Tuntuu syksyltä!

Ensimmäistä kertaa Helsingissä asumisen aikana huomaa todellisesti sen kuinka kesä ja syksy kestää täällä niin paljon pidempään.. Lauantain kuva antoi ymmärtää kuinka Kainuun tienoilla talvi kummittelee jo ovella. Itse olen puolestani kulkenut t-paidassa vielä ainakin eiliseen asti. On lämmintä. Mutta kyllä syksyn kuitenkin tuntee (ja se tuntuu ihanalta!). Ulkona on just nyt niin kaunista, kirpsakan kylmää jo, mutta aurinkoista, ihanaa. Parhaiten syksyn kai tunnistaa kuitenkin tuoksusta. En tiedä mikä siinä on, mutta Jotain kuitenkin.



Ehkä syksyn tuntu sai minut viimeistelemään myös syyspiponi. Virkkasin reunaan simpukkareunuksen, ja vaikkei muutos olekaan suurensuuri, reunus toi pipoon juuri sen lisän jota itse kaipasin. Nyt se on hyvä. Voi pistää päähän vaikka heti.



Myös Orppu pääsi vihdoin patjan päälle pinkenemään. Lopullisia kuvia luvassa huomenissa.

Vilikasuja

Ennoo vielä sitä pingottanna tahi ies lankoja piätelly, mutta pakko oil suaha sitä jo pikkusen villauttoo, joten tässäpä yhen kuvan verran, vaikka onnii huono kuva, ku salamavalo suostu vuan kummallisesti välläyttelemmään, ja kuvan kokonaan viäristämmään, enkä sen tähen sitä voinu ollenkaan käyttee. Mutta Orppuhan se siinä!




Ja vaikken minä tuosta mohhairilangasta näytä ies paljo tykkäävän, nii silti reissulta ostin kaks kerree kissanpenikka mohhairia, ku vär oil vuan nii soppee. Suahan nähä pittääkö tuassiisa vuan uus huivi viäntee...

Hevoskastanja

Viikonloppuisen uurastukseni tulos! Jo pitkään haaveilemani mekko Marimekon Hevoskastanja-kankaasta. Tämä tulee ylleni lauantaina, jolloin suuntaamme kotiseuduille ystäväiseni häihin. Huomatkaa myös ihqt uudet kengät, jotka löysin kuin löysinkin maanantaina, vaikka olen maailman huonoin ihminen (ihan todella) ostamaan kenkiä. (Jättäkää samalla huomiotta sukkien sääriin jättämät punaiset renkulapainaumat.. noloa...)

Mekko on malliltaan aivan täydellinen. Saamani ompeluavun ansioista se myös istuu juuri minun päälläni täydellisesti. Mekko peittää juuri sen, mitä ei tarvitse näyttää (masuliini) mutta on kuitenkin istuva ja kaunis. Kiitos MARIA! Mietin vielä hieman laittaisinko vyötärölle tuon mustan nauhan (kuvassa yllä), se kun erottaisi ylä- ja alaosan hieman paremmin toisistaan. Mitä luulet?

Paras keksintö koko mekossa on kuitenkin sisäänrakennetut rintsikat. Aivan mahtavaa. Mekon olkaimet ovat siis oikeasti kankaalla päällystetyt rintsikoiden olkaimet, ja kuten kuvasta (alla) huomaa, rintsikat kuuluvat mekon sisustaan pysyvästi. En ikinä tunne oloani mukavaksi olkaimettomissa liiveissä, maan vetovoima on oman varustukseni kohdalla liian suuri... Rintsikkaratkaisun myötä olo mekon sisällä on kotoisa ja hyvä, ei ahdista tai kiristä, tuntuu sopivalta. Tässä mekossa voi tanssia pikkutunneille asti, mahtavaa!



Pitää kuitenkin muistaa, ettei juhla-aamuna saa enää laittaa tiukkareunaisia sukkia jalkaan...

Kalenterin uudet vaatteet

Vanha kalenterini kantoi yllään oranssinpunaista. Toisena vuotenaan hän sai rintaansa virkatun kukkasenkin, ihan vain vaatimatonta olemustaan koristaakseen. Mutta kaikella on aikansa, ja kalenterini asukokonaisuus räytyi käyttäjänsä silmille sopimattomaan kuntoon. Oli aika uudistua.



Tänään uusi, mustankiiltävä kalenteri kotiutui. Kalenteri sanoi minulle, ettei vanhat kirppisasusteet hänen tyylikkyyteensä sovi. Uutta sen täytyy olla. Ja minkäs teet, kun vaatimus on ehdoton: Uutta asua kehiin vaikka keskellä yötä. Onneksi viikonloppuinen ompelusessio jätti jälkeensä kauniita ja raikkaita kankaanpalasia, ja muutamassa surauksessa uusi kalenteri sai kuin saikin uudet vaatteet.



Niin, ja siitä viikonlopun ompelusessiosta.. Kalenterin kansi antanee jo pientä vihjettä, arvaatteko? Esittelyä luvassa mahdollisesti jo huomenna :).

Orppu esiin

Tulin sitten sairaaksi, jouduin oikeaan sairaalaankin (piipaa -autolla!), enkä kamalan paljoa ole käsitöitä pyöritellyt. Sairaana aikaa tosin olisi, mutta ei oo huvittanu tai jaksanu.

