Syksy tulee, pipot kehiin!

Valmistin Helmipipon.

Idea moiseen tuli kahtaalta.
Mallin tekaisin päästäni. Kukan ohje lainattu. Pipon reunassa on 5krs ainaoikeaa, jonka jälkeen helmineuletta koko loppu.
Lankana Grignasco Flavia Baby, suht ohkaista merinovillaa. (Väri on herkku!) Puikkokoko 3. Helmineuleen kanssa oma neuletiheys oli 20s=10cm. Aloitussilmukoita 119s. Lankaa meni kukka mukaan lukien aika tarkasti 50g.

Jossain vaiheessa neuloessani tulin ajatelleeksi, ettei helmineule pääse parhaisiin oikeuksiinsa näin ohkaisella langalla... ...että paremmin ehkä kuvio kohoaisi jos olisi paksumpaa lankaa.. Mutta kukan kera pipo on oikein kiva. Ja langasta tykkään paljon! Alunperin ostin merinovillalankaa tätä varten, mutta se jostain syystä tökki ja pahasti. Pari kerää siis vielä nököttää nurkassa, joten eiköhän niistä lapaset ainakin saa pipasen kaveriksi. Sen leskenlehtihuivin voi tehdä sitten kun ei enää töki niin paljon...

Pinsessa

"Hei! Minä olen Pinsessa. Olen jo melkein kymmenen kuukautta vanha! Pituuteni varpaista korviin on seittämän senttiä. Minä olen virkkautunut luonnonvalkoisesta woolista. Olen keikkunut Maijun laukun läppätaskussa koko ikäni. Selkäni läpi on lävistetty hakaneula, mutta ei se haittaa: enpähän ainakaan tipu kadulle. Maiju tykkää minusta tosi paljon. Olen tosi iloinen ja reipas, vaikka sataisi vettäkin. Vilkutan ohikulkijoille tassua ja välillä isken silmääkin. Nyt toivotan ihana päivänjatkoa Sinulle: vettä sataa mutta niin pitääkin!

Kuuran kosketus

Tässäpä Kuuran kosketus -sukat Ullan ohjeen mukaan.
Lankana on Lanett superwash, hehkuvan punainen merinovilla. Puikot 2½.

Mukava neulottava oli tämä. Olin ajatellut tehdä nämä äidilleni joululahjaksi, mutta jokin niissä hieman kuitenkin häikkää. Jatkoin kuvion jälkeen yhden nurjan levyistä "kujaa" varpaisiin asti, ajattelin että se olisi hauska. Ehkei se sittenkään ole..? Tiimalasikantapää oli elämäni ensimmäinen, ehkä sekin vähän siis tökkii. Jokatapauksessa lahjaksi näitä en ajatellut kelpuuttaa, vaan päätin luovuttaa ensimmäiselle tarvitsevalle (meni Marialle).




Pidän tuosta mallikuviosta, joten ehkä kakkossukat kelpaavat jo lahjaksi..?

Saunasukan raaka kohtalo

Huivin jälkeen teki mieli jotain kivaa välipalaa. Kävin ostamassa oikein uutta lankaakin, merinovillaa. Ullan Saunasukka on kiinnostanut pidempään, lehtikuvio on kovin kaunis. Kolmen mallikerran ja kantapään jälkeen meni kuitenkin heikki: ei toimi, ei näytä kivalta - liian iso, liikaa nurjaa, liikaa ja liian vähän kaikkee. Kuvassa näkyy se mitä vielä eilen oli, muttei enää tänään. Purettu poispoikkeen. Hauduttelen saunasukkien ideaa hetken ja teen välissä toiset sukat. Jonkinlaiset lehtisukat vielä tekaisen, mutta mallissa pitää jotain muuttaa...

Tositeeveetä

Olen itse aika koukahtanut BBiin..

