei näe?

3. Kuva jota rakastan. Ensimmäisenä tuli mieleen tämä. Tässä tyttö on niin itsensä näköinen. Ja suloinen, ihana. Valokuvausteknisesti kuva ei ole mitenkään erityinen, mutta sitäpä tässä ei kaivattukaan. Kuva on minulla kännykässä taustakuvana enkä vielä ole kertaakaan voinut hymyilemättä katsoa tuota kuvaa. Onhan niitä muitakin kuvia olemassa, mutta nyt tuntui siltä, että tämä on oikein erityinen.

05 lokakuuta 2010

Pöllö istui puussa


Teki mieli ommella jotain Potulle. Ei sillä ettäkö aikaa moisiin hommiin hirveästi olisi, mutta pikkuisen kerrassaan edeten jotain valmistuukin. Sen on muuten saanut nykyisessä elämän tilanteessa opetella, ettei valmista voi rytkäyttää yhdellä kertaa. On ollut pakko totutella siihen, että ompelus saattaa jäädä aivan kesken (vaikka kesken saumankin ompelun!) ja jatkamisen hetki voi tulla vasta seuraavana päivänä (tai seuraavalla viikolla..) Aikaisemmin oli hyvin tyypillistä, että jos aloin jotain ompelemaan, oli lähes pakko saada se valmiiksi saman tien. Tämän seurauksena muistan joskus viettäneeni hyvin tuskaisiakin hetkiä ompelukoneen ääressä, keskellä yötä, kiukkuisena ähräten ja kiroten.. Loppuen lopuksi tämä keskeneräisyyden sietäminen ei edes ole niin hankalaa. Täytyy vain antaa itselleen lupa todeta, "siinä se nyt rytköttää keskellä keittiön pöytää, nuppineulat langat kaikki levällänsä, jatkan kun ehdin, olkoot siinä." Tämä haalariprosessi vei aikaa noin viikon. (Tosin ompeluvehkeet rytköttää edelleen keittiössä, muutama vaippa pitäisi saada valmiiksi.. pitäisi vaan päästä vauhtiin..)


Ompelin tyttärelle siis haalarin, sellaisen välikausihaalarin. Sille tuntui olevan eniten tarvetta. Kevyelle toppahaalarille, kun ei ole vielä pakkasta, mutta kuitenkin jo kylmä. Päällikangas on ihan silkkaa ohkaista puuvillaa. Ei siis todellakaan mitään hiekkalaatikkokamaa, mutta oikein passeli tuollaiselle vaunuissa pötköttelevälle. Tikkivuori, lisänä huppu, hihansuihin resorit ja valmista tuli.



Kangas Who's hoot? Tiritomista
Kaava Suuri Käsityölehti 09/2008
(muokkasin haalarin kaavasta noin 70cm)
hupun kaava SK 03/2009
Tikkivuori ja resorit lähikangaskaupasta

04 lokakuuta 2010

Pökköä pesään


Kuva on huono, kännykällä otettu, mutta fiilis on niin tärkeä, että laitan tämän tännekin. Miten voikaan tuntua kuin olisi taas askeleen lähempänä muuttoa, kun uuteen takkaan laitetaan ensimmäistä kertaa tulet! Muitakin näyttämisen arvoisia muutoksia on tapahtunut, mutta niistä sitten paremmalla ajalla..

24 syyskuuta 2010

Kurkistus



Kurkistus kotiprojektiin.
Valmista pintaa, keskeneräistä pintaa. Onnistumisia, pari takapakkia. Likainen kahvinkeitin (ei oma). Listoja (puisia ja paperisia). Eristeasioita. Uuden ihastelua. Vieläkin vähän maalaamista. Muurari muuraa. Maanantaina tulee tapettimies. Ja sitten lattianhiojamies. Voiton puolella jo ollaan, voisi sanoa. Mutta kuinkahan suuri lasku tulee sähköyritykseltä?