Nyt on kuitenkin uusi työ puikoilla. Ja koska alkuperäinen kantaa nimeä Omppu (ohjekiitokset Tikrulle), ja omani on väriltään oranssi, ristin tekeleen Orpuksi. Orppua on todella mukavaa neuloa, malli on helppo ja työ etenee nopeahkosti (Fifiin ainakin verrattuna..). Seuraavien kolmen kuukauden ajaksi on sitäpaitsi tiedossa takuuvarmat iltaneulomiset isoveikan parissa.. :)

Piposia

Tehdessäni vihreää vauvapipoa ihastuin kovasti kyseisen pipon mallikuvioon. Niinpä sitten tekaisin samalla mallilla vaaleanpunaisesta puuvillalangasta kesäpipot myös lauantaina 5-vuotta täyttäneelle siskontytölleni sekä samaisen tytön kasikuiselle pikkusiskolle. Kuvia en tietystikään muistanut lahjapipoista ottaa (:D), mutta komiathan ne oli. Isomman tytön pipoon en neulonut lainkaan sitä rimpsuhimpsureunaa, vaan ihan vain neljä kerrosta ainaoikeaa. Vyötteenkin olen onnellisesti hukannut (tyypillistä), joten tietoja langasta on turha odottaa.
Toisen siskoni tyttö, 7.v, on jo itsekin reipas käsitöiden tekijä, ja nähtyään minut neulomassa serkkujen pipoja, ehdotti että samalla tyylillä voisi tehdä myös pelkän hiuspannan. Suunnittelijan ohjeita noudatellen tekaisinkin jämäkerästä kuvan hiuspannan suunnittelijan omaan päähän. Kuvasta saanee hieman osviittaa myös kuvaamatta jääneiden pipojen ulkomuodosta.

Itselleni tein jo aiemmin ihan samalla tyylillä syyspipasen. Lanka (vyöte hukassa! tiedot myöhemmin...) on ihanantuntuista ja ihananihanan väristä ja sopii pipoon oikein hyvin. En kuitenkaan ole ihan täysin tyytyväinen lopputulokseen: jotain puuttuu. Se ei oikein istu päähän. Auttaisko joku virkattu reunus alareunaan? Vai pitäiskö vielä hieman isontaa ja väljentää..? Ehdotuksia otan mielelläni vastaan. Kokonaisuutena pipo on kuitenkin oikein mukava, ja suojannee päätä heti ekana tuulisena syyspäivänä :).

Myöhemmin. Sain ronkittua tekeleiden lankatiedot: Vaaleanpunaiset pipot valmistuivat Marks&Kattensin Anemonesta, puuvilla akryyli sekoitteesta. Puikkokoko oli 2½. Ihanainen oman piponi lanka on saksalainen Kokon, silkki-puuvilla-akryylisekoite. Ehkä hieman Samoksen kaltainen, ohkaisempi, ihanan tuntuinen! Puikkoina 3.

Työmatkoja, virkattuja kuteita

Helei Blogimaailma! Olen selkä (aim bäck).

Pätsiasteille kuumentunut kaupunkiasuntomme ajoi meidät puoliskoni kanssa lähes kuukauden päiviksi asumaan Keravanjoen varteen. Siellä saimme rauhassa asustella Savossa lomailevan isäntäperheen poissaollessa, ei ollut kuuma. Oli ihanaa. Työmatka tosin triplaantui (ja edestakas laskettuna jopa sekstaantui [oho!]), mutta ei se meitä haitannut. Töiden jälkeen oli aikaa saunoa ja öllöstellä, ja toki tehdä käsitöitä. Blogin päivittäminen kuitenkin jäi, kaikkeen en pysty minäkään ;). Mutta nyt olemme palanneet: On ihanaa olla kotonakin, vaikkei kuumuus olekaan kadonnut. Lempo soikoon.



Päivityksiä tulenee seuraavina päivinä tiheämpään. Ensmäisenä esittelen (tulevalle) sukulaistytölle rippilahjaksi valmistuneen käsveskan, elikäs laukun. Putkiksen tilaamisenihan onnistui taannoin vallan mainiosti, ja trikoosta valmistui Vilman ohjeita noudatellen varsin näpsäkkä laukku. Vuorikankaat on taskuineen ja kaikki :)! Laukku piti sisällään myös pienen pussukan, jossa mukana laukusta toiseen kulkeutuu kaikkein tärkeimmät: huulirasva, sakset, pinnit ja pompulat, särkylääkkeet...




Lankana siis luonnonvalkea putkis trikookude. Puikkokoko oli kuusi. Ja vuorikangas alkaa käsittääkseni olla tuttua jo muillekin.. Minkäs teet ku se on niin nättiä!

Puolisko nuoleskeli sanomalla laukkua vaatimattomasti hienoimmaksi tekemäkseni käsityöksi :). Olen siihen toki tyytyväinen. Lähes valmiina odottaa myös vastaavannäköinen roosalaukku. Ja kunhan syksy taas saa, valmistuu itselleni ihan oma oliivilaukku. Kivaa!

Koivu -taulut

Vuodesta 1999 lähtien kaapeissani on lymyillyt Rudolf Koivun kuvittama iso seinäkalenteri. Olen muuttanutkin tuon jälkeen puolisen kymmentä kertaa, ja aina vain on kalenteri tullut mukana: Ihan vain niiden i h a n i e n kuvien tähden. Mutta suunniteltu ajatus kuvien hyötykäytöstä on ajan kanssa hautautunut yhä syvemmälle, ja kehystäminen on jäänyt. Kunnes nyt sitten. Intouduin oikein. Keväisen muuton jälkeen makuuhuoneessa meni värit uusiksi, ja parisen viikkoa sitten lähdin asioikseni ostamaan vaihtokehyksiä Rudolfin kuville. Vaan kuinkas kävikään. Vaihtokehykset jäivät kauppaan, kun keksin idean keskellä Anttilaa: Teenpä kehykset ihan itse makuuhuoneeseen sopivista väreistä! Ja näin ollen, Rulffen kuvat päätyivät oranssin ja ruskean keskelle. Ihanan satumaista, jotenkin utuista, suloistakin ehkä..