Talossa eletään tällä hetkellä sen verran mielenkiintoisia aikoja, että vilkaisu talon elämään saattaisi kannattaa muitakin. BBlaiset ovat nimittäin eilen kerineet hoitamansa alpakan villaa, ja tänään käsittelevät villan huovutuskuntoon -tarkoituksena saada aikaiseksi huovutettu hattu! Mielenkiintoista katsella kuinka villan karstaaminen sujuu.. :)

Tikru tokaisi aiemmin, että olisi ottanut taloon mennessään kilokaupalla lankaa mukaan. Tätä minäkin olen monesti miettinyt! Miten loistava tilaisuus neuloa ties mitä, ilahduttaa talon asukkaita pipoilla ja myssyillä, tai tehdä joku isompi villistakki tai jotain.. Aikaa riittäisi. Miksi kellään ei talossa ole mitään näin oivaltavaa tekemistä mukanaan..?

Oranssi Omppuhuivi

Poseerauskuvat huivista.
(..valitettavasti itse ja käsivaralla.. hovikuvaajani ei elä päivänvalossa)




Malli on siis lähtöisin Tikrulta.
Lanka Idénan Mohair Lux, joka väriään hassusti vaihtelee oranssissa kuitenkin pysyen. Ja kulutus oli pikkusen reilu puoltoista kerää, eli siis n. 80g.
Puikot oli vitosen pyöröt.
Mittaa valmiilla huivilla on pikkasen enemmän kuin mulla, eli n. 173cm.



Tätä oli oikein kiva ja mukava neuloa. Kun silmukat eivät kolmiohuivin tapaan lisineet matkan varrella, vaan silmukoita oli puikoilla koko ajan sama määrä, huivi tuntui valmistuvan suht nopsaan ja vaivattomasti: Tiesi koko ajan kauanko yhden mallikerran tekoon menee aikaa. Langan värierot ovat ihan hauskoja, mutta parissa paikassa siirtymä tummaan on makuuni pikkaisen liian raju (yritin kuvata tämän alla). Huivi on kiva, ja itselleni mieluisa -omaan käyttöön siis sopiva (toisin kuin se Fifi..). En kuitenkaan ymmärrä miksi haalin huiveihini tuota mohairia.. liian lämpöisellä se kutittaa ja ahdistaa, joten kaiketi käyttöä löytyy vain paukkupakkasilla. Ajattelin kuitenkin yrittää totutella huivin pitoon jo heti kun syksyn säät sen sallivat (mitkä säät, tänäänkin varmaan +20C...). Vois kai mohairiinkin tottua.

Tuntuu syksyltä!

Ensimmäistä kertaa Helsingissä asumisen aikana huomaa todellisesti sen kuinka kesä ja syksy kestää täällä niin paljon pidempään.. Lauantain kuva antoi ymmärtää kuinka Kainuun tienoilla talvi kummittelee jo ovella. Itse olen puolestani kulkenut t-paidassa vielä ainakin eiliseen asti. On lämmintä. Mutta kyllä syksyn kuitenkin tuntee (ja se tuntuu ihanalta!). Ulkona on just nyt niin kaunista, kirpsakan kylmää jo, mutta aurinkoista, ihanaa. Parhaiten syksyn kai tunnistaa kuitenkin tuoksusta. En tiedä mikä siinä on, mutta Jotain kuitenkin.



Ehkä syksyn tuntu sai minut viimeistelemään myös syyspiponi. Virkkasin reunaan simpukkareunuksen, ja vaikkei muutos olekaan suurensuuri, reunus toi pipoon juuri sen lisän jota itse kaipasin. Nyt se on hyvä. Voi pistää päähän vaikka heti.



Myös Orppu pääsi vihdoin patjan päälle pinkenemään. Lopullisia kuvia luvassa huomenissa.

Vilikasuja

Ennoo vielä sitä pingottanna tahi ies lankoja piätelly, mutta pakko oil suaha sitä jo pikkusen villauttoo, joten tässäpä yhen kuvan verran, vaikka onnii huono kuva, ku salamavalo suostu vuan kummallisesti välläyttelemmään, ja kuvan kokonaan viäristämmään, enkä sen tähen sitä voinu ollenkaan käyttee. Mutta Orppuhan se siinä!