06 syyskuuta 2010

Sukkasillaan

Ennen Potun syntymää saimme lainaan hyvästi ja paljosti vauvan vaatteita. Erityisesti erilaisia sukkasia ja pipomyssäköitä on valtaisat määrät. Mutta villaisia? Ei lainkaan. Tuli kylmä ja viileät varpaat. Tekaisin valmiiksi jo keväällä aloitetut palmikkoiset sukat sekä supervauvan polvisukat.



Palmikkosukat by Drops design
Puikot 2 1/2 ja 3
Lanka Grignasco flavia baby


Supervauvan polvisukat
Puikot 2 1/2 ja 3
Lanett sekä Grignasco flavia baby

Viimeinen kuva paljastakoon, missä supersukat on todella kuvattu. Vaipanvaihdon lomassa raksalla (missäpä muuallakaan..)

09 elokuuta 2010

Maalaishäissä


Maalaishäihin tehtiin mekko ja tehtiin myssy. Kuumuutta oli ilmassa ja ensin lähtivät sukkahousut, sitten myssy ja lopulta koko mekko. Hikisimmät vauvelit esiintyivät pelkissä vaipoissa jo vihkimisen aikaan. Pottu jaksoi sinnitellä hepeneissään melkein kakun leikkaamiseen saakka. Mutta sanonpa vaan, että ei ole kylmä paikka tuo navetan ylinen, peltikaton alla, hellepäivänä, tuulenvirekään ei käynyt.. Mutta häät olivat ihanat!

31 heinäkuuta 2010

Testihattu


Osallistumme viikon päästä häihin, joiden teemana on "vanhan ajan maalaishäät". Pukeutuminen teeman mukaisesti ei tietenkään ole pakollista, mutta se on sallittua ja jopa suotavaa. Ja mehän pukeudumme tietysti erittäin mieluusti! Tekaisin Potulle testimielessä lipallisen hattumyssykän. Myssäkkään ei ollut varsinaisia kaavoja, joten halusin testata kokoa ja muotoa ensin. Ihan hyvä tuli yhdistämällä suorakulmion muotoinen kappale lippaan. Niskaan tulevaan reunaan laitoin kuminauhan. Helppo toteutus, mutta ihan toimiva. Varsinkin tähän höpöhöpö tarkoitukseen. Näytän kuvia lopullisista tuotoksista sitten häiden jälkeen.

26 heinäkuuta 2010

Ajankulua



Ajattelin vain, että olisi kiva kirjoittaa tännekin. Mutta kun ei oikein ole nykyisin enää niitä käsitöitäkään esiteltävänä. Ehkä pitäisi perustaa sellainen remonttiblogi. Jos vain olisi aikaa...


Päivät etenevät hurjaa vauhtia, kun Pottukin on jo kolmen kuukauden. Ei enää mikään pikkunykerö, vaan maailmasta kiinnostunut pikkukansalainen! Onneksi silti vielä tiukasti äidissä kiinni..



Heinäkuukin jo loppuu. Kuinka monta kuukautta ehtii loppuunsa ennen kuin pääsemme muuttamaan takaisin kotiin? Toivottavasti ei sentään vuosi ehdi loppuunsa. Hikikin tuntuu valuvan vuolaammin täällä pienessä kaksiossa. Olisi ihanaa päästä kotiin.

05 heinäkuuta 2010

Tilkut


Tilkuista tuli täkki vauvalle. Elämäni toinen tilkkutäkki. Tämä on tehty ihan oikeastikin tilkuista, kaikista niistä jämäkangaspaloista, joita jostain syystä olin kangaslaatikossa säästellyt. Sieltä löytyy hiukan vihkiäismekkoa, Hetan mekkoa, nuken mekkoa, serkkupojan tilkkutäkkiä ja puikkopussukkaa, takkiakin.. kaikenlaisia. Taustakankaan ostin Marimekon poistolaarista.