Toteutus oli seuraavanlainen. Tarvitsin pari valmistyynyliinaa (oikeita värejä), kovia pahveja (työsuhde-etu), Decoupage-lakkaa (löytyi joulukorttien jäljiltä) sekä tietenkin itse kuvat. Sitten vain leikkailin, liimailin, taittelin, mittailin, ja sain kolme uutta taulua. Olen tyytyväinen. Jos tekisin jotain toisin, jättäisin kuvien ympärille pienet valkoiset reunukset, jotta itse kuva erottuisi kehyksestään vielä paremmin. Mutta näillä mennään mitä saatiin, hyvä on.

Kyselmyksiä

Tiedän, että joku varmaan osaa kertoa.

Olen iskenyt silmäni trikookuteesta virkattuihin laukkuihin. Putkikseksi tuota kutsutaan. Mistäköhän tuollaista Putkista voi ostaa? (Siis muualta kenties kuin postimyynnistä? Helsingistä jostain?) Ja sikälimikäli tiedätte mikä korvikkeeksi voisi kelvata, kertokaa ihmeessä. Matonkuteesta kuulin puhuttavan, mutta millaistakohan sen tarkasti ottaen pitäisi olla?

Myöhemmällä...
Tilasin sitten verkkokaupasta Putkis-lankaa, kun en sitä muualtakaan osannut etsiä. Soitin tänään Menitaan, mutta (mielestäni töykeä) rouva sanoi ettei heillä sitä ole. Käväisin sitten myös itse jalkaisin Esplanadin Taito-Shop Helskyssä, jossa Putkista oli kuulema joskus vielä ollut myynnissä, mutta eihän sitä enää ollut kuin vain tilattavissa. Katselin siellä Taito-Shopissa sitten värikartan huolella lävitse, ja päätin etten enää kävele helteessä Putkiksen perässä (Voi Luoja, miten voikin olla k u u m a..?) Intoni laajan värivalikoiman suhteen tosin koki kolauksen hetki sitten, kun nettikaupassa huomasin, ettei neljästä haluamastani väristä kolmea ollut ollenkaan saatavilla. Mälsää! Mutta oliivinvihreää sain kuitessii.. ;). Tämänpäiväisellä hikikuumetus reissulla käväisin myös Eurokankaassa kaivelemassa jämälaareja (tulevien) Putkislaukkujen vuorikankaita silmällä pitäen. Vapaapäivän ilostukseksi kävimme puoliskoni töistä vapauduttua Belgessä, ja keilaamassa... Jotain tekemistä on hyvä keksiä, ettei tartte hikoilla (ja syöpyä sohvakankaaseen kiinni) täällä kotona. Kyllä kesä on (silti) ihanaa aikaa :)!

Kysyisin vielä joltain tietävältä: Vilma tänään mainitsi, ettei Blogger-profiilissani lue lainkaan blogini osoitetta. Miten tyhmää! Selasin ja väänsin ja käänsin Bloggerin ympäri, mutten tajua miten tuollaisen asetuksen saisi muutettua. Hjälp?



Edit vielä myöhemmin. Askartelin nappulaa. Jääköön toistaiseksi lopulliseksi. Ei jaksa enää vääntää. Yllä pelkkä kuva, sivussa linkki. Jos tahdot viedä lampaksen blogiisi, saat tehdä sen :).

Nopeaa ja Valmista

Olipa ihana neulomus tämä vauvan kesäpipo! Kuva ei kyllä tällä kertaa tee edes sitä vähäistä oikeutta tuotokselle, kameramme kun ei suostu kanssani työskentelemään keinovalossa. Mutta Fifin neulomisen (ja siis todellakin p e l k ä n Fifin Neulomisen jälkeen, ei välitöitä) jälkeen tämä oli parasta lääkettä. Helppo neuloa ja pelkkää oikeaa silmukkaa; ihanaa puuvillalankaa ja nopeasti valmista :). Saatanpa tekaista moisia usemmankin, malli kun ei ole edes ihan pölijä. Lankana Bambino Bomull, puikkoina 2½ ja ohje muuttelematta täältä.

.FI

Valmistunut Fifi.
Ylemmässä kuvassa on pingoittamaton tuotos. Alemmissa huivi pingoituksen alaisena.
Aikaa tämän tekemiseen meni hyvinkin tarkasti viisi viikkoa. Siihen nähden, miten harvoina iltoina (ja miten vähän kerrallaan) jaksoin huivia neuloa, yllättävän nopeasti se valmistui. Tuntuu siltä. Jossain vaiheessa olin varma, että kokomittaista huivia en ikinä saa aikaiseksi.. Mutta varsinaisesti en kyllä hermojanikaan menettänyt missään vaiheessa, en jättänyt työtä lojumaan tahi tehnyt mitään muuta työtä samaan aikaan. Kaitpa olin niin vakaasti päättänyt, että valmiiksi edes yksi tällainen on saatava... Puoliskoni keksi tänään huiville myös mahdollisen omistajan: Täti saattaisi kuulema ilahtua itsetehdystä 60-vuotislahjasta. Katsotaan.

Lankana on semmottinen kuin Topp Mohair (vyötelapun olen ehtinyt jo hukata) ja sitä meni kaksi kerää, 100g. Puikkokokona ohjeesta ja suosituksesta hurjasti poiketen 2½. Lopputuloksena voin sanoa, että olen onnellinen, että se on valmis. En kuitenkaan usko enää tekeväni toista Fifiä, on se kuitenkin melkoisen tylsä ja jotenkin.. mitäänsanomaton. Mutta ekaksi huiviksi oikein sopiva. Seuraavaksi uskallankin tarttua muihin kauniimpiin ja haastavampiin malleihin... :).

Tällä hetkellä puikoilla kesäpipo, tarkoituksena tehdä se haalarin kaveriksi :D.

Valamista!

HIHHEI!