Ja vaikken minä tuosta mohhairilangasta näytä ies paljo tykkäävän, nii silti reissulta ostin kaks kerree kissanpenikka mohhairia, ku vär oil vuan nii soppee. Suahan nähä pittääkö tuassiisa vuan uus huivi viäntee...

Hevoskastanja

Viikonloppuisen uurastukseni tulos! Jo pitkään haaveilemani mekko Marimekon Hevoskastanja-kankaasta. Tämä tulee ylleni lauantaina, jolloin suuntaamme kotiseuduille ystäväiseni häihin. Huomatkaa myös ihqt uudet kengät, jotka löysin kuin löysinkin maanantaina, vaikka olen maailman huonoin ihminen (ihan todella) ostamaan kenkiä. (Jättäkää samalla huomiotta sukkien sääriin jättämät punaiset renkulapainaumat.. noloa...)

Mekko on malliltaan aivan täydellinen. Saamani ompeluavun ansioista se myös istuu juuri minun päälläni täydellisesti. Mekko peittää juuri sen, mitä ei tarvitse näyttää (masuliini) mutta on kuitenkin istuva ja kaunis. Kiitos MARIA! Mietin vielä hieman laittaisinko vyötärölle tuon mustan nauhan (kuvassa yllä), se kun erottaisi ylä- ja alaosan hieman paremmin toisistaan. Mitä luulet?

Paras keksintö koko mekossa on kuitenkin sisäänrakennetut rintsikat. Aivan mahtavaa. Mekon olkaimet ovat siis oikeasti kankaalla päällystetyt rintsikoiden olkaimet, ja kuten kuvasta (alla) huomaa, rintsikat kuuluvat mekon sisustaan pysyvästi. En ikinä tunne oloani mukavaksi olkaimettomissa liiveissä, maan vetovoima on oman varustukseni kohdalla liian suuri... Rintsikkaratkaisun myötä olo mekon sisällä on kotoisa ja hyvä, ei ahdista tai kiristä, tuntuu sopivalta. Tässä mekossa voi tanssia pikkutunneille asti, mahtavaa!



Pitää kuitenkin muistaa, ettei juhla-aamuna saa enää laittaa tiukkareunaisia sukkia jalkaan...

Kalenterin uudet vaatteet

Vanha kalenterini kantoi yllään oranssinpunaista. Toisena vuotenaan hän sai rintaansa virkatun kukkasenkin, ihan vain vaatimatonta olemustaan koristaakseen. Mutta kaikella on aikansa, ja kalenterini asukokonaisuus räytyi käyttäjänsä silmille sopimattomaan kuntoon. Oli aika uudistua.



Tänään uusi, mustankiiltävä kalenteri kotiutui. Kalenteri sanoi minulle, ettei vanhat kirppisasusteet hänen tyylikkyyteensä sovi. Uutta sen täytyy olla. Ja minkäs teet, kun vaatimus on ehdoton: Uutta asua kehiin vaikka keskellä yötä. Onneksi viikonloppuinen ompelusessio jätti jälkeensä kauniita ja raikkaita kankaanpalasia, ja muutamassa surauksessa uusi kalenteri sai kuin saikin uudet vaatteet.



Niin, ja siitä viikonlopun ompelusessiosta.. Kalenterin kansi antanee jo pientä vihjettä, arvaatteko? Esittelyä luvassa mahdollisesti jo huomenna :).

Orppu esiin

Tulin sitten sairaaksi, jouduin oikeaan sairaalaankin (piipaa -autolla!), enkä kamalan paljoa ole käsitöitä pyöritellyt. Sairaana aikaa tosin olisi, mutta ei oo huvittanu tai jaksanu.