Käsinkirjailtuja kuvioita ja applikaatioita tein pitkin kevättä, kun Pottu odotteli vielä kiltisti masussa. Käsin tekeminen olikin itseasiassa aika mukavaa, kun ei ollut suuria suunnitelmia eikä tekemisen kanssa ollut kiirusta. Kuvia syntyi vähän sitä mukaa, mikä kulloisenkin päivän fiilis sattui olemaan. Viimeisin kirjailu, tyttösen nimi ja syntymätiedot, tekaisin toki vasta valmiiseen täkkiin. Kokoa täkillä on 90x110cm, joten mahtuu siinä yksi tuollainen pullapitkon kokoinen vauva köllöttelemään.




Alunperin aikomus oli tikata täkin puolet toisiinsa ompelukoneella. Ensimmäisten tikkien jälkeen päätin kuitenkin unohtaa moisen ja tikutella homman ihan käsipelillä. Tarvihteis nimittäin hiukan enemmän aikaa paneutua tuohon ompelukoneella tikkaamisen maailmaan ennenkuin saisin sellaista jälkeä aikaiseksi, että kehtaisin sitä itse katsella. Ihan valtaisa homma ei tuo käsin ompeleminen ollut, sillä tein tikkauksia aika harvaan. Neliöpalojen kulmista löytyy raksit, joiden ompeluun liittyy ihana muistokin.. :) Niitä rakseja tein nimittäin vapun aatonaattona samaan tahtiin lievien supistelujen kanssa. Tuolloin en vielä tiennyt, että seuraavana aamuna se onkin sitten menoa.. Kun palasimme sairaalasta, täkki odotti olohuoneen pöydällä keskeneräisenä. Siirsin sen varovaisesti taitellen syrjään odottamaan sopivaa jatkamisen hetkeä. Aika tarkasti kahdeksan viikkoa kului ennenkuin pystyin tarttumaan täkkiin uudelleen käsiksi. Mutta nyt se on valmis! Ja tytär alkaakin olla juuri sen ikäinen, että viihtyy pieniä hetkiä täkin päällä köllötellen.

29 kesäkuuta 2010

Vilja Kulta Aliina


Ohje Tytön unikkomekko (muutokset näkyvissä täällä)
Lanka Sublime cashmere merino silk väri 0108
Puikot 3
Menekki noin 120g

Pipon ohje täällä
Vastasyntyneelle piposta tuli sopiva 84 silmukalla

Tyttäremme sai sunnuntaina nimen. Kastejuhlaan ehdin neuloa vihreän kukkamekon ja siihen mätsäävän hatun. Kyseisenlaisia mekkoja olen neulonut jo aiemminkin ja malli oli sopivan helppo tämänhetkiseen elämäntilanteeseen. Isoin osa mekosta neuloutui automatkoilla, jolloin mitään muuta tärkeämpää ei oikeastaan voinut tehdä. (Ja automatkojahan on ollut ihan kiitettävästi, kun olemme kulkeneet remonttityömaan, kodin ja lähikaupungin rautakauppojen väliä...) Kuvissa näkyvä keltainen neuletakki on siskon lasten vaatevarastojen perua, käsinneulottu ja erittäin kaunis sekin.


22 kesäkuuta 2010

Kesäpukeutuminen


Kesäpukeutuminen tuntuu yllättävän haasteelliselta. Välillä mittarissa on vain viisitoista astetta, ilma tuntuu viileältä ja lapsenkin pukee paksumpaan haalariin. Aurinko saattaa kuitenkin paistaa ja riippuen siitä, kulkeeko varjoissa vai auringossa, lämpötila on hyvinkin erilainen. Ja vaunujen sisälämpötila saattaa olla vielä jotain aivan muuta kuin ulkolämpötila.. puhumattakaan lämpötilasta auton sisällä... Ja ei tuollaista vastasyntynyttä vielä viitsisi aivan ihopaljaanakaan pitää (on niitä itikoitakin aivan käsittämättömän paljon). No, vielä ei tylleröinen näytä paistuneen saatika paleltuneen, joten kaite se pärjäilee vaikkei äiti niin aina osaisi oikeaa vaatetta laittaa. Tämän villatakin Pottu sai lahjaksi Kaisalta ja se onkin oikein mukava pukea päällä näillä keleillä. Sopivan vilpoinen, mutta kuitenkin lämmin. Kiitos Kaisa!