Se elämäni eka pitsineulehuivi on sitten lopulta vihdoin viimein valmis! Aikaa menikin vain reilu kuukausi, hermoja en menettänyt kertaakaan. Ihanaa! Kuvia, lisätietoja ja pingotusta tiedossa huomenna.

Kukahan huivia tahtoisi käyttää?

Huhhellettä

Tajusin juuri, että on vierähtänyt kaksi kokonaista viikkoa edellisestä päivityksestä. Aika menee aivan hurjalla vauhdilla.. nythän on jo Juhannusviikko! Olisin voinut vannoa, että tein ne hameet viime viikolla. Mutta jonnekin tuonne töiden lomaan kait se aika katoaa.. Kun on kahdeksan tuntia päivästä töissä (plus matkat sun muut odotukset), ei hirveästi jää aikaa muuhun. Tai vaikka jäisikin, niin ei enää jaksa. Tällaista kait se Oikea Työelämä onkin, opiskelijana on vain tottunut joustavampaan aikatauluun. Silloin tällöin iltaisin tulee neulottua Fifiä, mutta sehän nyt etenee vain muutama kerros kerrallaan, eikä edistymistä juuri huomaakaan. Mieleni tekisi ommella jokin ihanan ilmava ja viileä kesähamonen (Nuo edellisethän ovat enemmänkin sellaisia syksy-talvihameita..). Sitä varten pitäisi kuitenkin jaksaa vaivautua kangaskauppaan. Tämä on kuitenkin ollut mielessä jo pidemmän aikaa, joten jossain vaiheessa siitä hame vielä tulee. Viime kesänä ihastuin Marimekon Kaiku -kankaaseen kovin, ja tein kuvassa näkyvän hurjan kokeilun ja väänsin kankaasta pitkän hameen. Hauskahan siitä tulikin, mutta ei mitenkään järin käytännöllinen...

Samettihame (vihreä)

Neulomisen alettua hieman puuduttaa (tosin yllättävän vähän, vaikka Fifi etenee etanavauhtiakin hitaammin..), kaivoin eilisen vapaapäivän kunniaksi kaapista esiin siellä jo puolisen vuotta odottaneen vihreän vakosamettikankaan. Kuten niin monille muillekin kankaille aina käy, kyseinen kangas oli tarrautunut kylkeeni kangaskaupassa ja jo siellä sanonut minulle tahtovansa hameeksi: Ja tyypillistä myös se, että toteutuksen aloittamiseen meni se puolisen vuotta aikaa.. Otin samalla kerralla leikkuupöydälle myös harmaan joustavan hamekankaan, joka myöskin oli odottanut kaapissa jopa edellä mainittua vakosamettia pidempään. Kaavaksi kaivoin hyvin palvelleen farkkuhameen kaavan (SK 11-12/04) sekä itse hameen mallia antamaan.
Olen huomannut, että ohjeiden noudattaminen on muodostunut itselleni lähes pakkomielteeksi. En pysty juuri makaroneja keittämään ilman, että katson pussin kyljestä montako litraa vettä pitää kattilaan laittaa.. Sama vaiva esiintyy siis ompelustenkin kohdalla, enkä voisi kuvitellakaan tekeväni edes tuollaista hamosta ilman kaavaa (VAIKKA lopputulos onkin sitten paljon alkuperäistä muunnellumpi..) Olen myös melkoinen pilkunviilaaja monissa pilkunviilaamista ruokkivissa pikku näpertelyissä, ja niinpä saan hameen tekemiseen helposti kulumaan kokonaisen päivän. Tahdon, että hame tuntuu ja istuu päällä hyvin, ja että sitä on mukava pitää. Tähän olennaisesti vaikuttaa vyötärökaitaleen onnistuminen. Eilispäiväisen vakosamettihameen kohdalla vyötärö onnistui oikein mainiosti. Ainoa ongelma on käyttäjän lievä pulskistuneisuus.. hame olisi siis parhaimmillaan jos nämä muutaman lölleröt saisi tästä vyötäröltä pois.. ;). Mutta sehän on vain ajan kysymys. Kunhan tästä ehdin, niin ompelen myös ne harmaasta kankaasta leikkaamani palat yhteen samettihameen kopioksi. Kaapissa odottelee myös harmaan kankaan siskonen, vastaavanlainen ruskea joustokangas, joka (kunhan ajankohta on taas SeOikea) muuntautuu joksikin hieman erikoisemmaksi hamoseksi (löytyy SK 8/05 s.10).
PS. Tämä on sitten taatusti ensimmäinen ja mitä luultavimmin myös viimeinen kerta, kun tulen julkisesti valokuvassa esiintymään keltaisissa sukissa: En vain yksinkertaisesti osaa pitää ylläni mitään keltaista, kuvanottohetken sukat ovat sukkapaketin kylkiäinen ja yllä ihan vain vapaapäivän kunniaksi... :S