Nyt on kuitenkin uusi työ puikoilla. Ja koska alkuperäinen kantaa nimeä Omppu (ohjekiitokset Tikrulle), ja omani on väriltään oranssi, ristin tekeleen Orpuksi. Orppua on todella mukavaa neuloa, malli on helppo ja työ etenee nopeahkosti (Fifiin ainakin verrattuna..). Seuraavien kolmen kuukauden ajaksi on sitäpaitsi tiedossa takuuvarmat iltaneulomiset isoveikan parissa.. :)

Piposia

Tehdessäni vihreää vauvapipoa ihastuin kovasti kyseisen pipon mallikuvioon. Niinpä sitten tekaisin samalla mallilla vaaleanpunaisesta puuvillalangasta kesäpipot myös lauantaina 5-vuotta täyttäneelle siskontytölleni sekä samaisen tytön kasikuiselle pikkusiskolle. Kuvia en tietystikään muistanut lahjapipoista ottaa (:D), mutta komiathan ne oli. Isomman tytön pipoon en neulonut lainkaan sitä rimpsuhimpsureunaa, vaan ihan vain neljä kerrosta ainaoikeaa. Vyötteenkin olen onnellisesti hukannut (tyypillistä), joten tietoja langasta on turha odottaa.
Toisen siskoni tyttö, 7.v, on jo itsekin reipas käsitöiden tekijä, ja nähtyään minut neulomassa serkkujen pipoja, ehdotti että samalla tyylillä voisi tehdä myös pelkän hiuspannan. Suunnittelijan ohjeita noudatellen tekaisinkin jämäkerästä kuvan hiuspannan suunnittelijan omaan päähän. Kuvasta saanee hieman osviittaa myös kuvaamatta jääneiden pipojen ulkomuodosta.

Itselleni tein jo aiemmin ihan samalla tyylillä syyspipasen. Lanka (vyöte hukassa! tiedot myöhemmin...) on ihanantuntuista ja ihananihanan väristä ja sopii pipoon oikein hyvin. En kuitenkaan ole ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen: jotain puuttuu. Se ei oikein istu päähän. Auttaisko joku virkattu reunus alareunaan? Vai pitäiskö vielä hieman isontaa ja väljentää..? Ehdotuksia otan mielelläni vastaan. Kokonaisuutena pipo on kuitenkin oikein mukava, ja suojannee päätä heti ekana tuulisena syyspäivänä :).

Myöhemmin. Sain ronkittua tekeleiden lankatiedot: Vaaleanpunaiset pipot valmistuivat Marks&Kattensin Anemonesta, puuvilla akryyli sekoitteesta. Puikkokoko oli 2½. Ihanainen oman piponi lanka on saksalainen Kokon, silkki-puuvilla-akryylisekoite. Ehkä hieman Samoksen kaltainen, ohkaisempi, ihanan tuntuinen! Puikkoina 3.

Työmatkoja, virkattuja kuteita

Helei Blogimaailma! Olen selkä (aim bäck).

Pätsiasteille kuumentunut kaupunkiasuntomme ajoi meidät puoliskoni kanssa lähes kuukauden päiviksi asumaan Keravanjoen varteen. Siellä saimme rauhassa asustella Savossa lomailevan isäntäperheen poissaollessa, ei ollut kuuma. Oli ihanaa. Työmatka tosin triplaantui (ja edestakas laskettuna jopa sekstaantui [oho!]), mutta ei se meitä haitannut. Töiden jälkeen oli aikaa saunoa ja öllöstellä, ja toki tehdä käsitöitä. Blogin päivittäminen kuitenkin jäi, kaikkeen en pysty minäkään ;). Mutta nyt olemme palanneet: On ihanaa olla kotonakin, vaikkei kuumuus olekaan kadonnut. Lempo soikoon.



Päivityksiä tulenee seuraavina päivinä tiheämpään. Ensmäisenä esittelen (tulevalle) sukulaistytölle rippilahjaksi valmistuneen käsveskan, elikäs laukun. Putkiksen tilaamisenihan onnistui taannoin vallan mainiosti, ja trikoosta valmistui Vilman ohjeita noudatellen varsin näpsäkkä laukku. Vuorikankaat on taskuineen ja kaikki :)! Laukku piti sisällään myös pienen pussukan, jossa mukana laukusta toiseen kulkeutuu kaikkein tärkeimmät: huulirasva, sakset, pinnit ja pompulat, särkylääkkeet...




Lankana siis luonnonvalkea putkis trikookude. Puikkokoko oli kuusi. Ja vuorikangas alkaa käsittääkseni olla tuttua jo muillekin.. Minkäs teet ku se on niin nättiä!