18 kesäkuuta 2010

Pöllö HUU


Laps huutaa ja äiti se vaan ottaa kuvia !

Sampsukasta tilaamastani pöllöfroteesta valmistui nopskasti potkupuku. Nyt ymmärrän miksi tämän mallisia vaatteita on alettu tehdä vauvoille: ne ovat tarpeeksi yksinkertaisia valmistaa, jotta tällainenkin syöttöjenvälissäompelu onnistuu! Äitiyshormonit ovat sitäpaitsi saaneet pääni niin hataraksi, ettei mikään geometrisempi ompelusuoritus varmaan edes onnistuisi. Tässäkin oli ihan tarpeeksi... Eipä sillä, että lapseni olisi mitään vaatteita edes tarvinnut. Siskoilta ja serkuilta ja tutuilta olemme saaneet lainavaatteita oikein kiitettävän määrän. Kiva oli silti tehdä jotain pientä itsekin!


Kaavat jäljensin yhdestä hyllystä löytyvästä Tutan haalarista. Painoneppareita kokeilin ensimmäistä kertaa ja olen lopputulokseen tyytyväinen. Käytännön pakosta (muita sopivia värejä ei ollut) valitsin valkoisen resorin, mikä näin jälkikäteen katseltuna vaikuttaa oikein hyvältä vaihtoehdolta, on vähän kevyemmän värinen tuolle tyttölöiselle :)

16 kesäkuuta 2010

Paluu



Tänään on oikeastaan ensimmäinen päivä, kun olen ehtinyt, jaksanut ja ennenkaikkea halunnut tehdä käsitöitä. Siis Potun syntymän jälkeen. Olen minä pitkillä automatkoilla hiukan neulonut aiemminkin. Tänään olen kuitenkin Potun unosien aikoina ehtinyt jo leikkelemään kankaitakin sekä neulomaan hiukan. Neulomuksen olisi tarkoitus valmistua ristiäisiin mennessä, joita vietämme juhannuksen jälkeen sunnuntaina. Pottusella on ikää jo yli kuusi viikkoa ja tyttö kasvaa ihan mahottomasti niinkuin nyt tuollaisen kuuluukin. Neljän viikon neuvolassa neuvolantäti kirjoitti neuvolakorttiin "hymytyttö". Ja sellainenhan se onkin, hymyilevä ja enimmäkseen tyytyväinen tyllerö. Nukkuu kädet levällään. Ihana (vieläkin!).

31 toukokuuta 2010

Tuijotellen



Meillä voidaan oikein hienosti. Elämässä alkaa olla rytmi, päivissä oma tahti. Pää alkaa seljetä, pystyy tekemään muutakin kuin tuijottelemaan vauvan napaa. Vaikka sehän tietysti on kaikista parasta.. tuijotella vauvaa.. Ja pikkuhiljaa sieltä on alettu tuijottelemaan takaisinkin. Ihanaa.

09 toukokuuta 2010

Äitienpäivänä


Kaunis tyttäremme syntyi täsmällisesti 30.04.2010.

Täällä on tänään vietetty äitienpäivää ihmeellisissä ja epätodellisissa tunnelmissa. Juhlapäivä sattui omalle kohdalle sen verran nopeasti, etten ole tänään oikein tiennyt miten päin pitäisi olla. Sen verran olen väsymykseltä ja hormonihöyryiltä ehtinyt kuitenkin tajuta, että on ihanaa olla äiti.

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille :)!