Fifistelyä

Aloitinpa sitten sen ekan Fifin, joka samalla on myös ihan ensimmäinen pitsineule ylipäänsäkin. Langan (Topp Mohair) ohje suosittelee 5½ puikkoja ja samaten isoja puikkoja myös itse Fifin ohje mohairlangalle. Aloitin neulomisen siis kutoskoon bambupuikoilla. Jälki oli (mielestäni) ihan kauhea: niin löysää, ettei reiät erottuneet muusta neuleesta, kun kaikkialta näkyi läpi. Epäilin jopa tekeväni jotain väärin, vaikka ohje onkin hyvin yksinkertainen. Mukanani mökillä oli bambupuikkojen lisäksi ainoastaan 2½ sukkapuikot. Sellaisillapa aloin sitten kokeilla uudestaan neulomista, ja tällä kertaa neulepinta alkoi näyttää oikealta. Ja koska jatkoin tuota työtä siis niillä pikkuriikkisillä puikoilla, niin en sitten viitsinyt aloittaa hommaa alusta päästyäni kaupasta hakemaan pidemmät puikot. Fifi etenee nyt siis kakspuolosen puikoilla, ihan hauskaa näpertämistä mutta melkoisen hidasta jo tässä vaiheessa :). Saa nähdä missä vaiheessa kyllästys iskee. Minun käsialalle oikean kokoiset puikot olis ehkä ollu jotkut neloset. Luulen kuitenkin, että pingotuksen jälkeen tuokin huivi on ihan jees. Ensimmäiseksi pitsihuivikokeiluksi tämä Fifi sopii oikein hyvin. Uskallan varmasti jatkossa tarttua haastavampiinkin ohjeisiin. Mohairlanka minua vain ärsyttää... Se on niin pörröistä, etten itse ainakaan tuollaista voisi lainkaan pitää (lahjan saaja täytyy siis kehittää..) Täytyy ottaa selvää ja tutustua muihin ohkaisiin huivilankoihin (ja vinkkejäkin otetaan vastaan..)

Omppuinen Fifi

Vauvaneuleesta otteen irroitettuani päässä alkoi surista ideoita seuraavaa tuotosta varten. Äsken kotimatkalla kävin sitten nappaamassa mukaani pari kerää Topp Mohair lankaa, väriltään ihanan herkullista vihreää, sellaista omppuvihreää (vaikka se kuvassa näyttääkin ihan joltain muulta). Edessä viiden päivän vapaa möksällä, eikä mitään muuta kuin aikaa.. Jospa nyt saisin tehtyä Sen Ensimmäisen Fifin!

Vauvan haalari ja hupputakki

Tällainen tuli siittä takista sitten. Tykkään ihan kauheasti tuosta hupusta! Se on sellainen ihana tonttumainen hiippahuppu, parasta koko jutussa! Mutta kylläpä meni taas ilta urakoidessa.. Tein jotakuinkin pyöreät viisi tuntia noita viimeistelyhommia: reunuksen neulominen, saumat, hupun kiinnittäminen ja vetoketjun sovittaminen. Viisi tuntia?!! Ajattelin monta kertaa, että minä teen vain huolellista työtä, siksi tämä kestää.. Mutta taidanpa sen lisäksi olla ihan oikeasti vain h i d a s. Illan suunnitelmat (portfolion viimeistely) venyivät sitten kaiken tämän myötä ja illan suunnitelmat muuttuivat näköjään yön suunnitelmiksi.. Onneksi huomisen jälkeen on tiedossa viiden (!!) päivän vapaa kaukana pohjoisessa. Yhden yön valvominen ei tunnu siis missään. Mutta siis ja niin: Takki on samasta ohjeesta kuin haalarikin, eli Moda 01/06, ja lankana Bambino Bomull. Langantiheydet meni kyllä ihan yksyhteen ohjeessa olleen langan kanssa (vaikka se joku muu olikin).

Kokonaisuutena systeemi näyttää ihan hyvältä, ja on sen verran reilun kokoinen, että mahtuu varmaan pitemmälle kesää vielä vauvatulokkaan päälle. Huomenna vain paketti postiin muiden (varhaisemmin valmistuneiden..) onnittelulahjusten kanssa.

Tossun alla

Hei!
Minä täällä. Olen sittenkin elossa.
Harmittavan pitkään valmistumistaan odotellut vauvan neuletakki on vihdoinkin viimeistelykäsittelyssä, kuvan tossun alla. Koska en vielä tänä iltana päässyt ompelemaan takin osasia yhteen, tekaisin odotellessa yhden kappaleen tossuja asusteen täydennykseksi (Niin, teen kyllä toisenkin vielä...) Neulesarjan vastaanottajakin kerkesi syntyä tuossa reilu viikko sitten. Hitaan neulojan onneksi piipero oli kuitenkin syntyessään niin pikkuruinen (2690g), että oletettavasti vaatteet mahtuvat päälle vielä näin myöhemminkin. Mutta huomenna, toivottavasti, kuvaa sitten valmiista tuotoksesta (siitä takista ja ehkäpä toisesta tossustakin).

Vasenkätiseksi

En sitten löytänyt mitään järkevää ratkaisua tuohon pystyraitojen neulomisongelmaan, joten nitkuttelen niitä nyt sitten hiljaisella tahdilla eteenpäin. Takakappaleelle en aio kyllä moisia enää tehdä, en tiedä mikä ohjeen suhtautuminen on asiaan. Spin totesi kommenteissa jotain sellaista, jota olen monet kerrat miettinyt itsekin; varsinkin silloin, kun tasoneuleen nurjan puolen silmukat alkavat ärsyttämään (ja se tapahtuu usein...). Eli pitäisi siis opetella neulomaan myös vasenkätisesti, vasemmalta oikealle..! Silloin vain tikuttaisi oikeaa silmukkaa menemään, ees taas, eikä tartteis murehtia.. se ois ihanaa. Kokeilin joskus miltä tuo vasemmalla kädellä neulominen tuntuu, mutta sain lähinnä näppyjä päähän. Pitää siis joskus ajan kanssa harjoituttaa tuota taitoa, pikkuhiljaa.

Problemo

Nyt tuli eteen ongelma.
Vauvan neuletakkiin tulee yläosaan pystyraidallinen joustinneule. Elikä 2 o vihreällä ja 2 n valkealla langalla vuorotellen, ja nurjalla päinvastoin. En ole moista ennen tehnyt (siis tasona) ja olen ihan hämilläni nurjan puolen kanssa. Langat pitäisi onnistua kuljettamaan siellä takana (eli neuloessa puikon edessä) mutta ainakin meikäläisen normaali neulomisote pakottaa langat sinne toiselle puolelle (etupuolelle). En siis osaa keksiä tahi tajuta kuinka pitäisi tuo nurja puoli neuloa ja langat siellä kuljettaa, jotta se menisi sujuvasti eteenpäin.