Puolisko nuoleskeli sanomalla laukkua vaatimattomasti hienoimmaksi tekemäkseni käsityöksi :). Olen siihen toki tyytyväinen. Lähes valmiina odottaa myös vastaavannäköinen roosalaukku. Ja kunhan syksy taas saa, valmistuu itselleni ihan oma oliivilaukku. Kivaa!

Koivu -taulut

Vuodesta 1999 lähtien kaapeissani on lymyillyt Rudolf Koivun kuvittama iso seinäkalenteri. Olen muuttanutkin tuon jälkeen puolisen kymmentä kertaa, ja aina vain on kalenteri tullut mukana: Ihan vain niiden i h a n i e n kuvien tähden. Mutta suunniteltu ajatus kuvien hyötykäytöstä on ajan kanssa hautautunut yhä syvemmälle, ja kehystäminen on jäänyt. Kunnes nyt sitten. Intouduin oikein. Keväisen muuton jälkeen makuuhuoneessa meni värit uusiksi, ja parisen viikkoa sitten lähdin asioikseni ostamaan vaihtokehyksiä Rudolfin kuville. Vaan kuinkas kävikään. Vaihtokehykset jäivät kauppaan, kun keksin idean keskellä Anttilaa: Teenpä kehykset ihan itse makuuhuoneeseen sopivista väreistä! Ja näin ollen, Rulffen kuvat päätyivät oranssin ja ruskean keskelle. Ihanan satumaista, jotenkin utuista, suloistakin ehkä..




Toteutus oli seuraavanlainen. Tarvitsin pari valmistyynyliinaa (oikeita värejä), kovia pahveja (työsuhde-etu), Decoupage-lakkaa (löytyi joulukorttien jäljiltä) sekä tietenkin itse kuvat. Sitten vain leikkailin, liimailin, taittelin, mittailin, ja sain kolme uutta taulua. Olen tyytyväinen. Jos tekisin jotain toisin, jättäisin kuvien ympärille pienet valkoiset reunukset, jotta itse kuva erottuisi kehyksestään vielä paremmin. Mutta näillä mennään mitä saatiin, hyvä on.

Kyselmyksiä

Tiedän, että joku varmaan osaa kertoa.

Olen iskenyt silmäni trikookuteesta virkattuihin laukkuihin. Putkikseksi tuota kutsutaan. Mistäköhän tuollaista Putkista voi ostaa? (Siis muualta kenties kuin postimyynnistä? Helsingistä jostain?) Ja sikälimikäli tiedätte mikä korvikkeeksi voisi kelvata, kertokaa ihmeessä. Matonkuteesta kuulin puhuttavan, mutta millaistakohan sen tarkasti ottaen pitäisi olla?

Myöhemmällä...
Tilasin sitten verkkokaupasta Putkis-lankaa, kun en sitä muualtakaan osannut etsiä. Soitin tänään Menitaan, mutta (mielestäni töykeä) rouva sanoi ettei heillä sitä ole. Käväisin sitten myös itse jalkaisin Esplanadin Taito-Shop Helskyssä, jossa Putkista oli kuulema joskus vielä ollut myynnissä, mutta eihän sitä enää ollut kuin vain tilattavissa. Katselin siellä Taito-Shopissa sitten värikartan huolella lävitse, ja päätin etten enää kävele helteessä Putkiksen perässä (Voi Luoja, miten voikin olla k u u m a..?) Intoni laajan värivalikoiman suhteen tosin koki kolauksen hetki sitten, kun nettikaupassa huomasin, ettei neljästä haluamastani väristä kolmea ollut ollenkaan saatavilla. Mälsää! Mutta oliivinvihreää sain kuitessii.. ;). Tämänpäiväisellä hikikuumetus reissulla käväisin myös Eurokankaassa kaivelemassa jämälaareja (tulevien) Putkislaukkujen vuorikankaita silmällä pitäen. Vapaapäivän ilostukseksi kävimme puoliskoni töistä vapauduttua Belgessä, ja keilaamassa... Jotain tekemistä on hyvä keksiä, ettei tartte hikoilla (ja syöpyä sohvakankaaseen kiinni) täällä kotona. Kyllä kesä on (silti) ihanaa aikaa :)!