Edit. Niin että jos jokukenkäänkukavain osaisi tässä auttaa tahi vinkata niin kivaa ois :)

Laihdutuskuuri

Ostin viime syksynä iison kopan tekeillä olevia neuleita ja muita käsitöitä varten, ettei jokaisessa nurkassa ja narikassa roikkuisi irrallisia kasseja ja muovipusseja. Noh.. Eipä korilla kauaa mennyt, kun alkoi jo tursua ja tyrskyä yli äyräiden. Jostain syystä tilaa ei k o s k a a n ole niin paljoa kuin tarvitsisi. Jossain vaiheessa tulee aina raja vastaan. Tänään piti vappusiivouksen yhteydessä sitten ottaa ja vetää korista sisälmykset ulos ja julmastikylmästi viskata muovikassissa kaappiin ne tekeleet, jotka ei tällä hetkellä etene. Eipä kori siltikään paljoa laihtunut.. pöh.
Mutta nyt... Aurinko paistaa, vapaapäivät edessä (ja harjoitteluakin enää kaksi oppituntia jäljellä!), vappu ja vieraita, ihanaa!

Pupshaalars

Tässä pupuhaalari. Pupulla ei silmiä eikä nenää vielä, mutta korvat kuitenkin. Viimeistelykostutushöyrytyshuolitteluhommat vielä tekemättä. Mietin onkohan haalari liian pieni: Alunperin ajattelin sen toukokuussa syntyvälle vauvalle kesäkäyttöön, eli n.2-3 kuukauden ikäisenä. Mutta jos tuosta tulikin nyt sellainen vastasyntyneen kokoinen, niin eiköhän sitä voine ihan sisäasunakin käyttää jo toukokuussa. Haalarille tulee vielä kaveriksi sellainen hupparityyppinen vetoketjutakki. Lanka Bambino Bomull, puikot 2japuol ja ohje Moda 1/06.

Kysymysläinen

Osaisiko joku kertoa.
Neulon paljon puhuttuun vauva-asuun olkaimia, 12s joustinneuleena. Tuleeko olkaimen reunoista siistimpiä, jos neulon reunasilmukat aina oikein? Ohjeessa ei mitään sanota, mutta itse muistelen tällaista joskus kuulleeni.

Myöhemmin yöllä:
Voi rähmänen! Aloin tuossa hieman ihmetellä, kun en ole mitään kommentteja saanut kysymykseeni vaikka sitä ihan avoimesti pyysin.. Noh, asiaa tarpeeksi ihmeteltyäni huomasinkin muuttaneeni plogini asetuksia siten, että kommentit pitää erikseen hyväksyä. Olinpa pöljä! Kahdeksan kommenttia odotti hyväksymistä. Kerkesin jo luulla ettei kukaan minua tahdo auttaa.. :S. Noh, sain olkaimet tehtyä ja haalari on valmis kunhan päättelen langat. Esittelyä tulenee myöhemmin.

Pupuinen

Parina viime iltana olen taas jaksanut paneutua neuleen ja pupukuvion pariin. Viime viikolla meni heikki ihan täysin tuon pupun kanssa ja annoin tilanteen hetken rauhoittua ennen kuin jatkoin. Mutta tuollainen siitä nyt tuli. Parhaani yritin, joten yrityksen puutteesta en itseäni voi syyttää, enkä siten kauhean pahoillanikaan olla. Lopputulos on kuitenkin möykkyinen ja muhkurainen. Juuri sellainen kuin voisi olettaakin, kun en ikänä ole tuollaisen tekemiseen mitään ohjetta saanut. Vihreä lanka juoksee valkoisten kohtien takana, joten valkeat osat pullottaa ja pöllöttää. Jostain kohti kiristää ja jostain on liika löysää. Kuvasta tuli vähän liika isokin. Mutta olkoon! Söpöltä se näyttää siitä huolimatta. Päälle kun vielä pistelen silmät ja nenun, niin sit on hyvä.

Vietimme tänään armaani kanssa 2vuotis kihlajaispäivää sohvalla maaten ja pakastepitsaa syöden. Oltiin molemmat aivan poikki! Sain siltä hömpältä lahjaksi jotain, jonka ristimme Potterssoniksi. Mitä tai mikä se on, selviää varmastikin myöhemmin.

Relatiivipronomini ja partikkelihälytys

Tiedän omaavani plogimaailmassa muutaman kohtalotoverin, kun mainitsen sanan o p e t u s h a r j o i t t e l u. Ja kuten niin monet tietävät, tuo sana on synonyymi sanoille: "ei-muuta-elämää, ai-mitä-se-neulominen-on sekä jaa-mitkä-yöunet". Ja -voihan kanteleen viritystappi soikoon- miten voikin olla tuntisuunnitelmien tavoitteiden väsääminen näin puuduttavaa ja ahdistavaa!? Tämän kaikenhan pitäisi vain palvella minua ja tulevaa opettajuuttani. Sana affektiivinen saa kuitenkin lähinnä niskahaituvat nousemaan pystyyn. Mutta o n h a n harjoittelu kivaakin.. :). Varsinkin, kun ihan oikeasti yrittää ottaa niistä virheistä (ja onnistumisistakin) opikseen. Tulevaisuudessa ei enää kukaan koskaan tule kävelemään luokan ovesta sisään ja kertomaan miltä se minun opetus ihan oikeasti näyttää. Harjoittelu on tähän siis varsin ainutlaatuinen tilaisuus. Mutta mua niiiin väsyttää...


Haalari on ollut viikon hattuhyllyllä. Kuvasta näkeepi, että siinä on tuo pupukuva jo aloitettu. En ole mikään kirjoneule-ekspertti, joten kokeilemalla kohti kaivonpohjaa... Kait siitä tulee ihan jeeees.

Otankin molemmat

Minua katsoi tänä iltana kaihoisasti kaksi herkkua. En osannut päättää kumman ottaisin, ja onnekseni huomasinkin voivani ottaa molemmat, yhtä aikaa: neule & uusin Potter! Potterin kannet ovat sitäpaitsi silleesti kivat, että kirja lepää polven päällä oikea sivu avoinna ihan pitämättä. Ja neule taas.. lahkeiden yhdistämisen jälkeen ei ajattelutyötä juuri tarvitse tehdä, sillä pyöröneuleena tarttee vain oikeeta silmukkaa väsätä. Ihanaa! Kirja on jopa parempi seuralainen kuin telkkari: sen pystyy aina keskeyttämään, kun silmukka karkaa tai pitää lukea ohjetta. Harmi vain, että nykyään niin yleiset pikkupokkarit eivät varmasti itsekseen avonaisina pysyisi.. Tajusin tuossa neulolukiessani (lukineuloessa?), että kumpaisenkin toimen kohdalla etenen varsin hitaasti. Olen huomannut, että halutessani voisin kyllä sekä lukea että neuloa huomattavasti nopeampaan tahtiin. Jostain syystä lukemis- ja neulomisrytmini on kuitenkin muotoutunut varsin verkkaiseksi.. Se on sellainen kiva ja sopiva. Ja mikäpäs kiire tässä.. jää enemmän aikaa ajatella tekemäänsä.

Vihdoin jotain uutta

Pidemmällisen tauon jälkeen vihonviimein istuin sohvalle (muuttolaatikot siis purettu) ja rohkenin kaivaa puikot käsiini. Käsityöplogi-statuksesta kärsinyt kirjoitteluni saa siis vihdoinkin aiheeseensa sopivaa kerrottavaa. Marssin eilen Fiina-Neuleeseen ja ostaa päräytin samanlaiset ja -väriset puuvillalangat jotka aiemmin hukkasin. Kaupan sisällä suljin silmäni kaikilta muilta houkutuksilta (olis pitänyt olla sellaiset silmälaput niinku hevosilla..) ja hyvin siinä onnistuinkin. Ihqun vihreä villalanka jäi hyllyyn, samoin kuin valkoinen Tove (jotka viime kerralla mukaani tulivat kuin varkain). Yritän nyt keskittyä tähän yhteen asiaan: Neuleasu vauvalle. Kuvassa on ekan lahkeen alku ja alla ohjelehden (Moda 1/06) kuva. Ohje on tehty langalle Regia Silk, mutta minua se ei haittaa.. ;) Lankavalintani Bambino Bomull on sataprotsenttisesti puuvillaa, mutta koska neuletiheys on j o t a k u i n k i n sama, niin antaa mennä! Ja ihan hyvältä näyttää, ainakin ekan lahkeen osalta. Väri kuvassa on hieman harhaanjohtava. Totuus on hieman vaaleampi, hennomman vihreä, neutraali: Asusetin saajan sukupuoli kun ei vielä ole tiedossa. Suunnittelin tuossa neuloessani, että voisin tekaista haalarin etupuolelle jonkin söpön otusmuksen, esimerkiksi vaikka tällaisen (ät Neuletiheys). Haalari tulee jokatapauksessa valmistumaan jotakuinkin ohjeen mukaisesti, mutta hupullisen takin saatan korvata jollain toisenlaisella ratkaisulla. Kyseessä on kuitenkin kesäneule. MUTTA kunhan nyt pääsisin edes tämän ekan kanssa vauhtiin...

Viime viikolla ompelin noin kahdeksaisen työtunnin verran tanssijoille harsoja. Urakkanani oli siis abauttiarallaa sata metriä suoraa päärmettä sellaisiin lipeviin, mutruileviin, käsiä hiostaviin harsoihin. Lopputulos on tietenkin se, etteivät tanssijat käyttäneet puoliakaan ompelemistani harsoista.. :S Auttaminen on kivaa, ja vapaaehtoisesti tehtävät hommat jopa palkallista työtä antoisampaa, mutta voinpahan sanoa, että ompelukone pysyy visusti kaapissa ainakin tovin... Neulominen maistuu taas ;).

Kiikkis!

Jäit kiikkikseen!

KIINNI JÄIT! KOSKA LUET TÄTÄ TEKSTIÄ, SE TARKOITTAA ETTÄ SINUN TÄYTYY KOMMENTOIDA. KOMMENTOI IHAN MITÄ HALUAT, KUNHAN TEET SEN. LAITA TÄMÄ TEKSTI OMAAN BLOGIISI JA NAPPAA KAIKKI BLOGIASI LUKEVAT.

Itse jäin kiinni täällä.

e.v.v.k

Muuton jälkeen en ole neuletta käteeni nostanut. Hyvin ovat kaikki tekeleet kuitenkin omassa korissaan esillä, mutta tähän mennessä ovat saaneet vain pölyyntyä. On hankalaa neuloa kun ei tunne oloaan kotoisaksi. Kotoisa ei olo ole ollut johtuen kummallisten asuntojärjestelyjen aiheuttamasta huonekalujen puuttumisesta. Mutta nyt on vanha asunto myyty (iso HIP!) ja vanhaan asuntoon esittelytarkoituksessa jätetyt tavarat saadaan muutettua viikonloppuna. Iiihanaa.. Neulomattomuus ei tarkoita kuitenkaan tekemättömyyttä. Olen uurastanut tiedekuntamme projektin kimpussa, ja kaikenlaista pientä on tullut tehtyä (kuten kuvassa). Esitykset alkavat viikonloppuna, joten tämä viikko siis vielä menee viimeisiä puvustuksen rippeitä kasatessa. Ensi viikolla pitäisi olla aikaa aloittaa useasti mainittu vauvaneule. Alkaa jo tuntuakin siltä, että pitäisi saada jo jotain neulottavaa.. se fiilis on ollut hetken kateissa.