Kysyisin vielä joltain tietävältä: Vilma tänään mainitsi, ettei Blogger-profiilissani lue lainkaan blogini osoitetta. Miten tyhmää! Selasin ja väänsin ja käänsin Bloggerin ympäri, mutten tajua miten tuollaisen asetuksen saisi muutettua. Hjälp?



Edit vielä myöhemmin. Askartelin nappulaa. Jääköön toistaiseksi lopulliseksi. Ei jaksa enää vääntää. Yllä pelkkä kuva, sivussa linkki. Jos tahdot viedä lampaksen blogiisi, saat tehdä sen :).

Nopeaa ja Valmista

Olipa ihana neulomus tämä vauvan kesäpipo! Kuva ei kyllä tällä kertaa tee edes sitä vähäistä oikeutta tuotokselle, kameramme kun ei suostu kanssani työskentelemään keinovalossa. Mutta Fifin neulomisen (ja siis todellakin p e l k ä n Fifin Neulomisen jälkeen, ei välitöitä) jälkeen tämä oli parasta lääkettä. Helppo neuloa ja pelkkää oikeaa silmukkaa; ihanaa puuvillalankaa ja nopeasti valmista :). Saatanpa tekaista moisia usemmankin, malli kun ei ole edes ihan pölijä. Lankana Bambino Bomull, puikkoina 2½ ja ohje muuttelematta täältä.

.FI

Valmistunut Fifi.
Ylemmässä kuvassa on pingoittamaton tuotos. Alemmissa huivi pingoituksen alaisena.
Aikaa tämän tekemiseen meni hyvinkin tarkasti viisi viikkoa. Siihen nähden, miten harvoina iltoina (ja miten vähän kerrallaan) jaksoin huivia neuloa, yllättävän nopeasti se valmistui. Tuntuu siltä. Jossain vaiheessa olin varma, että kokomittaista huivia en ikinä saa aikaiseksi.. Mutta varsinaisesti en kyllä hermojanikaan menettänyt missään vaiheessa, en jättänyt työtä lojumaan tahi tehnyt mitään muuta työtä samaan aikaan. Kaitpa olin niin vakaasti päättänyt, että valmiiksi edes yksi tällainen on saatava... Puoliskoni keksi tänään huiville myös mahdollisen omistajan: Täti saattaisi kuulema ilahtua itsetehdystä 60-vuotislahjasta. Katsotaan.

Lankana on semmottinen kuin Topp Mohair (vyötelapun olen ehtinyt jo hukata) ja sitä meni kaksi kerää, 100g. Puikkokokona ohjeesta ja suosituksesta hurjasti poiketen 2½. Lopputuloksena voin sanoa, että olen onnellinen, että se on valmis. En kuitenkaan usko enää tekeväni toista Fifiä, on se kuitenkin melkoisen tylsä ja jotenkin.. mitäänsanomaton. Mutta ekaksi huiviksi oikein sopiva. Seuraavaksi uskallankin tarttua muihin kauniimpiin ja haastavampiin malleihin... :).

Tällä hetkellä puikoilla kesäpipo, tarkoituksena tehdä se haalarin kaveriksi :D.

Valamista!

HIHHEI!

Se elämäni eka pitsineulehuivi on sitten lopulta vihdoin viimein valmis! Aikaa menikin vain reilu kuukausi, hermoja en menettänyt kertaakaan. Ihanaa! Kuvia, lisätietoja ja pingotusta tiedossa huomenna.

Kukahan huivia tahtoisi käyttää?