Sain tällaisen sähköpostiini ja se oli kovin hauska. Hehhee.

Ällitsytätvää!

Cmabridgen yilopitson tuktimusken muakan ei ole väilä, msisä
jäjretsyksessä sanan kijramiet ovat, aiona täkreä aisa on, että
esnimmäinen ja viimienen kijarin ovat oikelila piakioilla.
Lpout voiavt olla läehs msisä jäjretsyskessä tahasna ja
imhnien voi sitli lkuea tesktin ongemlitta, koksa aiovt eiävt lue
jokaitsa kijrainta eriskeen, vain sanan kokoniasuuetna.

Ukstotava se on!

Hyväntekeväisyyshaaste

"Haaste: Tue suomalaisten lasten hyväksi tehtävää tärkeää vapaaehtoistyötä lahjoittamalla rahaa Mannerheimin Lastensuojeluliiton tilille ja/tai lisäämällä blogiisi linkki Miljoona Lapselle -sivulle (http://www.miljoonalapselle.net). Mannerheimin Lastensuojeluliitto ei ole tämän haasteen takana, vaan haaste on yksityishenkilöiden liikkeelle laittama.

Ohje: Kun saat tämän haasteen, tee siitä merkintä blogiisi. Kerro samalla, päätitkö tehdä lahjoituksen Mannerheimin Lastensuojeluliitolle. Jos oma tilisi sattuu olemaan miinuksella, lisää kuitenkin blogisi linkkivalikoimaan linkki Miljoona Lapselle -sivulle. Se ei maksa mitään. Miljoona Lapselle -sivulla julkaistaan linkki blogiisi, kun olet ilmoittanut sivun ylläpitäjille mahdollisesta vähintään 10 euron lahjoituksestasi (ohjeet sivulla). Valitse sopiva määrä tuntemiasi/tuntemattomia ihmisiä ja haasta heidät toimimaan samoin. Linkitä haastamasi ihmiset merkintäsi loppuun ja käy ilmoittamassa heidän viimeisimmän blogimerkintänsä kommenttilaatikkoon tästä haasteesta. Heidän tulee myös kopioida tämä haaste ja ohje omaan merkintäänsä."

Hyvän asian puolesta minut siis haastettiin ja hyvillä mielinhän minä haasteen vastaan otan! Pistin MLL:lle menemään opiskelijabudjetille sopivan kymppieurosen ja päätiin laittaa haasteen eteenpäin kaikille käsityöploggaajille joiden plogia olen viime aikoina enemmän tai vähemmän seurannut. Pistetään raha kiertämään ;)!

Haastan siis teijät:

Laura
Mielitty
Tikru
Derea
Mustaa Villaa
Käsityöriippuvainen
Ninni
Neuletiheys
sekä lisäksi käsityöringin ulkopuolelta
Opekouluttajan

"Jos useimmat yritykset eivät halua huolehtia tulevaisuutensa voimavaroista, niin ehkä meidän yksityishenkilöiden pitäisi näyttää niille mallia. Miljoonan euron tavoitteeseen päästäisiin, jos jokainen suomalainen lahjoittaisi alle 20 senttiä. Tehtävä: mahdollinen?"

Kadonneen kassin kohtalo

Kadottamani kassin kohtalo on nyt viimein ratkaistu. Kävin perjantaina löytötavaratoimistossa. UFFin kassi oli tallessa, sain ostamani vaatteet takaisin. UFFin kassin sisällä ollut lankakassi sitävastoin ei ollut enää siellä missä sen olisi pitänyt. Joku oli siis osannut napata lankakassin mukaansa tai se oli UFFin pussista tippunut ja sille tielleen jäänyt. Vajaan 30 €uron lankaostokset menivät siis hukkaan. Kylläpä harmittaa. Eikä ketään muuta voi syyttää kuin itseään. Mutta harmittaa se silti, tai juuri sen takia. Kyse oli vain sekunneista, että.. Mutta ei sille enää mitään mahda. Täytyy ostaa langat uudelleen. Hyvä puoli on se, että muuttomme myötä asun kyseistä kauppaa hyvinkin lähellä. Pitemmän päälle sekin saattaa tosin tietää vain lisää rahanmenoa.
Olen kärsinyt kaksi päivää hammassärystä. Se on todella perseestä. Muutenkin olen niin plötsis. Mikään ei oikein huvita. Aurinko paistaa, mutta minä en.

Taivasalla.net tarjoaa kauniita välähdyksiä Helsingistä. Kannattaa tutustua.

Muuttolaatikoiden keskeltä

Muutto on yllättäen vaikuttanut käsitöiden tekemisen määrään. On siis varsin hiljaista sillä saralla, eikä aikaa päivittämiseenkään ole oikein löytynyt. Mutta mitäpäs siitä, kun ei edes ole mitään uutta mistä kertoa :). Kadonneita lankojakaan en ole ehtinyt (viitsinyt) löytötavaratoimistosta hakea. Olin kuvitellut ja suunnitellut saavani vauvaneuleen valmiiksi ensi viikonloppuun mennessä, mutta nyt näyttää vähän huonolta kun ei ole lankojakaan. Koti alkaa kuitenkin pian olla kunnossa, joten jospa se into (ja aika) puikkojen heilutteluun taas löytyisi.
Kuvassa Huopasen -lapaset jotka tein talvella. Huopuneista lapasista en niiden valmistuttua muistanut ottaa kuvaa, mutta muuttopäivänä sain nappattua kuvan kun lapasten omistaja oli meitä muutossa auttamassa.