Huhhellettä

Tajusin juuri, että on vierähtänyt kaksi kokonaista viikkoa edellisestä päivityksestä. Aika menee aivan hurjalla vauhdilla.. nythän on jo Juhannusviikko! Olisin voinut vannoa, että tein ne hameet viime viikolla. Mutta jonnekin tuonne töiden lomaan kait se aika katoaa.. Kun on kahdeksan tuntia päivästä töissä (plus matkat sun muut odotukset), ei hirveästi jää aikaa muuhun. Tai vaikka jäisikin, niin ei enää jaksa. Tällaista kait se Oikea Työelämä onkin, opiskelijana on vain tottunut joustavampaan aikatauluun. Silloin tällöin iltaisin tulee neulottua Fifiä, mutta sehän nyt etenee vain muutama kerros kerrallaan, eikä edistymistä juuri huomaakaan. Mieleni tekisi ommella jokin ihanan ilmava ja viileä kesähamonen (Nuo edellisethän ovat enemmänkin sellaisia syksy-talvihameita..). Sitä varten pitäisi kuitenkin jaksaa vaivautua kangaskauppaan. Tämä on kuitenkin ollut mielessä jo pidemmän aikaa, joten jossain vaiheessa siitä hame vielä tulee. Viime kesänä ihastuin Marimekon Kaiku -kankaaseen kovin, ja tein kuvassa näkyvän hurjan kokeilun ja väänsin kankaasta pitkän hameen. Hauskahan siitä tulikin, mutta ei mitenkään järin käytännöllinen...

Samettihame (vihreä)

Neulomisen alettua hieman puuduttaa (tosin yllättävän vähän, vaikka Fifi etenee etanavauhtiakin hitaammin..), kaivoin eilisen vapaapäivän kunniaksi kaapista esiin siellä jo puolisen vuotta odottaneen vihreän vakosamettikankaan. Kuten niin monille muillekin kankaille aina käy, kyseinen kangas oli tarrautunut kylkeeni kangaskaupassa ja jo siellä sanonut minulle tahtovansa hameeksi: Ja tyypillistä myös se, että toteutuksen aloittamiseen meni se puolisen vuotta aikaa.. Otin samalla kerralla leikkuupöydälle myös harmaan joustavan hamekankaan, joka myöskin oli odottanut kaapissa jopa edellä mainittua vakosamettia pidempään. Kaavaksi kaivoin hyvin palvelleen farkkuhameen kaavan (SK 11-12/04) sekä itse hameen mallia antamaan.
Olen huomannut, että ohjeiden noudattaminen on muodostunut itselleni lähes pakkomielteeksi. En pysty juuri makaroneja keittämään ilman, että katson pussin kyljestä montako litraa vettä pitää kattilaan laittaa.. Sama vaiva esiintyy siis ompelustenkin kohdalla, enkä voisi kuvitellakaan tekeväni edes tuollaista hamosta ilman kaavaa (VAIKKA lopputulos onkin sitten paljon alkuperäistä muunnellumpi..) Olen myös melkoinen pilkunviilaaja monissa pilkunviilaamista ruokkivissa pikku näpertelyissä, ja niinpä saan hameen tekemiseen helposti kulumaan kokonaisen päivän. Tahdon, että hame tuntuu ja istuu päällä hyvin, ja että sitä on mukava pitää. Tähän olennaisesti vaikuttaa vyötärökaitaleen onnistuminen. Eilispäiväisen vakosamettihameen kohdalla vyötärö onnistui oikein mainiosti. Ainoa ongelma on käyttäjän lievä pulskistuneisuus.. hame olisi siis parhaimmillaan jos nämä muutaman lölleröt saisi tästä vyötäröltä pois.. ;). Mutta sehän on vain ajan kysymys. Kunhan tästä ehdin, niin ompelen myös ne harmaasta kankaasta leikkaamani palat yhteen samettihameen kopioksi. Kaapissa odottelee myös harmaan kankaan siskonen, vastaavanlainen ruskea joustokangas, joka (kunhan ajankohta on taas SeOikea) muuntautuu joksikin hieman erikoisemmaksi hamoseksi (löytyy SK 8/05 s.10).
PS. Tämä on sitten taatusti ensimmäinen ja mitä luultavimmin myös viimeinen kerta, kun tulen julkisesti valokuvassa esiintymään keltaisissa sukissa: En vain yksinkertaisesti osaa pitää ylläni mitään keltaista, kuvanottohetken sukat ovat sukkapaketin kylkiäinen ja yllä ihan vain vapaapäivän kunniaksi... :S